AfterDawn logo

YouTube luomassa kauppapaikan suoratoistotilauksille

Matti Robinson Matti Robinson

Google on ollut kautta historiansa heikossa asemassa maksullisten videopalveluiden suhteen. Yhtiö on yrittänyt monenlaisia malleja niin perinteisen lineaarisen television kanssa kuin YouTuben ydinsisällönkin suhteen, mutta ne ovat olleet kaukana Google huipputuotteiden suosiosta.

Suoratoiston yhtiö on jättänyt pitkälti muille pelureille, mutta nyt yhtiö aikoo perustaa kauppapaikan, josta kuluttajat löytävät eri suoratoistopalvelut.

The Wall Street Journalin mukaan YouTube haluaa tarjota yksittäisen paikan suoratoistopalveluita tilaavalle kansalle. Kauppapaikka tulee tietojen mukaan tarjoamaan suosituimpia tilauspalveluita, kuten Apple TV+ ja Amazon Prime Video, mutta tulee todennäköisesti sisältämään myös hieman vähemmän tunnettuja brändejä.

Channel store -nimeä kantavan kauppapaikan kehitys on ollut käynnissä ainakin puolitoista vuotta, ja keskusteluja on käyty viihdealan jättien kesken. Niinpä Uuden palvelun on määrä saapua saataville tämän syksyn aikana, mutta lehden lähteet eivät kerro tarkkaa aikataulua.


Googlella on lineaarisessa televisiossa Yhdysvalloissa tarjolla YouTube TV, joka toimii kaapelioperaattoreiden vastikkeena. Se tarjoaa televisiokanavapaketteja heille, jotka haluavat sisällön ja toiminnot internetin ylitse. Niinpä esimerkiksi National Geographicin tai Comedy Centralin sisällön saa Googlen kautta.

Kauppapaikan on kenties tarkoitus olla juuri vastaavanlainen palvelu niille jotka haluavat eri suoratoistokanavia yhden ja saman palvelutarjoajan kautta. Tässä vaiheessa ei tosin ole tietoa tuleeko Googlen kauppapaikka tarjoamaan esimerkiksi alennuksia tiettyjen suoratoistopakettien tilaajille.

Nähtäväksi jää miten Google onnistuu saamaan suoratoistojätit mukaan palveluun, josta oletettavasti Google ottaa osansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki