Windows 12 tulossa huhujen mukaan jo 2024
Kun Windows 10 julkaistiin vuonna 2015, sen luvattiin olevan "viimeinen Windows ikinä" ja Microsoftin oli tarkoitus siirtyä sen jälkeen vain päivittämään käyttöjärjestelmää isommilla ominaisuuspäivityksillä puolivuosittain. Tätä jatkuikin pitkään, kunnes kesällä 2021 Windows 11 julkaistiin. Nyt näyttää siltä, että Windows 11 elinkaari jääkin yllätävän lyhyeksi.
Windows Central-blogin mukaan näyttää todennäköiseltä, että Microsoft valmistelee jo Windows 12 -käyttöjärjestelmän julkaisua vuodelle 2024. Tähän viittaa mm. se, että yhtiö on päättänyt siirtää osan isoista Windows 11 -ominaisuuspäivityksen palasista reilusti hamaan tulevaisuuteen. Etenkin vuodelle 2023 suunniteltu suuri päivityspaketti, Sun Valley 3, on siirretty vuodella eteenpäin.
Jo Windows 11 julkaisun yhteydessä Microsoft lopetti puolivuosittaisen käyttöjärjestelmän isomman päivittämisen ja siirtyi kerran vuodessa jaeltaviin ominaisuuspäivityksiin. Nyt haiskahta siltä, että yhtiö on palaamassa takaisin vuosituhannen alun malliin, jossa käyttöjärjestelmän versionumero uusitaan muutaman vuoden välein. Samojen lähteiden mukaan vuosittaisista ominaisuuspäivityksistä ei oltaisi kuitenkaan luopumassa, vaan käyttöjärjestelmä eläisi ja mukautuisi myös isojen versiohyppäysten välillä.
Todennäköistä on se, että Windows 12 tulee olemaan ilmainen päivitys, aivan kuten Windows 11 on myös ilmainen päivittäjille.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT