AfterDawn logo

Grand Theft Auto: The Trilogy - The Definitive Edition julkaistu

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Lokakuun alussa Rockstar Games vahvisti huhutun Grand Theft Auto: The Trilogy - The Definitive Edition -kokoelman saapuvan tämän vuoden aikana. Tuolloin ei kuitenkaan vielä paljastettu tarkkaa julkaisupäivää tai hintaa.

Nyt nämäkin ovat tiedossa.

Uudistuneet Grand Theft Auto III, Grand Theft Auto: Vice City ja Grand Theft Auto: San Andreas -pelit sisältävä kokoelma saapuu digitaalisena versiona PlayStation Storeen, Xboxin Microsoft Storeen, Nintendo eShopiin ja PC:n Rockstar Games Launcheriin 11. marraskuuta.

Levyltä pelaaminen onnistuu puolestaan 7. joulukuuta alkaen.

Lisäksi pelit saapuvat Androidille ja iOS:lle vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana.

Hintaa kokoelmalla on 59,99 euroa ja se on nyt ennakkotilattavissa Rockstarin nettisivuilta. Kokoelmalle on luotu myös oma sivu.


Peleistä saadaan nyt myös esimakua ensimmäisen trailerin muodossa.

Pelit saavat parannettua grafiikkaa ja pelimekaniikkaa, mutta samalla ne säilyttävät alkuperäisten klassisen olemuksen.

Rockstarin mukaan peleissä käytetään GTA V:n tapaisia ohjaimia ja pelit saavat esimerkiksi visuaalisia parannuksia, kuten parempaa resoluutiota. PS5- ja Xbox Series X -konsoleilla pelaaminen onnistuu 4K-laadulla ja 60 FPS:n päivitysnopeudella. PC:llä on puolestaan tuki NVIDIA DLSS -teknologialle.

PC:llä pelattaessa on hyvä olla vähintään Intel Core i5-2700K / AMD FX-6300 suoritin, Nvidia GeForce GTX 760 2GB / AMD Radeon R9 280 3GB näytönohjain, 8 gigatavua muistia sekä 45 gigatavua vapaata tallennustilaa.

Uudistetuista peleistä vastaa Grove Street Games.



GTA 3



Vice City



San Andreas

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki