AfterDawn logo

Ikoninen kamerayhtiö lopettaa kameroiden kehittämisen – Älypuhelimet tuhosi bisneksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Olympus on tullut monelle suomalaisellekin tutuksi taskukameroiden merkkinä, mutta älypuhelimien kameroiden kehittymisen myötä tavallinen kansa ei tarvitse enää taskukameraa lomakuvien ottamiseen.

Kameramyynnin alamäki on näkynyt Olympuksenkin kirjanpidossa, minkä vuoksi japanilaisyhtiö on nyt ilmoittanut lopettavansa kokonaan kuluttajille tarkoitettujen kameroiden myynnin ja keskittyvänsä jatkossa sairaaloissa käytettävien kuvauslaitteiden kehittämiseen. Olympus myy kamerayhtiönsä pääomasijoittajille, joten tietyllä tavalla liiketoiminta vielä jatkuu.

Olympus aikoo myydä 84 vuotta toimineen kameraliiketoiminnan Japan Industrial Partnersille tämän vuoden loppuun mennessä.

Parhaimmillaan digikamerat toivat Olympukselle rahaa kolme miljardia dollaria vuodessa, mutta viime vuonna liikevaihtoa kertyi enää vain 400 miljoonaa dollaria ja viimeiset kolme vuotta toiminta on ollut tappiollista.


2 KOMMENTTIA

pkaksp1/2

Kameroita ja kameroilla varustettuja laitteita on nyt varmaan enemmän kuin koskaan. Ehkä kannattaisi etsiä uutta markkinarakoa tuotteille eikä lyödä hanskoja tiskiin kun ei pokkareita kukaan enää osta.

nordlinger (vahvistamaton)2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pkaksp:

Kameroita ja kameroilla varustettuja laitteita on nyt varmaan enemmän kuin koskaan. Ehkä kannattaisi etsiä uutta markkinarakoa tuotteille eikä lyödä hanskoja tiskiin kun ei pokkareita kukaan enää osta.

"Pokkari" on aika vahvasti sanottu Olympuksen laadukkaista, peilittömistä, jopa ammattikäyttöön suunnatuista järjestelmäkameroista.

En usko että siellä lyödään hanskoja tiskiin ensimmäisen ongelman kohdalla, vaan kyseessä on pitkään ja harkitusti tehty liike.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki