AfterDawn logo

Apple kiinnostui yllättäen VR-teknologiasta? Ostamassa yhtiötä 100 miljoonalla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Virtuaalitodellisuus ei lähtenyt kaupallisena markkinana niin kovaan nousukiitoon kuin sijoittajat olisivat ehkä toivoneet. Tämän koki esimerkiksi kalifornialainen VR-startup NextVR, jonka vuosi sitten järjestämä rahoituskierros meni pahasti mönkään. Syy oli pelkistetysti siinä, että sijoittajien katseet ovat ehtineet siirtyä jo laajennettuun todellisuuteen.

Apple on huhuttu investoivan juuri laajennettuun todellisuuteen ja kehittävän teknologiaan perustuvia katselulaseja. Siksi on ehkä hieman yllättävää, että uusien huhujen mukaan Apple olisi tekemässä ostotarjouksen NextVR:stä. Apple ei ilmeisesti kiinnosta NextVR:n liiketoiminta tai teknologia sinällään, vaan yrityskaupassa on ilmeisesti kyse NextVR:n patenteista. Kasvuyrityksellä on kaikkiaan 40 patenttia, joissa on kyse esimerkiksi videon skaalaamisesta VR-katseluun sopivaksi.

NextVR on erikoistunut esimerkiksi urheilu- ja musiikkitapahtumista kuvattuihin VR-videolähetyksiin. Applen on huhuttu ostavan NextVR:n itselleen 100 miljoonalla dollarilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki