AfterDawn logo

Apple kehittää laaja Apple-tilausta – Saat iPhonen ja kaikki palvelut yhdellä maksulla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Sijoittajien keskuudessa on virinnyt toiveita siitä, että Apple siirtyisi laitemyynnissä tilauspohjoiseen liiketoimintamalliin, koska tällöin esimerkiksi iPhonien tuottamaan liikevaihtoon saataisiin enemmän ennustettavuutta.

Applellakin lienee haluja tähän, sillä sitä kautta yhtiö voisi saada itselleen enemmän liikevaihtoa ja ihmiset päivittämään tasaisemmin ja useammin uusimpaan iPhone-malliin. Yhtiön osavuosituloksen julkistamisen yhteydessä Tim Cook totesi, että Apple on itse asiassa kehittämässä uusia tapoja hankkia iPhone kuukausimaksullisesti.

Tällä hetkellä iPhonen voi hankkia käytännössä osamaksulla, jossa laitteen hankintahintaa lyhennetään kuukausittain. Lisäksi Apple tarjoaa omaa iPhone Upgrade Program -hankintaohjelmaa, jossa uuteen iPhoneen voi päivittää 12 kuukauden välein. Apple voisi kuitenkin tulevaisuudessa yhdistää iPhonen hankinnan Apple TV+:n, Apple Musicin ja muiden palveluiden yhteyteen. Kiinteällä kuukausimaksulla voisi saada puhelimen ja kaikki Applen palvelut.


Ehkä Apple-tilauksen voi vielä hankkia vielä Apple Card -luottokortilla, jolloin Apple varmistaa saavansa rahasi jokaisessa vaiheessa itselleen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki