Arvostelu: Husqvarna Automower 315 -robottiruohonleikkuri - Loistava valinta isolle pihalle
Saimme alkukesästä 2019 pitkäaikaistestiimme Husqvarna Automower 315 -robottiruohonleikkurin, jota testasimme lähes neljän kuukauden ajan, kahdessa testikohteessamme.
Husqvarna on maailman suurin robottiruohonleikkureita valmistava yhtiö, joten halusimme ehdottomasti tutustua markkinaykkösen tarjontaan isommille pihoille.
Pistimme robottileikkurin testiin rajatulle, noin tuhannen neliön siivulle testipihastamme, tarkoituksena nähdä miten leikkuri selviää pihasta omin nokkineen koko kesän ajan. Samalla tarkoitus oli myös havainnoida mahdollisia ongelmia, kun leikkuri on käytössä pidemmän aikaa.
Valitsimme leikkurille kolme erilaista aluetta, joita vaihtelimme kesän aikana. Kaksi näistä oli samalla testipihalla olevaa, noin 1000m2 nurmialuetta ja yksi selkeästi isompi piha, jossa halusimme yksinkertaisesti tutkia, miten roboleikkuri selviää vielä isommasta pihasta kuin joihin se on alunperin tarkoitettu.
Jotta testi ei olisi mitenkään helppo, pihat sisälsivät kuoppia, esteitä, istutuksia, puunjuuria, kymmeniä puita, nurmeen upotettuja kivilaattoja ja monenlaista muutakin estettä. Eli tarkoitus oli tutkia, miten Husqvarna Automower 315 pärjää mahdollisimman haastavissa olosuhteissa. Ei siis mikään naistenlehdistä tuttu pieni, kiva ja tasaisen siisti pieni piha, vaan oikea testikohde.
Husqvarna Automower 315 on tarkoitettu korkeintaan 1500m2 leikattavalle alalle, eli käytännössä noin 2000m2 kokoiselle tontille, kun rakennusten ja istutusten pinta-alat lasketaan leikattavasta alasta pois.
Hintaa Husqvarna Automower 315:lla on noin 1700 euroa (tarkista päivän hinta täältä) ja sen lähes identtisellä sisarmallilla, Automower 315X:llä noin 2000 euroa (tarkista päivän hinta täältä).
Sisällysluettelo
- Husqvarna Automower 315 - tällainen se on
- Tekniset tiedot
- Asennus
- Rajalanka ja hakukaapeli
- Käyttöönotto
- Älypuhelinsovellus
- Käyttö
- Esteet ja maasto
- Istutukset ja kukkapenkit
- Melu
- Varastetaanko robottiruohonleikkurini?
- Leikkausjälki
- Tarvitseeko enää tavallista ruohonleikkuria?
- Husqvarna Automowerin takuu
- Husqvarna Automower 315 vs Husqvarna Automower 315X
- Yhteenveto
- Plussat
- Miinukset
- Tähdet
- Lisää luettavaa
Husqvarna Automower 315 - millainen laite se on
Husqvarnan robottileikkurit ovat hyvin tunnistettavia muotokieleltään - ne ovat tummanharmaita ja varsin moderneja muotoilultaan. Eivät mitenkään hirvittävän siron oloisia, vaan pikemminkin jykevähkön futuristisia.
Husqvarna Automower 315 on aikalailla käsiteltävän kokoinen laite. Se on jokseenkin perinteisen, polttomoottorikäyttöisen ruohonleikkurin kokoinen ja painoa löytyy 9 kg.
Rakenne vaikuttaa jo syliin nostettaessa erittäin jämäkältä: mikään kohta ei nitise, kolise eikä tutise, eikä leikkurista tule missään vaiheessa sellainen olo, että se saattaisi mennä rikki kovassakaan käsittelyssä.
Käännettäessä leikkuri ympäri, paljastuu laitteen toiminnasta enemmän. Takana on kaksi vetävää, isompaa rengasta ja edessä on vastaavasti kaksi vapaasti 360 astetta pyörivää pienempää rengasta.
Laitteen pohjan keskellä sijaitsee metallilevy, jonka alla ovat pienet, hieman vanhanmallisia partakoneenteriä muistuttavat terät. Terät ovat kiinnittyneitä pyörivään elementtiin, jossa ne ovat kulmistaan, vapaasti pyörien kiinni.
Suhteessa laitteen leveyteen, leikkausala on varsin kapea: laitteen leveys on itsessään 51 cm, mutta leikkuuleveys on ainoastaan 22 cm. Tämä on luonnollisesti turvallisuuskysymys, eli hieman laitteen alle jäänyt jalka ei päädy aivan ensimmäiseksi terien uhriksi.
Tekniset tiedot
Paino | 9 kg |
Mitat | 63 x 51 x 25 cm (pituus x leveys x korkeus) |
Leikkuuleveys | 22 cm |
Melutaso | 60dB (A) |
Akkukesto | 70 min |
Suositeltu pihan maksimikoko | 1500 m2 |
Muuta | Bluetooth-yhteys, älypuhelinsovellus (315X -mallissa etäyhteys ja GPS) |
Hinta | noin 1700 euroa (tarkista tarkka hinta täältä) (315X -malli noin 2000 euroa, päivän hinta täällä) |
Asennus
Husqvarna Automower 315:n asennus noudattelee pitkälti kaikkien muidenkin testaamiemme robottiruoholeikkureiden asennustapaa.
Eli ensimmäisenä valitaan roboleikkurille sopiva latausaseman paikka, joka on syytä sijaita paikassa, josta leikkuri pääsee vapaasti kulkemaan läpi kesän ja jonka läheisyydessä on tarjolla virtapistoke.
Tämän jälkeen latausasemalta aletaan vetämään rajakaapelia, jolla rajataan leikattava alue ja kerrotaan robotille esteet, joita sen pitäisi pihalla väistää.
Rajakaapelin asennus on helppoa, mutta Husqvarna suosittelee kuitenkin asennuksen tilaamista valtuutetulta asennusfirmalta, jotta mahdollisilta ongelmilta vältyttäisiin. Ohje on sinänsä fiksu, jos asennuksen suhteen on vähänkään epävarma, sillä asennusvaiheessa syntyvät oikeastaan ainoat robottiruohonleikkuriin liittyvät ongelmat. Jos niitä siis ylipäätään tulee.
Rajalanka ja hakukaapeli
Husqvarnan erikoisuus moniin muihin robottiruohonleikkurivalmistajiin verrattuna on se, että yhtiö suosii perinteisen rajakaapelin lisäksi myös erillistä hakukaapelia, jolla helpotetaan robotin työtä pihalla, antamalla sille yksi "suuntavaisto" lisää pihalla liikkumiseen.
Käytännössä kaapeleiden asennus on yksinkertaista, joskin hieman työlästä ja tylsää, hommaa. Rajakaapelilla kierretään piha, sen reunoja myöten ja samalla pyöritellään rajakaapelia niin, että tietyn tyyppiset esteet saadaan rajattua pois leikkuualueesta.
Rajattavaksi suositellaan käytännössä kaikkia sellaisia esteitä, joihin robotti voisi päästä, tai joita se voisi vahingoittaa - tai joissa se voisi itse vahingoittua. Käytännössä rajasimme kukkapensaat, luonnonkivistä tehdyt somisteet sekä pienimmät pensaat kaapelin avulla. Puut ja tukevammat pensaat saivat jäädä rajauksen ulkopuolelle, sillä ne eivät vauroidu robotin niihin törmäillessä - eikä robottikaan ole niistä moksiskaan.
Rajalangan vetämisen jälkeen vedetään hakukaapeli, joka kulkee latausasemalta pihan perimmäiseen nurkkaan (latausasemasta katsottuna) saakka, mielellään vinottain pihan poikki. Hakukaapeli auttaa robottia mm. löytämään latausasemalleen nopeammin akun ollessa vähissä.
Kaiken kaikkiaan noin tuhannen neliön pihan rajaaminen, kaapeloinnin suunnittelu ja itse toteutus veivät noin nelisen tuntia aikaa. Ammattilaiset tekevät homman todennäköisesti tunnissa.
Kaapelit itsessään ovat kirkkaan vihreitä ja ne asennetaan nurmikon päälle pinta-asennuksena, pienten vaarnojen (=sinkuloiden, kuten ohjekirja niitä kutsuu) avulla. Heti asennuksen jälkeen kirkkaan vihreät kaapelit erottuvat häiritsevän selkeästi nurmikon päältä, mutta nurmikko kasvoi kaapeleiden päälle jo reilussa viikossa ja loppukesästä kaapeleita ei meinannut enää löytää etsimälläkään.
Lopuksi sekä rajakaapeli että hakukaapeli yhdistetään latausasemaan mukana tulevilla pikaliittimillä.
Tässä kohti iski ensimmäinen negatiivinen havainto, joka koskee ilmeisesti kaikkia Husqvarnan konsernin leikkureita: pikaliittimet ja niiden vastinkappaleet ovat yllättävän huteraa tekoa ja omassa käytössämme niiden paikallaan pysyminen oli ensimmäisten viikkojen aikana varsin vaihtelevaa. Tämä ilmeni robotin vikatilalla, jossa se ilmoitti joko rajakaapelin tai hakukaapelin katkenneen, vaikka oikeasti ongelmana olikin liitinten löystyminen telakassa.
Lopulta pieni väkivalta ja se, että latausasemaan ei enää koskettu lainkaan, rauhoittivat tilanteen ja ensimmäisen kahden viikon jälkeen liittimet pysyivät paikoillaan koko loppukesän.
Asennuksen jälkeen rajalankoja tuli säädettyä vielä pariin otteeseen, jotta leikkuualue saatiin juuri sellaiseksi kuin haluttiin, nähtyämme ensin pienet ongelmakohdat ensiasennuksen suhteen. Asennus ja säätäminen olivat kuitenkin helppoja, joskin hieman aikaa vieviä projekteja. Tavallisessa kotitaloudessa, jossa robotti tulee leikkaamaan samaa aluetta vuodesta toiseen, onkin suositeltavaa ostaa asennuspalvelu ulkopuoliselta, koska kyseessä on käytännössä vain kerran tehtävä operaatio - ja samalla mahdolliset ongelmat asennuksessa ovat tämän jälkeen asennusliikkeen ongelmia.
Käyttöönotto
Kun rajalanka on vihdoin asennettu ja kytketty latausasemaan kiinni, voidaan siirtää itse robotti latautumaan latausasemaan.
Tämän jälkeen on vuorossa robotin käyttöönotto asetusten puolesta. Laitteen omat asetukset ovat erittäin helppokäyttöiset ja selkeät, joka on ilahduttava ero moniin muihin, aiemmin testaamiimme robottiruohonleikkureihin verrattuna.
Käytännössä asennusvaiheessa valitaan leikkurin valikoiden kieli, asetetaan päivämäärä ja kellonaika sekä määritellään leikkauskorkeus. Leikkauskorkeus on syytä pitää ensimmäisten viikkojen aikana varsin korkeana, jolloin piha-alue tasoittuu, rajalangat pääsevät painumaan alemmas nurmea vasten ja nähdään muutenkin selkeästi mahdolliset ongelmat.
Eli aivan ensimmäisten parin viikon aikana ei kannata haaveilla parin sentin korkuisesta, trimmatusta nurmikosta, vaan robotille on syytä antaa aikaa rullailla pihalla astetta pidemmän nurmen seassa.
ensimmäinen käynnistyskerta. Nurmikko on erittäin pitkä, mutta robotin leikauskorkeus on myös säädetty ylös, jotta robo pikkuhiljaa oppisi pihan ja laskemalla leikkauskorkeutta ajan kanssa, saavuttaa halutun lopputuloksen.
Kun robotti on ladannut itsensä ja kaikki perussäädöt on asetettu, aloittaa robotti työnsä.
Älypuhelinsovellus
Kun laitteen omat säädöt on tehty, kannattaa seuraavaksi yhdistää Husqvarnan älypuhelinsovellus robottiin. Sovellus on saatavilla sekä iPhonelle että Androidille ja sen avulla voidaan hallinnoida kaikkia yhteensopivia Husqvarnan laitteita.
Husqvarna Automower 315 käyttää yhteydenpitoon Bluetoothia, jonka avulla kommunikaatio älypuhelimeen tapahtuu. Bluetoothin kantama on todella, todella hyvä - yhteys saatiin sisältäkin käsin käytännössä aina, vaikka leikkuri olisi ollut suuren testitonttimme toisessa nurkassa. Tässä on selkeä ero vaikkapa aiemmin testaamaamme Robomow RS615u -robottiruohonleikkuriin, jonka Bluetooth-kantama oli tasoa 5 metriä.
Husqvarna Automower 315:een on mahdollista hankkia myös erillinen XXXX -paketti, joka kytkee robotin nettiin matkapuhelinverkon kautta. Tällöin robottia voidaan etäohjata myös muualta kuin kotoa ja saadaan sen mahdollisista vikatiloista tietoa välittömästi puhelimeen.
Isoimpana erona Husqvarna Automower 315 ja sen sisarmallin Automower 315X:n välillä onkin juuri etäyhteys. 315:ssa se pitää hankkia erikseen, mutta 315X:ssä on etäyhteys matkapuhelinverkon kautta jo valmiina. Erikoisuutena X-mallissa on myös se, että se sisältää Husqvarnan etukäteen 10 vuodeksi maksaman SIM-kortin, jolla yhteydenpito tapahtuu. Eli jos etäyhteyttä haluaa, kannattaa ehdottomasti pohtia X-mallin hankintaa.
Sovellus on erittäin selkeä käyttää ja valikot ovat saatavilla selkeästi suomeksi. Tärkeimmät sovelluksen käyttökohteet ovat robotin ajastusten muuttaminen sekä mahdollisista virhetilanteista tulevat ilmoitukset.
ajastusten säätäminen sovelluksen kautta on erittäin helppoa
Käytännössä sovellusta ei kuitenkaan kovin usein tarvita, sillä kun ajastukset on säädetty halutulla tavalla kuntoon ja robotin asennuksen jälkeiset pienet, lähes väistämättömät ongelmat esimerkiksi rajalangan kanssa, on saatu säädettyä, robotti käytännössä vain tekee työtään, vaatimatta mitään toimenpiteitä omistajaltaan.
Ainoana pienenä miinuksena mainittakoon se, että leikkuukorkeuden säätöä ei voinut säätää sovelluksen kautta, vaan siihen on laitteessa itsessään oma, fyysinen säätöruuvinsa.
Käyttö
Tärkein asia, minkä robottileikkurin kanssa opimme, oli se, että perinteinen ajattelumalli siitä, että "leikataanpa nurmikko nyt" kannattaa unohtaa.
Husqvarna Automower 315 leikkasi reilun tuhannen neliön testialuettamme noin tunnin mittaisissa pätkissä, jonka jälkeen robotti siirtyi latausasemaan. Latauksessa se viihtyi jälleen, noin tunnin ajan, jonka jälkeen robo palasi takaisin työn pariin.
Husqvarna Automower 315 kotipesässään
Käytännössä asetimme robon leikkaamaan nurmea parhaan kasvukauden aikana joka päivä, alkaen klo 0900 ja päättyen klo 2100. Tällöin ruoho oli ehtinyt kuivua yökosteuden jälkeen ennen aamun toimia ja toisaalta robotti lopetti työnsä jo ennen illan hiljaisuutta. Tässäkin oli arviomme mukaan useampi tunti liikaa toiminta-aikaa, pihan kokoon nähden.
Kun sitten heinäkuussa Pohjois-Pohjanmaalla päälle iski ennätyksellisen pitkä kuivuus, säädettiin leikkuri leikkaamaan aluksi vain kolmena päivänä viikossa ja myöhemmin ainoastaan kerran viikossa. Kuivien jaksojen aikana leikkaustiheyttä onkin syytä rajoittaa käsipelillä - laitteen oma "älykäs leikkaus" ei tuntunut huomaavan sitä, että nyt ollaan erikoisessa tilanteessa, jossa nurmikko ei kasva lainkaan.
Robotin annettiin itse suunnitella reittinsä ja sen leikkaussuunnitelma muistuttikin paljolti Roomban robottipölynimureiden varsin tolkuttomalta vaikuttavaa eestaas pomppimista. Mutta suhailemalla siellä täällä, suorien viivojen sijaan, ruohoon ei tullut koko kesän aikana painumia renkaista tai tyypillistä, käsin tehdyn ruohonleikkauksen näköistä, suorien viivojen kuviota.
Husqvarna Automower 315, ensimmäisiä leikkauskertoja
Ensimmäisen viikon jälkeen, nurmikko olikin koko kesän jatkuvasti erittäin hyvin hoidetun näköinen.
Tästä opimmekin sen tärkeimmän opetuksen..
Oikea tapa käyttää robottiruohonleikkuria, on antaa sen työskennellä jatkuvasti, eikä ainoastaan silloin, kun nurmi on "leikkauskunnossa".
Ajattelumallin muuttaminen oli lopulta vaikein osa koko robottiruohonleikkurin testissä, mutta kun siihen oppi, oli se helpottavakin ajatus - nurmikkoa ei yksinkertaisesti enää tarvinnut ajatella lainkaan, vaan se oli jatkuvasti täydellisessä kunnossa.
Maasto, kuopat ja esteet
Valitsimme testipihamme tarkoituksella sellaiseksi, että siellä on mahdollisimman paljon erilaisia esteitä, maanmuotoja ja muita potentiaalisia ongelmakohtia robotin selvitettäväksi.
Suurimmat ongelmat ilmenivät aivan laitteen ensimmäisen viikon aikana ja liittyivät rajalangan asennuksen ongelmiin. Robotti onnistui kahteen otteeseen leikkaamaan oman rajalankansa poikki - ja näistä on syyttäminen lähinnä asentajaa itseään.
Eli rajalanka oli asetettu parissa kohtaa siten, että robotti, mennessään rajalangan päälle, laskeutui aivan kiinni nurmikkoon. Tämä johtui yleensä siitä, että jommallakummalla puolella rajalankaa oli hieman matalampi kohta, joten robotin renkaiden osuessa matalampaan kohtaan, myös terät laskeutuivat turhan alas, napsaisten maata vasten asennetun rajalangan poikki.
jos asennuksessa mokaa ja rajalanka jää hieman turhan ylös, voi robotti vahingossa leikata rajalangan, kuten tässä on käynyt
Näistä tilanteista toki oppii nopeasti rajalangan asentamisen kikat - ja korjauskin on helppoa, riittää että katkenneet langan päät yhdistää pikaliittimellä toisiinsa ja siirtää niitä hieman niin, että tilanne ei toistu. Ja tässäkin, ammattilaisten tekemä asennus todennäköisesti ehkäisisi ongelmaa.
kuvaa ottaessa kuukauden kestänyt kuivuus oli jo kuivattanut nurmikkoa, mutta kuvasta nähdään kuitenkin hyvin miten siististi Husqvarna Automower 315 sai leikattua nurmikon myös puiden juurilta.
Testipihassamme kasvaa kymmeniä suuria puita, joiden juuret nousevat siellä täällä pintaan - ja joiden juurella maa on selkeästi koholla. Epäilimme näiden aiheuttavan ongelmia robotille, mutta olimme väärässä: Husqvarna Automower 315 ei ollut minkäänlaisissa ongelmissa puiden ja juurten aiheuttamien maanmuotojen kanssa.
Automower 315 jumissa 5cm kohollaan olevan puun juuren päällä
Ainoastaan useamman sentin kohollaan ollut yksi juuri aiheutti kerran robotin jumittamisen, kun se jäi pohjastaan kiinni juuren päälle keikkumaan. Tilanne korjattiin lapioimalla juuren ympärille multaa, tasoittaen korkeuseroa.
Kuoppien ja töyssyjen suhteen 315 ei yskinyt kertaakaan, vaan onnistui selvittämään pahimmatkin kuoppapaikat tyylikkäästi ja suht hurjalla vauhdilla. Jos näyttikin siltä, että robotti olisi ollut jäämässä jumiin johonkin, se otti hieman pakkia ja ylitti ongelmakohdan kovemmalla vauhdilla ja hieman eri kulmassa.
Istutukset ja kukkapenkit
Jos kukkapenkkejä ei ole rajattu esimerkiksi vähintään 10cm korkealla aidalla, on ne syytä rajata erikseen rajalangalla, sillä Husqvarna Automower tykkää kokeilla tunkea vähän heiveröisempien esteiden yli.
Kukkapenkit ja vastaavat esteet, joissa joko istutuksille tai robotille olisi voinut käydä vahinkoa, rajattiinkin rajalangalla leikattavan alueen ulkopuolelle.
Tässä tulikin eteen Husqvarna Automower 315:n suurin ongelma: Sen leikkuuleveys on varsin kapea suhteessa laitteen omaan leveyteen, joten rajalangan viereen jää varsin leveä kaistale nurmikkoa, johon leikkuri ei yllä leikkaamaan.
Rajalankoja ei voi oikein lähemmäs asettaa, sillä silloin riskinä on, että terät osuvat kivikkoon. Lopputuloksena trimmattavaa on varsin paljon.
Luonnollisesti päätös kapeasta leikkuuleveydestä suhteessa laitteeseen on perusteltua turvallisuuden näkökulmasta, mutta se aiheuttaa ongelmaksi sen, että paljon erilaisia istutuksia ja esteitä sisältävä piha vaatii myös trimmerin käyttöä varsin usein, kun kukkapenkkien reunoille jää pahimmillaan 5 - 15 cm leveä leikkaamaton alue. Samaahan tapahtuu toki myös tavallisella ruohonleikkurilla, mutta ei aivan yhtä leveältä alueelta.
Yhteenvetona voidaan kuitenkin sanoa, että Husqvarna pärjäsi testipihamme esteradalla loistavasti. Se pyyhkäisee huolettomasti yli lähes kaikista mahdollisista ongelmakohdista, eikä jää jumiin oikeastaan mihinkään. Joten myös heille, keillä ei ole naistenlehdistä tuttu, tasainen ja esteetön, golfkenttää muistuttava piha, Husqvarna sopii mainiosti.
Melu
Husqvarna Automower 315 oli käytössä käytännössä äänetön. Sen ääntä oli itse asiassa todella vaikea saada taltioitua edes videolle, kun lintujen laulu peitti robotista pääsevän pienen surinan alleen käytännössä aina, kun sitä yritettiin käytännön toimissa taltioida.
Polttomoottorileikkureihin Husqvarnaa on mahdoton edes verrata - sen leikatessa naapuri ei todellakaan pysty edes aavistamaan, että pihalla leikataan parhaillaan nurmikkoa.
Valmistajan ilmoituksen mukaan laitteen melutaso on laitteen tasalla 58 dB (A) ja ihmisen korvan korkeudelta mitattuna 47 dB (A).
Vertailun vuoksi, Kuuloliitto ry listaa sivuillaan tietokoneen hurinan tasolle 30 - 50 dB (A) ja tavallisen keskustelun tasolle 50 - 70 dB (A).
Varastetaanko robottiruohonleikkuri?
Husqvarna Automower 315 on varustettu PIN-koodilla, joka vaaditaan käytännössä aina, kun laitteen asetuksia muutetaan tai se otetaan käyttöön siirtämisen jälkeen. Eli nostamalla robotti auton kyytiin ja siirtämällä uuteen paikkaan, sitä ei pitäisi voida käyttää lainkaan ilman PIN-koodia.
Lisäksi 315:n sisarmalli 315X on tässä suhteessa astetta fiksumpi: se sisältää sekä etäyhteyden että GPS-yksikön, joten varkauden tapahtuessa voi omistaja helposti tarkistaa missä robotti sijaitsee tällä hetkellä ja hakea laitteen varkaalta (mielellään poliisin kera) takaisin itselleen.
Kysyimme vuonna 2018 edellisessä robottiruohonleikkureiden testissämme parilta vakuutusyhtiöltä heidän kantaansa tilanteeseen, jossa robottiruohonleikkuri varastetaan pihalta perheen ollessa pois kotoa.
Yhtiöistä If kertoi tuolloin korvaavansa leikkurin kotivakuutuksesta, mikäli laitteen enimmäishinta on alle 5000 euroa. Samoin lupasi korvauksen LähiTapiola, mikäli käytössä on ns. laaja kotivakuutus.
Luonnollisesti asia kannattaa selvittää jo ennen vahingon sattumista omasta vakuutusyhtiöstä ja kenties muuttaa vakuutuksen kattavuutta tarpeen mukaan.
Leikkausjälki
Ja tietysti se kaikkein tärkein kysymys robottiruohonleikkurin suhteen on se, oliko nurmikko siisti. Ja kyllähän se oli. Suorastaan upea. Husqvarna Automower 315 piti nurmikon upean siistinä - itse asiassa täydellisenä - koko kesän.
Lopputulos? Erittäin hyvä.
Husqvarna leikkaa nurmikon varsin "päättömältä" vaikuttavalla tyylillä, pomppien pihalla siksakkia, järjettömän oloisesti. Tästä kuitenkin seuraa se, että pihalle ei muodostu edes ruohonleikkurin renkaista syntyneitä uria, vaan nurmikenttä on todellakin täysin tasainen. Ainoastaan latausaseman eteen, josta robotti kulki läpi kesän samaa reittiä "kotiinsa", syntyi selkeät kuluneet ajourat.
Lisäksi jo edellämainittu leveä turvaura rajalangan vieressä oli pieni kauneusvirhe, johon vaadittiin trimmerin kaivamista esille säännöllisin väliajoin. Mutta vapaasti leikattavissa oleva piha oli jatkuvasti täydellisen siisti ja upeampi kuin mitä intohimoisinkaan "käsileikkuria" käyttävä puutarhan omistaja pystyisi saavuttamaan.
Tarvitsenko tavallista ruohonleikkuria?
Jos koko piha on sellainen, että sen pystyy rajaamaan järkevästi robottiruohonleikkurin leikattavaksi, ei tavalliselle ruohonleikkurille ole mitään tarvetta.
Mutta hyvän trimmerin Husqvarnan omistaja tarvitsee, johtuen jo pariinkin kertaan mainituista leveistä turva-alueista istutusten ja muiden esteiden reunoilla. Ja tietysti trimmauksen tarve korostuu siinäkin, että robotti pitää muun nurmikon niin täydellisenä, että ne vähäisetkin pitkänä kasvavat ruohot haluaa leikata nopeasti pois.
Kannattaako robottiruohonleikkuria ostaa?
Kannattaako Husqvarna Automower 315 ostaa? Jos kotona on jo ennestään toimiva ruohonleikkuri, vastaus on yksinkertaisesti: ei, ainakaan rahallisesti.
Automower 315 maksaa noin 1800 euroa (tarkista päivän hinta täältä), jolla ostaa parin sadan työnnettävän polttomoottorileikkurin ja siihen bensat koko loppuiäksi.
Mutta asiasta tuleekin sitten mielenkiintoisempaa, jos mukaan otetaan muita tekijöitä.
Jos pohdit 1500m2 pihallesi päältäajettavaa leikkuria, jotka maksavatkin jo päälle tonnin, on valinta helppo: robottiruohonleikkuri on selkeästi järkevämpi ostos, myös rahallisesti.
Roboleikkuri syö sähköä kesän aikana noin 20 - 30 euron edestä, riippuen leikkaustiheydestä ja kasvuolosuhteista. Bensaa kuluu tuhannen neliön leikkaukseen työnnettävälläkin leikkurilla kertaluokkaa enemmän joka vuosi - ja päältäajettavalla leikkurilla vielä enemmän.
Mutta tärkeimmät pointit, jotka puoltavat robottiruohonleikkurin hankintaa eivät liitykään suoraan rahaan, vaan muihin hyötyihin.
Reilun tuhannen neliön pihan siistinä pitäminen vie aikaa vähintään pari tuntia joka ikinen viikko, kok kesän ajan. Jos tuolle ajalle alkaa laskemaan jonkinlaista arvoa, ollaan jo aivan erilaisissa pohdinnoissa järkevyyden suhteen.
Lisäksi tietysti kannattaa ottaa mukaan myös naapurisopu - pientaloalueella, jossa naapureita asuu lähekkäin, on sunnuntaiaamuna kello 0700 polttomoottorileikkurin käyntiin nykäisy hieman arveluttavaa. Roboleikkurin ääntä taas tarkkakorvaisinkaan naapuruston kyttääjä ei erota.
Omissa testeissämme suurin arvo tuli kuitenkin stressittömyydelle. Kun roboleikkuri jyrää pihaa joka ikinen päivä, ei lomaillessa tule huolehdittua siitä, että kotona odottaa viidakoksi villiintynyt piha. Ja kesän parhaita päiviä ei tarvitse kuluttaa pihaa pitkin leikkurin kanssa kävellen, vaan sen sijaan voi suunnata vaikkapa rannalle.
Takuu
Husqvarna myöntää robottiruohonleikkureilleen 2 vuoden takuun.
Husqvarna Automower 315 vs Husqvarna Automower 315X
Kuten aiemmin mainitsimme, on Husqvarna Automower 315:lla myös sisarmalli, 315X. Leikkureina ne ovat identtisiä keskenään, mutta erot syntyvät tekniikan puolella:
- Nettiyhteys: Automower 315 komennetaan älypuhelimen Bluetooth-yhteyden yli - eli käytännössä samasta pihapiiristä. 315:een saa kuitenkin ostettua erikseen Automower Connect-lisäosan, jolloin sitä voidaan ohjata myös etäältä. Automower Connectiin täytyy hankkia lisäksi myös oma SIM-kortti (miltä tahansa operaattorilta) datayhteydellä. Dataa Connect kuluttaa noin 25 megatavua kuukaudessa, Husqvarnan mukaan.
Automower 315X puolestaan sisältää nettiyhteyden jo itsessään, eli käytännössä Automower Connect -lisäosan. Erikoisuutena on kuitenkin se, että 315X sisältää myös Husqvarnan oman SIM-kortin, jonka datayhteys on maksettu valmiiksi seuraavan 10 vuoden ajaksi.
- GPS: Automower 315X sisältää myös GPS-moduulin, jota 315:een ei voi ostaa edes rahalla. GPS:n avulla voi seurata suoraan kartalta sitä, missä robotti milloinkin liikkuu.
- Ajovalot: Hieman turhalta kuulostava ominaisuus, mutta onhan se hienon näköinen pimeässä. Eli 315X:stä löytyvät ajovalot, jotka voi kytkeä päälle yöllä leikattaessa. Vastaavasti 315:ssa näitä ei ole.
Yhteenveto
Husqvarna Automower 315 oli testikäytössä kokonaisen kesän ajan, jona aikana siirsimme sitä kolmelle eri leikkausalueelle. Se pistettiin käyttöön varsin monipuolisiin maastoihin, kulkemaan erilaisten esteiden täyttämillä pihoilla ja annettiin sen hoitaa nurmikon leikkaus omin nokkineen koko kesän ajan.
Automower 315:sta on todella vaikea keksiä mitään moitittavaa - se oli kaikin puolin erittäin toimintavarma laite, joka piti pihan erinomaisessa kunnossa läpi koko kasvukauden. Lisäksi sekä valikot että älypuhellinsovellus olivat ilahduttavan selkeät ja helppokäyttöiset - ja saatavilla suomeksi.
Plussaa pitää antaa vielä siitä, että Automower 315 oli varsin ripeä toimija - ja tietyllä tavalla myös vahva puurtaja.
Miinuspuolella on pakko mainita siitä, että Husqvarnan päätös jättää leikkuuleveys suhteellisen kapeaksi laitteen leveyteen nähden. Tämä aiheuttaa tarpeettoman leveät trimmattavat reunukset pihan ja esteiden reunoille. Luonnollisesti päätös on tehty turvallisuusnäkökulmasta, mutta harmitti se hieman silti.
Tästä pienestä moitteesta huolimatta Husqvarna Automower 315 on ehdottomasti viiden tähden tuote, jos hakusessa on reilulle 1000 m2 pihalle robottiruohonleikkuri.
Plussat
- Hiljainen
- Nopea / tehokas
- Pitkä leikkuuaika, lyhyehkö latausaika
- Erittäin hyvä leikkaustulos
- Selkeät valikot ja älypuhelinsovellus, myös suomeksi
- Laadukas rakenne
- Ei ongelmia esteiden kanssa
Miinukset
- Kapea leikkuuala suhteessa laitteen leveyteen (leveät trimmattavat reunat esteiden vierellä)
Tähdet
Vaikka moitimmekin leveää turvaväliä rajalankoihin ja esteisiin, on tuo ainoa kauneusvirhe Husqvarna Automower 315:n toiminnassa. Joten tähdistä on mahdoton tipauttaa mitään pois, Husqvarna Automower 315 on ehdottomasti täydet viisi tähteään ansainnut.
Se on reilun tuhannen neliön leikattavalle nurmialueelle täydellinen ostos, joka selviää vaikeammastakin pihasta kunnialla.
Lisää luettavaa
Olemme arvostelleet myös muita robottiruohonleikkureita, suosittelemme tutustumaan myös niiden arvosteluihin:
Arvostelussa Robomow RS615u -robottiruohonleikkuri
Arvostelussa Gardena SILENO Life 1250 -robottiruohonleikkuri
Arvostelu: Husqvarna Automower 430x
Suosittelemme lisäksi kyselemään aiheesta lisää keskustelualueillamme:
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT