AfterDawn logo

Hollywoodin DRM-kokeilu loppuu – Elokuvien katseluoikeus voi päättyä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Hollywoodin DRM-sekoilu nimeltä UltraViolet haukkaa multaa heinäkuun viimeisenä päivänä. Tavallisten kansalaisten kannalta se tarkoittaa sitä, että digitaalisten palveluiden kautta ostetut elokuvat kannattaa siirtää ennen määrä aikaa talteen, jotta voit katsoa ostamaasi sisältöä heinäkuun jälkeenkin.

UltraVioletin ajatuksena oli aikoinaan se, että se mahdollistaisi digitaalisten elokuvien jakelun ja katselun alustariippumattomalla tavalla. UltraViolet toimi käytännössä digitaalisena varmenteena, jolla tarkastettiin käyttäjän oikeudet katsoa elokuvaa. Nyt kun varmenteen ylläpito loppuu, loppuu myös elokuvien katselu jos ei toimi ennen määrä aikaa.

Yhdysvalloissa on suositeltu elokuvien siirtämistä Walmartin ylläpitämään Vudu-videopalveluun. Yhdysvaltojen ulkopuolella suositellaan käytettävän Flixteriä. Aivan kaikissa tilanteissa UltraViolet-sisältöjen siirto ei onnistu, minkä takia ostettua sisältöä ei välttämättä enää pysty katsomaan.

Jos olet hankkinut UltraViolet-tilin ja yhdistänyt esimerkiksi ostettuja Blu-ray-elokuvia siihen, niin kannatta käydä lukemassa UltraVioletin FAQ-sivu.

1 KOMMENTTI

ssilakka1/1

määrä_aika

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki