AfterDawn logo

Apple oli valmis ostamaan Teslan – Kauppahinta olisi ylittänyt osakkeen nykyarvon

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple on tähyillyt sähköautojen ja itsestään ajavien autojen markkinoille jo usean vuoden ajan, mutta ainakaan vielä tällä saralla yhtiö ei ole tehnyt tutkimustyötä suurempaa päänavausta. Applen on huhuttu olleen kiinnostunut Teslan ostamisesta ja Roth Capital Partnersin analyytikko Craig Irwinin mukaan yhtiöt ovat käyneet keskusteluja.

Tesla painii nyt taloudellisissa ongelmissa, joten analyytikoilla saattaa olla omat motiivinsa nostaa vanhoja keskusteluja uudelleen uutisiin yritysjärjestelyhuhujen vauhdittaamiseksi. Irwinin mukaan Apple olisi käynyt keskusteluja Teslan ostamisesta vuonna 2013 ja tuolloin Apple olisi ollut valmis maksamaan kehittyvästä sähköautoyhtiöstä 240 dollaria osakkeelta, jolla viimeksi on käyty kauppaa noin 205 dollarin hintaan. Parhaimmillaan Teslan osakkeen arvo on ollut noin 380 dollaria, jolloin perustaja Elon Musk kertoi aikeistaan ostaa Tesla pois pörssistä.

Irwin ei ole varma kuinka virallisia ostokeskustelut olivat – eli oliko kyse enemmän tunnusteluista vai käytiinkö asiasta kirjallisempaa neuvottelua. SF Chronicle uutisoi jo vuonna 2014 Applen yrityskaupoista vastaavan johtajan, Adrian Perican, käyneen keskusteluita Teslan kanssa. Vuonna 2013 käytiin jo huhuja Applen aikeista osaa Tesla.


Elon Musk kävi ilmeisesti keskusteluja myös Googlen kanssa vuoden 2013 alussa. Keskusteluiden taustalla oli ilmeisesti Teslan heikentynyt talous.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki