--->
AfterDawn logo

Intel älähti – 10 nm:n prosessorien kehitys jatkuu

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Intel on kiistänyt verkossa levinneet huhut, joiden mukaan puolijohdejätti olisi lopettanut 10 nanometrin prosessilla valmistettavien suorittimien kehittämisen. Tiedot kehityksen lopettamisesta laittoi liikkeelle SemiAccurate-sivusto.

SemiAccuraten mukaan syy suorittimien kehityksen lopettamiselle olisi ollut tuotantoprosessin kannattavuudessa. Pitkään kestäneestä kehitystyöstä huolimatta Intel ei ole SemiAccuraten lähteiden mielestä kyennyt löytämään keinoa, jolla tuotanto saataisiin kannattavaksi. Alun perin Intelin piti julkaista ensimmäiet 10 nanometrin suorittimet jo vuonna 2016, mutta näillä näkymin ne tulevat markkinoille aikaisintaan vuonna 2019.

Samaan aikaan Intelin fab-puolen kilpailijat ovat kirineet voimakkaasti yhtiön etumatkaa kiinni. TSMC aloitti jo tuotannon 7 nanometrin prosessilla ja Samsungillakin ollaan aloittamassa massatuotantoa. Yhtiöiden tuotantoprosesseja ei voida kuitenkaan puhtaasti vertailla nimen perusteella.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Yhdysvallat päätti vaarantaa koko maailman tietoturvan - CVE:n rahoitus katosi

AfterDawn

Ja taas mennään... EU:n vihattu, vahvan salauksen kieltävä Chat Control -lakiesitys palasi taas uudella nimellä

AfterDawn

Spotify on nurin - koko maailmassa [PÄIVITYS 16:58]

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Posti muutti rankasti käyttöehtojaan: ryhtyy profiloimaan käyttäjiä, kohdentaa tiedoilla mainoksia - näin estät

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki