Arvostelu: Turtle Beach Stealth 300 - konsolipelaamiseen suunnitellut pelikuulokkeet
Turtle Beach tunnetaan eritoten konsoliäänentoistostaan, vaikka yhtiöllä on kyllä tuotteita nykyisin liki alustalle kuin alustalle. Me saimme testiin erityisesti Playstation 4:ää (ja sen Pro-versiota) varten rakennetun Stealth 300 -headsetin, joka asettuu noin 80 euron myyntihinnallaan kuulokkeiden alempaan keskikastiin.
Ulkonäöstä ei ole vaikea arvata, mille konsolille kuulokkeet on suunnattu. Niin pakkauksessa kuin itse kuulokkeissakin on käytetty Playstation-grafiikoista tuttua sinistä väriä. Vastaavasti Xboxille tarkoitetut Stealth 300 -kuulokkeet ovat vihreät. Turtle Beachin mukaan kuulokkeet ovat periaatteessa universaalit, eli toimivat kyllä monilla laitteilla ja konsoleillakin ristiin, mutta tietyt konsolikohtaiset, verrattaen pienemmät ominaisuudet on räätälöity omille kuulokkeilleen.
Stealth 300 -sarjan kuulokkeet ovat langallisia. 1,2 metrin johto riittää hyvin tarkoitukseensa, eli nykyisten konsoleiden ohjaimeen.
Over-ear, eli koko korvan peittävissä Stealth 300 -kuulokkeissa on vahvistin, jonka myötä 50 mm audioelementeistä saadaan paljon irti. Vaikka kuulokkeet eivät ole langattomat, niin niitä pitää vahvistuksen takia silti ladata mukana tulevalla lyhyellä micro-USB-johdolla. Sisään kätketty 900 mAh:n akku kestää Turtle Beachin mukaan jopa 40 tuntia. Testailun aikana kuulokkeita ei käytetty niin kauaa, eikä akun raja tullut vastaan.
Valitettavasti kuulokkeet eivät toimi lainkaan ilman virtaa, eli lataaminen aika-ajoin on välttämätöntä. Tämä on suurehko miinus, sillä mieluummin kuuntelisi latauksen unohduttua edes heikompilaatuista ääntä kuin ei mitään. Kuulokkeet saa päälle vasemman kupin päältä löytyvällä painikkeella. Vierestä löytyy mode-painike, jolla voi säätää ääniasetuksia. Painikkeita on hankala löytää ja erityisen hankala erottaa toisistaan sormituntumalla. Toivoisin, että painikkeet olisivat selkeämmin erottuvat.
Kuulokkeiden ääni on perussäädöillä tasapainoinen ja hintaluokkaan nähden mielestäni jopa hyvä. Mode-näppäimellä voi valita neljästä eri ääniasetuksesta, jotka lisäävät joko äänen ylä- tai alapäätä valinnan mukaan. Varsinaista omaa säätöä äänelle ei voi tehdä. Bassoa lisäävät asetukset erottuivat selkeimmin, mutta niiden kanssakaan basso ei ole mitenkään ylitsepursuileva, eli sellaisesta pitävät joutuvat näiden kuulokkeiden kanssa pettymään.
Mikrofoni kääntyy esiin vasemman kupin sivusta ja toimii ongelmattomasti. Ääni häviää kalliimmille vaihtoehdoille, mutta on luokassaan enemmän kuin hyväksyttävä. Fyysinen mute (aktivoituu mikkiä kääntämällä) on myös aina mukava ominaisuus. Mikrofonin ääntä voi myös itse helposti kuunnella haluamansa verran. Kuuluvuusastetta voi säätää äänenvoimakkuusrullan vierestä omasta rullastaan.
Kuulokkeen istuvuutta voi säätää perinteiseen tapaan sankaa vetämällä. Säätö on suht jäykkä ja pitää asentonsa hyvin. Itse kupit kääntyvät noin 90 astetta, mutta tästä huolimatta kuulokkeita ei saa mitenkään nätisti taiteltua nippuun.
Turtle Beach Stealth 300 on toimiva ja oikeastaan moitteeton headset. Mikrofonin saa näppärästi käännettyä pois tieltä (ja hiljennettyä), istuvuus on hyvä myös silmälasien kanssa, äänenlaatu on tasapainoinen ja muutamalla esiasetetulla ohjelmalla säädettävissä moneen makuun sopivaksi ja lisäksi kahden suurimman konsolin omistajat voivat tunnustaa haluamaansa väriä. Muutaman huonot puolet ovat lataamisen pakollisuus (jos virta loppuu, niin ääni loppuu), huonosti erottuvat painikkeet sivussa sekä se, ettei kuulokkeita voi taittaa kasaan. Kalliimmalla saa paremman äänenlaadun niin kuulokkeisiin kuin mikrofoniinkin, mutta mikäli se ei kiinnosta tai yli satasen sijoittaminen kuulokemikrofoniin tuntuu huonolta ajatukselta, niin Stealth 300 -kuulokkeilla pötkii peruspelaaja pitkälle!
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT