Tekoälyllä pedofiilien kimppuun – Poliisi haluaa treenauttaa konenäköään alastonkuvilla
Suur-Lontoon poliisi suunnittelee ottavansa käyttöön uuden tekoälyjärjestelmän, jonka avulla voidaan skannata tietokoneisiin ja muihin laitteisiin tallennettuja kuvia. Ajatuksena on, ettei ihmisten tarvitsisi nähdä traumatisoivaa kuva-aineistoa esimerkiksi lasten hyväksikäytöstä.
Poliisilla on jo nyt käytössä kuvatunnistusjärjestelmä, mutta se ei ole teknisesti niin kyvykäs kuin se voisi olla. Kuvantunnistus on tehokas ase- ja huumekuvien löytämisessä, mutta alastomuutta se ei osaa tunnistaa oikein. Esimerkiksi aavikkojen hiekan väri muistuttaa hyvin paljon ihmisen ihon väriä, mikä sotkee tunnistuksen.
Tämän takia poliisitoimi joutuu käyttämään ihmisiä kuvien arvioinnissa. Tekoälyn mahdollistaman konenäön ansiosta ihmistä ei tarvitse käyttää arvioinnissa – ei ainakaan niin paljoa kuin nyt. Poliisille arviointityö voi olla henkisesti hyvin rankkaa, sillä työtä tehdään jatkuvasti.
Laitonta kuva- ja videoaineistoa säilytetään poliisin omilla palvelimilla, mutta tulevaisuudessa ne saatetaan siirtää jollekin suurelle pilvipalvelutarjoajalle, esimerkiksi Amazonille tai Microsoftille. Aineiston avulla voitaisiin treenauttaa tekoälyjärjestelmää tunnistamaan tietynlaisia kuvia, jolloin poliisin ei tarvitsisi kahlata aineistoa. Kuvien siirto voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia palveluntarjoajille, sillä niillä ei ole laillista oikeutta säilöä tällaista kuvamateriaalia – toisin kuin Suur-Lontoon poliisivoimilla.
AfterDawnin Nopeat
"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT