AfterDawn logo

Samsungin "ultraiso" QLED-televisio myyntiin, hinta 20 000 euroa

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Samsung on kertonut, että sen uusi Quantum Dot -teknologiaa käyttävä "ultraiso" malli saapuu vihdoin laajemmin myyntiin. 88-tuumainen Q9-malli ei kuitenkaan irtoa kaupasta aivan tavallisten kuolevaisten kukkaroilla.

Q9-televisiomalli asettuu aivan premium-markkinoiden yläluokkaan ja sillä onkin hintaa huimat 20 000 dollaria. Laite saapuu nyt myyntiin Yhdysvalloissa sekä Samsungin kotimaassa Koreassa, jonka lisäksi se tuli aiemmin myyntiin kaakkois-Aasiassa.

Samsung kuitenkin lupaa, että television myynti alkaa myös Euroopassa pian. Tarkoituksena on saada 88-tuumainen "ultra-premium"-telkku myyntiin vielä tämän kuun aikana myös Euroopan markkinoilla.

Verkkokauppa.comilla televisio on jo listattuna ja hintaa on 19 999 euroa. Toimitusajaksi luvataan 2-3 viikkoa.

Yhtiön mukaan kyseessä on ainut televisio, joka kykenee 100 prosentin värivolyymiin. Tämän lisäksi kaikki on tietysti tehdä, että kuva on mahdollisimman tarkka ja laadukas. Luonnollisesti televisio tukee 4K UHD -resoluutiota ja tarjoaa kaikki herkut WiFi-yhteydestä sisäänrakennettuun äänentoistoon sekä älyominaisuuksiin.


Q9-television voi asentaa suoraan seinään ilman telineitä ja sen liittäminen lisälaitteisiin tapahtuu alle parin millin optisella kaapelilla.

Samsungilta löytyy toki huomattavasti edullisempia QLED-malleja, joista 75-tuumainen malli on liki kymppitonnin hintainen, mutta 55-tuumaisesta mallista joutuu pulittamaan enää noin 1800 euroa.

1 KOMMENTTI

nwind1/1

"Tämän lisäksi kaikki on tietysti tehdä, että kuva on mahdollisimman tarkka ja laadukas." Whaat?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki