Nintendo esittelee tulevaa Switch-konsoliaan videolla
Nintendon uusin konsoli Switch paljastettiin yleisölle ensimmäistä kertaa jo viime lokakuussa, mutta täysimittaista esittelyä on jouduttu odottamaan pitkään. Nintendo on kuitenkin pikku hiljaa paljastanut enemmän ja enemmän uudesta laitteestaan, ja nyt vuorossa on esittelyvideon julkaisu.
Mitä tulee paljastuksiin, niin vajaa kuukausi sitten Nintendo paljasti Switchin hinnan ja laitteelle saapuvia pelejä. Tämän lisäksi jo joulukuussa epävirallisista lähteistä kuulimme, että tablettimoodi vähentää laitteen tehoja ja tänään paljastui, että laittesta ei löydy suoratoistopalveluiden lisäksi edes verkkoselainta.
Nyt yhtiö on kertonut lisää laitteen ominaisuuksista YouTube-videolla. Oheisella videolla selitetään laitteen toiminnasta, joka on Nintendon tapaan varsin omintakeinen. Laite koostuu telakasta, itse pelilaitteesta (tabletista) sekä kahdesta irroitettavasta JoyCon-ohjaimesta.
Erityisesti videolla kerrotaan JoyCon-ohjaimista, joista löytyy varsin yksinkertaisesta ulkonäöstä riippumatta paljon ominaisuuksia. Niistä löytyy mm. kiihtyvyysanturi, gyroskooppi, infrapunakamera, NFC, nk. HD-värinämoottori ja kuvakaappausnappi. Ohjaimia voi käyttää yksitellen, parina omissa käsissään, yhdistettynä konsoliin tablettimoodissa (Handheld Mode) tai TV-moodissa ohjainkapulaan liitettynä.
Mikäli laitteen toiminta vaikuttaa kovin monimutkaiselta, niin alla oleva video on varmasti omiaan selvittämään tilannetta. Nintendo Switch julkaistaan maaliskuun 3. päivä.
AfterDawnin Nopeat
"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.
2 KOMMENTTIA
muppis1/2
Alkaa olemaan kapuloissa ominaisuuksia. :)
jartar2/2
No nyt selvisi mikä meni vikaan. Nokia sortui samaan. Keskittyi spekseihin ja vähän kaikkeen ja unohti käyttiksen ja ohjelmien/pelkien merkityksen. Kaikki tietää miten siinä kävi.
Nintendo nyt samalla tavalla keskittyy siihen, että lyö kaikki mahdolliset tekniikat koneeseen, mutta unohtaa samalla ohjelmistot kokonaan. Sen lisäksi erikoiset ratkaisut takaavat sen, että tehot ei riitä muuta kuin kourallisiin uutuuspelejä. Kun konsolille ei tule kuin kourallinen pelejä ja ohjelmia ei ollenkaan, niin on selvää miten sille käy...
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT