AfterDawn logo

Testaa Doomia nyt PC:llä tai konsolilla ilmaiseksi

Matti Robinson Matti Robinson
3 kommenttia

Kenties legendaarisimman FPS-pelin uudelleenjulkaisu on saapunut avoimeen betatestaukseen. Bethesdan julkaisemaa ja iD Softwaren kehittämää peliä voi pelata viikonlopun ajan ilmaiseksi Steamin kautta tai uuden sukupolven konsoleilla.

Kyse on moninpelitestauksesta ja tarjolla on kaksi eri karttaa sekä kaksi eri moninpelimoodia. Moodeista tutuin on tietysti Team Deathmatch, jossa joukkueet laitetaan vastakkain tappojen ollessa voittomittari. Toisessa moodissa (Warpath) puolestaan liikutetaan hallinta-aluetta ympäri karttaa joukkueittain. Vastapuoli luonnollisesti pyrkii estämään toimen.

Aserintamalla on valittavana esimerkiksi Quake-sarjan peleistä sekä tietysti aiemmista Doomeista tuttuja aseita, ml. haulikko, salama-ase ja tietysti raketinheitin. Taistelua värittää lisäksi mm. Quad Damage sekä Revenant Demon (kuvassa) -boostit.

PC:n (Steam) lisäksi peli on testattavissa siis myös PlayStation 4- Xbox One -konsoleilla.


3 KOMMENTTIA

paradox111/3

Kertakokeilu riitti. Ei mitään hyvää sanottavaa ainakaan tästä moninpelistä

OneMember2/3

Kaippa tuo Doom 4 tulee pelattua läpi, aivan kuten kaikki aiemmatkin (tietokone) versiot.

EDIT: Pientä pelkoa on pelin laadusta, kun on ollut jatkuvia ongelmia ja viivästyksiä. Nyt pelkona on, että pelitalo haluaa vain saada sen julkaistua (laadusta välittämättä).

Mauriland3/3

Hanurista vai olisiko pitänyt nvidian beta ajurit asentaa kun pelille ei kelpaa 4:3 näytöt?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki