AfterDawn logo

Googlen uusi ominaisuus: Suoratoistettavat sovellukset

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Miltä kuulostaisi jos voisit kokeilla Android-sovelluksia jo ennen kuin lataat ne puhelimeesi? Googlen mielestä se kuulostaa aika hyvältä, joten yhtiö on ottanut käyttöön sovellusten suoratoiston mahdollistavan teknologian.

Tekninen ratkaisu on todennäköisesti peräisin Agawi-kasvuyritykseltä, jonka Google osti viime vuonna itselleen. Agawin teknologian avulla sovelluksia voidaan suorittaa pilvessä, jolloin ohjelmaa ei tarvitse ladata omalle laitteelle lainkaan. Google ei (ainakaan vielä) korvaa Google Playn sovelluslatauksia ja -asennuksia suoratoistettavilla ohjelmilla, vaan suoratoistosta on tehty Googlen hakukoneen ominaisuus.

Vuosi vuodelta ihmiset käyttävät enemmän verkkopalveluita verkkosivujen sijaan mobiilisovelluksina. Näin ollen heidän hakema tietokin siirtyy näihin sovelluksiin. Ongelmaksi muodostuukin se, että miten sovellusten sisältämän tiedon oikein löytää – varsinkin jos et ole asentanut jotakin sovellusta jo valmiiksi puhelimeesi.

Suoratoistettavat sovellukset on Googlen ratkaisu ongelmaan. Yhtiö on viimeisen kahden vuoden ajan indeksoinut sovellusten sisältämiä tietoja ja nyt näitä tietoja voi hakea Googlen hakukoneen kautta. Käyttökokemuksen kannalta olisi aika ikävää jos käyttäjän pitäisi ladata sovellus ennen kuin hän löytäisi hakemansa vastauksen, joten Googlen hakukone suoratoistaa sovelluksen puhelimeesi.

Suoratoistoa tukevia sovelluksia on kuitenkin tällä hetkellä vain kourallinen, joten Googlen esittelemä ominaisuus on varsin rajallinen.

4 KOMMENTTIA

DeNiWar1/4

"Google ei (ainakaan vielä) korvaa Google Playn sovelluslatauksia ja -asennuksia suoratoistettavilla ohjelmilla."

Toivottavasti tuollaista ei koskaan edes tule.
Jos tulee niin se on lopulliset jäähyväiset googlen käyttiksellä varustetuille laitteille, androidi on tuollaisen jälkeen käyttökelvoton romukasa.

user@org (vahvistamaton)2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DeNiWar:

Toivottavasti tuollaista ei koskaan edes tule.
Jos tulee niin se on lopulliset jäähyväiset googlen käyttiksellä varustetuille laitteille, androidi on tuollaisen jälkeen käyttökelvoton romukasa.

Meinaatko että kaikki sisällöntuottajat ja devaajat vetäytyisi Google androidista, tai Androidista kokonaan ?

Google toki kyykyttää, mutta en usko että se voi ihan mielinmäärin kyykyttää, vaan saattaa olla jopa houkutteleva.

Vanadium3/4

En tiedä onko tämä nyt vähän ilkeästikin sanottu, mutta katsotaanpa nyt tuleeko tuo oikein mihinkään käyttöön tai onko Googlella mitään vakaumustakaan ylläpitää ja kehittää tuotetta. Pilvin pimein on noita tapauksia joissa puulaaki puskee ulos tuotteita, jotka eivät koskaan saavuta Betaa kummempaa astetta ja myöhemmin tuote haudataan vähin äänin. Androidinkin kohalla tuntuu jatkuvasti siltä, että tuote on hajoamisen partaalla jatkuvasti, ominaisuudet hajoilevat versioiden mukana ja käännökset ovat mitä sattuu. Tosin se on kuitenkin parempi kuin omenan tapa, jossa tuote ei oikeastaan ollenkaan kehity ja järjestelmä on täysin suljettu. Noh, kaipa tämä on "nykypäivää".

PatrikSelin4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vanadium:

Puhdasta Androidia ei pitäisi sekoittaa muiden valmistajien tuotoksiin. Itse olen käyttänyt 2.1 ajoista ja kehitystä on tapahtunut paljon. Varmasti koodista löytyy hiottavaa, mutta 6.0 ei voi verrata mitenkään alkuajan 2.1, jossa toimivuus oli automaattisesti kehnoa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki