--->
AfterDawn logo

Valtioille tietomurtojärjestelmiä myyvän yrityksen salaiset tiedot vuotivat nettiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Erityisesti valtiollisille lainvalvontaorganisaatioille haittaohjelmia ja salakuuntelujärjestelmiä myyvä Hacking Team on joutunut hieman ironisestikin itse tietomurron kohteeksi. Verkossa on julkaistu kaikkiaan 400 gigatavun edestä sähköposteja, lähdekoodeja ja muita Hacking Teamin sisäisiä dokumentteja.

Italialaisyritys on ollut jo useamman vuoden ajan ihmisoikeusjärjestöjen hampaissa, koska sen on syytetty myyvän tarkkailujärjestelmiä sellaisiin maihin, joiden ihmisoikeustilanne on hyvin kyseenalainen. Hacking Team on kuitenkin kiistänyt tekevänsä yhteistyötä "sortohallitusten" kanssa.

Vuotaneet tiedot kuitenkin osoittavat, että Hacking Teamin asiakkaisiin kuuluu Sudan. Yritys on aiemmin kiistänyt tämän ja dokumenteissakin Sudan on merkitty "ei virallisesti tuettuihin asiakkaisiin". Samaan kategoriaan on merkitty venäläinen "Intelligence Kvant Research". Asiakkaita löytyy myös Euroopasta, muun muassa Saksa, Luxemburg ja Sveitsi (koko lista alla).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki