--->
AfterDawn logo

Teslan massoille tarkoitettu edullisempi sähköauto tulee saataville kahtena mallina

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
8 kommenttia

Sähköautomaailman uranuurtajana tunnettu Tesla valmistelee kulissien takana aiempaa edullisemman sähköauton julkaisua, ilmeisesti kahtena versiona.

Arstechnica raportoi Teslan paljastaneen valmistelevansa sekä sedan- että crossover-malleja tulevasta Model 3 -autostaan. Model 3 esitellään näillä näkymin vuonna 2016, luultavasti Geneva Motor Show'ssa. Model 3:n hinnan on kerrottu olevan merkittävästi maltillisempi kuin esimerkiksi Model S:n, josta joutuu tällä hetkellä keventämään lompakkoaan 75 000 dollarin (67 000 euroa) edestä. Uutuuden hinnan otaksutaan asettuvan 35 000 dollarin (31 000 euroa) kieppeille.

Model 3 on Teslalle näytön paikka. Mallilla sen tulisi todistaa voivansa tuottaa auto, joka sopii niin sanotulle keskivertokuluttajalle. Auton kantama tulee olemaan huippumalleja heikompi, mutta kuitenkin noin 320 kilometriä.

Tesla on kertonut havittelevansa noin miljoonan auton myyntiä ennen vuotta 2020. Samana vuonna yhtiö uskoo nousevansa noin puolen miljoonan auton vuosimyyntiin.


Uutiskuvassa epävirallinen 3D-konsepti Model 3:sta.

6 KOMMENTTIA

keijo1231/6

Eihän toi irtoa 67k€ ei sitten mistään. Ainakaan suomesta. Halvimmat oli 90k€ ja toi edullinen malli varmaan "edulliseen" 70k€ hintaan suomessa koska verot. Koska et maksa enää veroja päästöitä tai bensasta niin saat uuden sähköveron, 6000k€ / A

G0lden_Kebab2/6

No ihan kiva mutta tuo kantama on kaamean lyhyt omaan korvaan, jollei pääse yhdellä latausekellakaan Turku-Helsinki-Turku matkaa.

Valje3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keijo123:

Eihän toi irtoa 67k€ ei sitten mistään. Ainakaan suomesta. Halvimmat oli 90k€ ja toi edullinen malli varmaan "edulliseen" 70k€ hintaan suomessa koska verot. Koska et maksa enää veroja päästöitä tai bensasta niin saat uuden sähköveron, 6000k€ / A

Joo hinnat tosiaan suoraan Teslan sivuilla ilmoitettuja, näihin toki sitten maakohtaiset maksut varmaan päälle. Eurohinta siis suora valuuttamuunnos helpottamaan hintaluokan ymmärtämistä.

WereCatf4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keijo123:

saat uuden sähköveron, 6000k€ / A

6 miljoonaa euroa? No huh, siinä alkaa vero jo olla suht iso.

Engram_5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keijo123:

Eihän toi irtoa 67k€ ei sitten mistään. Ainakaan suomesta. Halvimmat oli 90k€ ja toi edullinen malli varmaan "edulliseen" 70k€ hintaan suomessa koska verot. Koska et maksa enää veroja päästöitä tai bensasta niin saat uuden sähköveron, 6000k€ / A


Täähän se ois. 120 000 € maksaa tuo Model S suomessa suurinpirtein, joten tämä "halpa" malli kustantanee vähintään 60 000 €, mikä ei todellakaan ole sellainen hintalappu johon "keskiverrolla" ihmisellä olisi koskaan varaa.

Niin paljon kun puhutaan siitä edelläkäymisestä ja miten Suomen pitäisi olla suunnannäyttäjä niin tämmöiset seikat puhuu ihan toista kieltä. Sähköautoilta autovero (vain ALV jää) ja käyttövoimavero pois niin alkaa tapahtumaan. Kaveriksi valtiovetoisesti latauspisteitä valtateiden varsille rakentamaan.

keijo1236/6

Niin jos ette tajunneet niin käytin sarkasmia tuossa verotus asiassa, eikä mitään faktaa..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki