--->
AfterDawn logo

NYPD testaa Google Glass -laseja

Matti Robinson Matti Robinson

Google Glass on vielä testausvaiheessa, vaikka laseja käytetäänkin ympäri maailman. Valtaosa maailmalla olevista Google Glass -laseista on niin sanottuja Explorer-laseja, joiden käyttäjät testaavat ja raportoivat kokemuksistaan Googlelle. Testaajina on muun muassa Googlen työntekijöitä, toimittajia, sovelluskehittäjiä ja jopa palomiehiä. Nyt mukaan on liittynyt myös NYPD eli New Yorkin poliisilaitos.

1 500 dollarin Explorer-laseja kokeillaan NYPD:ssä pääasiassa partiontitehtävissä, kertoo NYPD:n lainvalvontaviranomainen VentureBeatille. Poliisitehtävissä Google Glassin kaltaisista laseista voisi olla paljonkin hyötyä poliisille. Esimerkiksi videokuvan tallentaminen, kasvojentunnistus ja epäillyn tietojen näyttäminen voisivat tulevaisuudessa tulla tarpeeseen.

Kyse ei ole kuitenkaan mistään yhteistyöstä Googlen kanssa, vaan lasit on hankittu Explorer-ohjelman kautta, kuten kuka tahansa yksityishenkilöki voi tehdä. Mikäli esimerkiksi yksityisyyteen liittyvät ongelmakohdat kuitenkin saadaan kuntoon eikä laseja käytetä epäilyttävään valvontaan, voi NYPD:stä tulla arvokas asiakas Googlelle. Maan suurin poliisilaitos työllistää kymmeniä tuhansia, joten potentiaalia lasejen käyttäjille riittää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki