Googlen palvelut takkusivat tänään
Osa Googlen tarjoamista nettipalveluista on tänään hidastellut. Esimerkiksi Google+-yhteisöpalvelu oli jonkin aikaa poissa pelistä kokonaan.
Käyttäjät ovat raportoineet hidasteluista ja katkoksista ja Googlen edustaja on vahvistanut The Vergelle, että ongelma on todellinen ja sitä tutkitaan. Yhtiö on myös syvästi pahoillaan, mikäli ongelmista on aiheutunut jollekin haittaa.
Tätä kirjoittaessa ongelmat ovat suurimmassa määrin poistumaan päin, eikä isompia tökkimisiä pitäisi enää ilmetä missään.
1 KOMMENTTI
BitByte1/1
Ainakaan Youtuben videot ei näytä tällä hetkellä itsellä kuin vihreää. Pikkukuvat näkyy kyllä, mutta itse videot ei. Ja kaverilla sama ongelma.
Yhdistävä tekijä on Firefoxin selain.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT