--->
AfterDawn logo

Mac ministä ensimmäinen uusi Yhdysvalloissa valmistettu Apple-kone?

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

Digitimesin saamien tietojen mukaan Apple ja Foxconn olisivat siirtämässä Mac minin tuotantoa Yhdysvaltoihin. Aikaisemmin epäiltiin uusitun Mac Pron olevan ensimmäinen "kotimainen" Mac-kone.

Aiemmin joulukuussa Applen Tim Cook kertoi yhtiön sijoittavan sata miljoonaa dollaria aloittaakseen Mac-koneiden valmistuksen Yhdysvalloissa. Myös Foxconn on vahvistanut huhut Yhdysvaltoihin tehtävästä lisäpanostuksesta.

Digitimesin mukaan Mac minien vuoden 2012 myynnin uskotaan olevan noin 40 prosenttia kasvussa edelliseen vuoteen nähden. Näin ollen niitä menisi kaupaksi noin 1,4 miljoonaa yksikköä. Vuoden 2013 aikana myynnin odotetaan olevan edelleen vahvasti kasvavaa ja yltävän jopa 1,8 miljoonaan koneeseen.

1 KOMMENTTI

capuzino1/1

Hyvä Applelle, että jatkavat tätäkin tuotetta, ja yrittävät siirtä valmistuksen lähemmäs kotiaan.

Asiasta hivenen poiketen, niin häiritsee kummasti Mac minin hinta. Kun vertaa iMaciin, maksaa Mac mini reilusti enemmän. Mutta toisaalta, jos on näyttö jo valmiiksi, niin eipä tuo ostajaa haittaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

Posti muutti rankasti käyttöehtojaan: ryhtyy profiloimaan käyttäjiä, kohdentaa tiedoilla mainoksia - näin estät

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

33 vuotta vanha Amigan käyttöjärjestelmä sai virallisen päivityksen

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Monopolioikeudenkäynti Facebookia vastaan alkoi - Syyte: Meta osti kilpailijansa suojatakseen valta-asemaansa

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki