--->
AfterDawn logo

Android-sovellukset tulevat Google TV:lle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on julkaissut Androidin kehittäjätyökaluille (SDK) lisäosan, jonka ansiosta hakukonejätin mobiilialustalle tarkoitetut sovellukset voi optimoida Google TV:lle tai kehittää alusta asti televisioille tarkoitettuja ohjelmia.

Lisäosan avulla kehittäjät voivat emuloida Google TV -laitteita, rakentaa isoille näytöille tarkoitettuja sovelluksia ja hyödyntää televisioiden erityisominaisuuksia. Valmiit ohjelmat voi laittaa tuttuun tapaan jakoon Android Marketin kautta, mihin pääsee käsiksi Google TV:llä kunhan sille suunnattu Honeycomb-päivitys saadaan julkaistua.

Lisäosa on tällä hetkellä vasta Preview-asteella, joten se ei ole vielä täysin valmis. Se on kuitenkin siinä vaiheessa, että kehittäjät voivat kokeilla ohjelmiensa perusominaisuuksien toimintaa uudella alustalla.

MAINOS


Kaikkia Android Marketin sovelluksia Google TV:hen ei saa asennettua. Internet-TV-alustalle voidaan ladata vain niitä ohjelmia, jotka ovat yhteensopivia Google TV:n kanssa. Sovellustarjonnan ulkopuolelle jäävät siten esimerkiksi kaikki kosketusnäytön vaativat ohjelmat. Tuetut ja ei tuetut ominaisuudet löytyvät täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki