Googlen On2-kauppa tarkoittaa uutta avointa videokoodekkia?
Google yllätti tänään monet tahot täysin, kun hakujätti ilmoitti ostavansa videokoodekkeja toteuttavan On2 Technologies -yrityksen 106,5 miljoonan dollarin kauppasummalla.
Googlen julkaiseman blogikirjoituksen mukaan yritys on kehittänyt kuluttajien web-elämystä paremmaksi, ja seuraavaksi Google aikoo saada myös videonpakkaukseen käytetyt tekniikat osaksi web-alustoja.
Google ei vielä tarkentanut miten se tulee hyödyntämään On2:lta saatavia patentteja ja teknologisia ratkaisuja. Spekulaatioiden mukaan On2:n videoratkaisuja voidaan nähdä mm. YouTube-videopalvelussa, Android-matkapuhelinalustassa ja Chrome-käyttöjärjestelmässä. Google voisi myös julkaista täysin uuden avoimen lähdekoodin videokoodekin, jonka avulla internetiin saataisiin lopulta yksi yhteinen ja avoin standardi videoiden pakkaamista sekä purkamista varten.
Google ei ollut vielä halukas paljastamaan omia suunnitelmiaan, mutta ne kerrotaan julki, jos kauppa hyväksytään. On2-kaupan Google maksaa kokonaisuudessaan omilla osakkeillaan ja yhdelle On2:n osakkeelle Google lupasi vaihtoarvoa 0,60 dollaria. Kaupan voivat estää vielä osakkeenomistajat tai Yhdysvaltojen viranomaiset.
On2 on parhaiten tunnettu VP3-, VP6-, VP7- ja VP8-koodekeistaan. VP3 on toiminut Theora-koodekin pohjana ja VP6 on tullut puolestaan tutuksi Adobe Flashin myötä, johon se lisättiin Flash Playerin 8-versiossa.
4 KOMMENTTIA
LoBer1/4
"kauppasummlla"
mielenkiintoinen kauppa. mutta en usko että mitään yhtä yhteistä kodekkia tulla ikinä nettiin saamaan :/
Tontodz2/4
Jospa tuon VP7:n saisi vihdoinkin näkymään linuxilla.
Tätä menoa Googlen löytää kohta varmaan jääkaapistakin.
jalokives3/4
On2... ontuu joo xD
WumWum4/4
Ainakin bongot sille, että edes puhutaan avoimesta tai avoimuudesta..
toista se on mikkisoftalla..
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT