AfterDawn logo

Microsoft julkaisi uudistetut Zunet

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Microsoftin ja Applen välinen kilpailu kannettavien musiikkisoittimien rintamalla jatkui eilen, kun Apple julkaisi uudistetut iPod-soittimensa, joihin Microsoft vastasi ennakkoon julkaisemalla omat uudistetut Zune-soittimensa.

Zunejen suurin uudistus on mahdollisuus ostaa ja ladata musiikkia soittimeen suoraan WLAN-yhteyden yli. Kuluttajat pääsevät siis soittimillaan suoraan käsiksi musiikkikauppaan, josta he voivat ladata musiikkia Zuneen, kunhan laite on vain WLAN-yhteyden ulottuvissa. Toinen suuri uudistus koskee soittimen FM-radiota, jonka kautta kuunneltavaa musiikkia voi jatkossa ostaa suoraan soittimeen Zunen oman Zune Marketplace -kauppapaikan kautta. Radiokanavilla kuultavien kappaleiden tunnistukseen käytetään RDS:ää ja sen RT+-ominaisuutta. Aiempiin Zune-malleihin samat ominaisuudet ilmaantuvat ensi viikolla, kun soittimille julkaistaan uusi firmware-päivitys.


Firmware-päivitys tuo näiden ominaisuuksien lisäksi laitteisiin mukanaan kaksi ilmaista peliä (Hexic ja Texas Hold ’Em) sekä mahdollisuuden ostaa ja kuunnella Audible- ja OverDrive-palveluiden äänikirjoja.

Odotetusti Zunejen tallennuskapasiteetit kokivat myös uudistuksia, joiden myötä Yhdysvalloista löytyy ensi tiistaista alkaen 120 gigatavun kiintolevyllä varustettu Zune ja 16 gigatavun flash-muistilla varustettu Zune. Uusien tulokkaiden johdosta markkinoilla olevat 4 gigatavun ja 80 gigatavun mallit poistuvat myynnistä. Flash-muistilla varustetuista soittimista myyntiin jää siis 8 ja 16 gigatavun mallit ja kiintolevyjen osalta ainoa myyntiin jäävä malli on 120 gigatavun laite. Uusina värivaihtoehtoina tarjolla ovat kiiltävän musta ja sini-hopeinen Flash-malli ja kiiltävän musta kiintolevymalli.

120 gigatavun mallin suositushinta Yhdysvalloissa on 250 dollaria, 16 gigatavun mallin 200 dollaria ja 8 gigan mallin 150 dollaria. Loput myynnissä olevat 80 gigan soittimet saavat uudeksi suositushinnaksi 230 dollaria ja 4 gigan mallit puolestaan 130 dollaria.


5 KOMMENTTIA

xenico1/5

Kyllä Micro$oft vielä yrittää. Voi olla ihan ok soitin, mutta kun tuo tuodaan tänne suomeen, niin hinta pompsahtaa suhteessa 200$ -> 200€... Itse odottelen, että tulisi kaikkiin kauppoihin tuo uusi iPod touch, niin sen hommaan. En ala niihin iPhone kuukausimaksuihin.

Zarok2/5

Eikö toi muistuta jotenkin iPod Nanoa?

GAGATUM3/5

Ihan hyvältä soittimelta tuo vaikuttaa. Hyvä vaan että tulee Ipodeille kilpailijoita. Itunesia kun on hitailla koneilla käsittämättömän raskasta käyttää.

Zarok4/5

Zunesta tuskis tulee vaaraa iPodille.

Advancer5/5

Ihan hyvä soitin toi zune on kyllä. Kokeilin serkun 80 gb mallia ihan hyvä oli, mutta en pidä tosta zunen ohjelmasta jolla media siirretään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki