AfterDawn logo

Sony julkisti kaksikerros-DVD-polttavan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
6 kommenttia

Sony julkisti tänään ensimmäisen kaksikerros-polttoa tukevan DVD-asemansa. Uusi 700 -sarja sisältää sekä ulkoisia että sisäisen mallin, joista tärkein tulee luonnollisesti olemaan sisäinen Sony DRU-700A-malli. 700-sarjan poltto-ominaisuuksiin kuuluvat 8x DVD-R, 8x DVD+R, 4x DVD-RW, 4x DVD+RW sekä uutena tulokkaana 2.4x DVD+R DL.

Aseman on tarkoitus tulla markkinoille jo kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana ja jälleenmyyntihinnaksi Yhdysvalloissa on kaavailtu 230 dollaria eli noin 187 euroa. Kaksikerroksisille DVD+R DL -levyille mahtuu dataa saman verran kuin lähes kaikissa uudemmissa elokuvissa käytetylle DVD-9 -levylle eli DVD+R DL-levyjen kanssa ei DVD-9 -muodossa olevia elokuvia enää tarvitse pakata lainkaan varmuuskopiointia varten.

Samaan hengenvetoon Sony ilmoitti myös odottavansa DVD Forumin hyväksyntää Pioneerin ehdottamalle kaksikerroksiselle DVD-R -formaatille ja yhtiö ilmoitti alkavansa formaatin tukemisen heti sen standardien valmistuttua. Todennäköistä on myös se, että 700-sarjan asemiin tuen saa pelkällä firmware-päivityksellä mikäli formaatti ei vaadi rautatason muutoksia asemaan.


Lähde: EMediaLive.com

6 KOMMENTTIA

chopper1/6

Vielä ku pioneer saa asemansa ulos :)

D-broke2/6

Aika halvalta hinnalta vaikuttaa, jos jälleenmyyntihinta on jenkeissä ainoastaan tuo 23o dollaria. Minkäköhän hintaisia nuo 2-kerroslevyjen aihiot täällä suomessa tulevat olemaan??? Voivat olla kuluttajille aika suolaisissa hinnoissa :(

teme5653/6

Koskeeko tuo firmware-homma muidenkin valmistajien asemia. Tuli meinaan just eilen ostettua LG:n polttava DVD-asema...

dRD4/6

teme565: Uskoisin, että ainoastaan DVD+R DL:ää tukevia asemia koskee eli asemat jotka pystyvät +-formaatin duallayer-kiekkoja polttamaan, pystytään jälkikäteen päivittämään tukemaan myös miinusleirin kaksikerroslevyjä. Ja eihän sekään taattua ole.

teme5655/6

Ai joo, olis pitänyt lukea hiukan huolellisemmin.
No, mutta onhan se lohtuna, että siinä luultavasti menee jonkun aikaa, ennen kuin alkaa olemaan siedettävissä hinnoissa nuo DL-asemat ja ennen kaikkea aihiot.

toukkaman6/6

Niin eihän tuo asema varsinaisesti tuon mukaan kallis ole ... alle 200 ekua. Mutta aihiot voivat olla aluksi suhteellisen arvokkaita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki