--->
Suomen henkilöjunia operoiva VR yrittää ratkaista junien heikon nettiyhteyden ongelmat laseroimalla. Ongelmaksi jäävät edelleen verkon katvealueet.
Riippumattoman tutkimusyrityksen Omnitelen tuoreiden mittausten mukaan VR:n uudistettu wifi toimii varsin kattavasti junissa, VR kertoo tiedotteessaan.
VR:n vuonna 2022 käynnistämä wifin päivitys juniin on saatu päätökseen, kun keväällä VR tiedotti sen olevan 60 prosenttia valmis.
VR on julkaissut henkilöliikenteen junareiteistä WiFi-yhteyksien kuuluvuuskartan. Katvealueita on etenkin pääradalla erittäin paljon, mutta apuun tarvittaisiin operaattoreita.
Liikenne- ja viestintäministeriö keskeytti hankkeen, jonka tarkoituksena oli parantaa junien verkkoyhteyksiä.
VR:n kaikkiin kaukoliikenteen juniin on tulossa kevään ja kesän aikana uusi, jopa viisi kertaa aiempaa nopeampi ja tasalaatuisempi langaton junaverkko.
VR:n kaukojunat saavat uutta verkkoteknologiaa, jotka parantavat yhteyksiä. Muutostyöt ovat jo käynnissä ja valmistuvat vuoden 2024 aikana.
LG Display ja saksalainen junayhtiö kokeilevat junien ikkunoiden vaihtamista läpinäkyviksi mainosnäytöiksi.