AfterDawn logo

Telian muutoskierre jatkuu: Nyt vuorossa kuluttajaliiketoiminta – tekoäly korvaa työtä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Telia päätti edelliset muutosneuvottelut helmikuun puolivälissä, jonka tuloksena 168 tehtävää vähennetään Telian Suomen toiminnoissa. Nyt Telia on aloittanut uuden Telian kuluttajaliiketoimintaan keskittyvän muutosneuvottelun.

Neuvottelut koskevat koko kuluttajaliiketoiminnan yksikköä. Suunnitelluilla muutoksilla ei ole vaikutusta myymäläverkostoon tai asiakaspalveluun.

Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 806 tehtävää. Muutosneuvotteluissa käsiteltävät suunnitelmat voivat johtaa arviolta enintään 90 tehtävän päättymiseen ja noin 34 uuden tehtävän avautumiseen.


Muutosneuvottelut pyritään käymään kolmen viikon neuvotteluaikaa noudattaen.

"Jatkamme strategiamme toteuttamista ja keskitymme vahvemmin ydinliiketoiminnalle tärkeisiin tekemisiin. Suunnittelemme muutoksia organisaation rakenteeseen, toimintatapoihin ja yksinkertaistamme toimintaamme", sanoo Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tuula Heikkinen.

Tiedotteessa mainitaan tekoälyn ja automaation olevan tärkeässä roolissa arjen työssä ja prosesseissa, jolla viitataan siihen, että resursseja siirretään manuaalisesta työstä automaattiseen työhön tekoälyn avustamana.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki