Arvostelu: OnePlus Buds Pro - laadukkaat nappikuulokkeet melunvaimennuksella, erikoinen puristelutoiminto
OnePlus on vuosien saatossa noussut suomalaisten yhdeksi suosikeista kännykkävalmistajien joukossa. Mutta yhtiön kokeilut muilla tuotealueilla eivät ole onnistuneet aivan yhtä hienosti kuin kännykkäbisnes.
Kuulokkeita OnePlus on valmistanut jo useamman vuoden ajan, mutta niistä on usein heijastunut se, että kuulokkeita on tehty lähinnä siksi, että saataisiin kännykkäostajalle samalla kauppareissulla muutakin ostoskoriin sen puhelimen lisäksi. Eli tietty kunnianhimo on ollut hieman kateissa.
Mutta tuoreimmat kuulokkeet, elokuussa 2021 myyntiin tulleet OnePlus Buds Pro -nappkuulokkeet vaikuttavat selkeästi tässä suhteessa erilaisilta. Yhtiö on päättänyt kokeilla onneaan arvokkaampien, täyslangattomien nappikuulokkeiden markkinalla.
Teknisesti kuulokkeisiin on valikoitu pitkälti juuri oikeat asiat: langaton lataus, vesitiiviys, pitkä akkukesto ja aktiivinen melunvaimennus.
Saimme kuulokkeet testiin jo hyvissä ajoin ennen niiden julkaisua, joten pistimme 150 euron julkaisuhinnalla myyntiin tulleet kuulokkeet pidempään testiin välittömästi.
- Ulkonäkö ja rakenne
- Tekniset tiedot
- Istuvuus
- Älypuhelinsovellus
- Käyttö
- Melunvaimennus (ANC)
- Äänenlaatu
- Akkukesto ja lataus
- Yhteenveto
- Plussat
- Miinukset
- Tähdet
- Lue myös
Rakenne, ulkoasu ja muotoilu
Kuulokkeiden pakkaus noudattelee perinteistä OnePlussan kirkkaan punaista linjaa. Paketissa itsessään ei tule sinänsä mitään ihmeempiä yllätyksiä mukana. Paketista löytyy kuulokkeet, niiden latauskotelo, USB-C -latausjohto sekä kolmen eri koon silikonisia sovitteita kuulokkeille.
Latauskotelo on hillityn yksinkertainen, kulmista pyöristetty, noin tulitikkuaskin kokoinen rasia. Kotelossa on OnePlussan logo, liitin USB-C -johdolle sekä yksi merkkivalo.
Latauskotelon sisältä paljastuvat itse kuulokkeet, jotka ovat omissa koloissaan.
Kuulokkeiden ulkonäkö on mielestäni itse asiassa varsin onnistunut. Näissäkin kuulokkeissa on jo standardiksi muodostunut varsi, mutta se on suhteellisen lyhyt tapaus. Kuulokkeiden varsiosa on krominhohtoista metallia, kuulokkeiden itsensä ollessa mustat. Kuulokkeita myydään myös valkoisina, joissa niisäkin kuulokkeiden varsi on metallinvärinen.
Tekniset tiedot
paino | 4,35 grammaa (per kuuloke); 50 grammaa (kotelo) |
akkukesto | 7 tuntia (ilman melunvaimennusta), 5 tuntia (melunvaimennuksen kanssa) - valmistajan ilmoittamat arvot; latauskotelon kanssa 38 tuntia |
lataus | usb-c -pikalataus, qi -yhteensopiva langaton lataus |
vesitiiviys | kotelo ipx4, kuulokkeet ip55 (lue mitä ip-sertifikaatit tarkoittavat) |
muuta | bluetooth 5.2 |
hinta | julkaisuhetkellä 150 euroa, tarkista päivän hinta täältä |
Istuvuus
Nappikuulokkeiden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on niiden istuvuus. Luonnollisesti jokaisen ihmisen korvat ovat hieman eri malliset ja lisäksi se, miten kuulokkeet istuvat korvaan ja mikä tuntuu hyvältä, vaihtelee suuresti.
OnePlus Buds Pron osalta mielenkiintoinen havainto oli se, että kuulokkeet istuivat omiin korviini parhaiten nimenomaan kuulokkeiden isoimmilla sovitinosilla - normaalisti keskikokoiset tai jopa pienimmät tarjolla olevat sovitinosat ovat omaan korvaani sopivimmat.
Kun oikea sovitinosa oli löytynyt, istuivat kuulokkeet korvissa suhteellisen tukevasti. Mutta alussa oli silti koko ajan pieni olo siitä, että ne saattaisivat valua - tai jopa tipahtaa korvasta käytössä. Huoli oli sinänsä turha, mutta aivan täysin tukevaa istuvuutta en kuulokkeiden kanssa testin aikana saanut löydettyä.
Sovellus
OnePlussan kuulokkeita hallitaan puhelimen Bluetooth-valikosta, jonne kuulokkeiden asetukset tulevat näkyviin niiden yhdistyttyä puhelimeen.
Mielenkiintoinen erikoisuus oli personoitu äänen tehostus. Käytännössä se on pari minuuttia kestävä testi, jossa kokeillaan mitä taajuusalueita kuulet. Tulosten perusteella sovellus säätää kuulokkeiden asetuksia siten, että se vastaa omaa kuuloaluettasi.
Kyseinen asetus on jatkossa käytössä kaikelle, mitä kuulokkeilla kuunnellaan, olipa kuuntelussa sitten musiikkia tai äänikirjoja.
Erikoista on se, että mitään valittavissa olevaa taajuuskorjainta ei ole tarjolla - ainoat äänen taajuusvalintoihin liittyvät säädöt tehdään edellä mainitun kuuntelutestin perusteella.
Muille kuin OnePlussan käyttäjille samat toiminnot omat saatavilla myös, mutta erikseen ladattavan Oppon HeyMelody -sovelluksen kautta, joka löytyy sekä iPhonelle että Androidille. Asetuksista voidaan säätää myös se, mitä kuulokkeiden toimintanapeista tapahtuu.
Käyttö
OnePlus on ottanut vahvasti muista kuulokkeista poikkeavan tavan kontrolloida toistoa uusissa kuulokkeissaan. Buds Pro -kuulokkeissa kappaleen toiston keskeyttäminen tai seuraavaan biisiin hyppääminen tapahtuu kuulokkeiden varsia puristamalla. Ei siis koskettamalla, hipaisemalla tai painamalla - vaan nimenomaan puristamalla.
Puristaminen oli tavallaan ihan fiksu valinta: vahinkopainalluksia ei tällä tavalla tullut koskaan, vaikka hiuksia siirsi korvan edestä sormilla syrjään. Mutta samalla puristettaessa kuulokkeita tuli aina hieman siirrettyä - ja niitä piti säätää pari milliä parempaan asentoon heti puristamisen jälkeen.
Mutta ylivoimaisesti erikoisinta on se, että molemmissa kuulokkeissa toimivat aina samat toiminnot. Eli vasempaan kuulokkeeseen ei voi ohjelmoida eri toimintoja kuin oikeaan kuulokkeeseen. Käytännössä eri toimintoja on siis tarjolla vain neljää erilaista. Ainoa poikkeus tähän on varren puristaminen nopeasti kolme kertaa peräkkäin, jonka toiminnon voi jostain syystä säätää toiseen kuulokkeeseen eriksi kuin toiseen.
Myöskään äänenvoimakkuuden säätöä ei voi ohjelmoida lainkaan kuulokkeiden toimintoihin, vaan sitä varten pitää äänenvoimakkuutta säätää puhelimen napeista.
Melunvaimennus (ANC)
Aktiivinen melunvaimennus (active noise canceling) pohjautuu OnePlus Buds Pro -kuulokkeissa kolmeen herkkään mikrofoniin, joiden pohjalta kuulokkeet havainnoivat ympäristöään ja tuottavat vastamelua, jolla peitetään ulkopuolista taustamelua.
Valittavissa on nelä eri vaihtoehtoa melunvaimennukselle: joko sitä ei käytetä ollenkaan, käytössä on perustason vaimennus, älykäs melunvaimennus tai sitten valittavissa on mahdollisimman hyvä melunvaimennus.
Melunvaimennusta kokeilimme juoksulenkeillä kaupungin keskustassa, sekä musiikkia että äänikirjoja kuunnelle, käytössä käytännössä aina korkein melunvaimennuksen taso.
Melunvaimennus oli pääsääntöisesti hyvää keskitasoa: matalat äänet, kuten liikenteen humu, poistuivat lähes kokonaan. Korkeat, nopeasti vaihtuvat äänet pääsivät taas pääsääntöisesti vaimennettuina läpi, mutta eivät häiritsevän pahasti.
Pyöräillessä puolestaan tuuli pääsi melunvaimennuksen läpi varsin selvästi, mutta huomattavasti vaimeampana kuitenkin verrattuna siihen, että melunvaimennus oli kytkettynä kokonaan pois päältä.
Melunvaimennuksen osalta OnePlus Buds Pro on omasta mielestäni varsin mallikasta keskitasoa nappikuulokkeiden saralla: parannettavaa olisi, paljonkin, mutta kuulokkeiden ANC on silti merkittävästi parempaa tasoa kuin halvoissa, tuntemattomien merkkien verrokeissa.
Äänenlaatu
Testijakson aikana kuulokkeilla kuunneltiin tuntitolkulla sekä musiikkia että äänikirjoja, sekä kotona, juoksulenkeillä että pyöräillessä.
Äänenlaatu oli mielestäni varsin hyvällä tasolla, vaikkakin erittäin vahvasti korostunut basso hieman ärsytti alussa - etenkin, kun taajuuskorjainta ei löydy, jolla ääniprofiilia olisi voinut muuttaa omaan makuun sopivammaksi.
Moitteen sijaa tavallisen peruskuluttajan osalta äänenlaadusta on vaikea löytää. Ainoastaan melunvaimennuksen luoma pieni muutos äänen profiiliin oli havaittavissa toisinaan, korkeiden taajuuksien erona alkuperäiseen musiikkiin nähden. Kuulokkeiden viive oli miellyttävän alhainen ja käytännössä mahdoton havaita.
Akkukesto
OnePlus lupailee kuulokkeille täydellä latauksella ja melunvaimennuksen käytössä ollessa jopa viiden tunnin akkukestoa. Omassa käytössäni sanoisin tuon arvion hieman optimistiseksi ja oikeampi totuus lienee noin 4 tunnin tasolla, jota lähelle parilla kuuntelukerralla itse pääsin täyttä melunvaimennusta käytettäessä.
Kotelon kanssa OnePlus lupaa kuulokkeille akkukestoa 38 tunnin verran. Kotelo osaa pikaladata kuulokkeet niin, että 10 minuutin latauksella saatiin testin aikana vajaan parin tunnin edestä lisää kuunteluaikaa.
Akkukesto on omassa luokassaan varsin keskinkertainen - ei missään nimessä huono, muttei myöskään mitenkään häikäisevät hyvä.
OnePlussan kuulokkeet latautuvat myös langattomasti
Erittäin mukavana lisäbonuksena OnePlus Buds Pro -latauskotelo tukee langatonta latausta. Eli kotelon itsessään voi ladata mistä tahansa langattomasta Qi -standardia tukevasta laturista. Tämän ansiosta kuulokkeita voi (kotelossa ollessa) ladata myös toisinpäin toimivaa langatonta latausta tukevan puhelimen avulla - eli puhelimen akulla ladataan kuulokkeet. Mm. OnePlus 9 Pro tukee tätä toimintoa, kuten monet muutkin huippuluokan modernit kännykät.
Yhteenveto
OnePlus Buds Pro ovat mielenkiintoinen lisä varsin kilpailtuun 150 euron hintaluokkaan täyslangattomien nappikuulokkeiden saralla. Niiden aktiivinen melunvaimennus on hintaluokassaan varsin malliikkaasti toteutettu ja äänenlaatukin on parempaa keskitasoa.
Isoimmat ärsytyksen kohteet liittyvät puuttuvaan taajuuskorjaimeen sekä siihen, että kuulokkeiden toimintapainikkeita ei voi vapaammin valita itse.
Lisäksi kuulokkeiden istuvuuden osalta kannattaa harkita avokauppaa, jotta kuulokkeiden istuvuudesta omiin korviin tulee varmistuttua huolella.
Nimenomaan juoksijalle emme näitä kuulokkeita kuitenkaan menisi suosittelemaan - siihen tarkoitukseen on tarjolla selkeästi parempia, nimenomaan urheilijoille suunniteltuja kuulokkeita. Mutta laadukkaita, hieman persoonallisemman näköisiä täyslangattomia vastamelutoiminnolla varustettuja nappikuulokkeita etsivälle nämä ovat ehdottomasti tutustumisen arvoiset.
Plussat
- Langaton lataus
- Nopea Bluetooth-paritus
- Viimeistelty ulkonäkö
- Mukiinmenevä äänenlaatu
- Kohtuullisen hyvä melunvaimennus
- Vedenkestävyys
- Kokeilemisen arvoinen, erilainen tapa toteuttaa toimintapainikkeet
Miinukset
- Taajuuskorjaimen puute
- Toimintapainikkeiden räätälöinnin puute
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT