Yle-veron lakkauttamista kannattaa jo yli 5 000 suomalaista
Kansalaisaloite.fi-verkkopalvelussa eilen käynnistetty Yle-vero on lakkautettava -aloite on kerännyt tähän mennessä reilu 5100 kannatusilmoitusta. Päästäkseen eduskunnan käsiteltäväksi, aloitteen pitää kerätä kuudessa kuukaudessa 50 000 kannatusilmoitusta.
Yle-veron lakkauttamisehdotusta perustellaan aloitteessa maksun kalleudella ja sillä, että Yleisradion taloudelliset toimintaedellytykset on täysin irrallaan markkinoista. Aloitteen mukaan vaikka kukaan ei käyttäisi Ylen palveluita, niin se ei vaikuta mediatalon toimintaedellytyksiin. Aloitteessa nostetaan myös paikallismedioiden ja Ylen kilpailullinen asetelma, joka on korostunut median digitalisoitumisen myötä.
Aloitteessa todetaan myös yleisradiotoiminnan merkityksen tiedonvälityksessä vähentyneen.
Yle-veron lakkauttamisehdotuksessa ei esitetä korvaavaa rahoitusmallia, mutta aloitteen ingressissä nostetaan kuitenkin esiin mahdollisuus myydä maksukortteja tai mainospaikkoja.
Yle-veron nettotuotto oli vuonna 2014 yhteensä 462 miljoonaa euroa.
23 KOMMENTTIA
AfterCooler1/23
Päinvastoin. Olen uutisnarkkari ja seuraan uutisia ja ajankohtaisia aioita. Kaupallisia ei ole tullut seurattua mainoksien ja viihteen takia.
rellupa2/23
Onko se lupamaksu sitten parempi, taitaa noita veron lakkautuksen kannattajia olla rikkaamasta päästä enempi. Itte olen nyky systeemin tyytyväinen, lähes ainoa kanava mitä seuraan on yle
miketso3/23
Tuskin varakkaampia ihmisiä paljon kirpaisee 143e ylevero, uskon että kannattajat ovat juuri sieltä toisesta päästä, jotka eivät halua vähistä rahoistaan maksaa tuotakaan summaa.
Itse olen sitä mieltä että ylen budjettia pitäisi leikata ja toimintaa supistaa, jolloin veromaksu pienenisi.
sithal4/23
Mielellään maksan vähistäkin varoista. Ei mainoskanavat esimerkiksi poikkeustilanteessa voi hoitaa uutisvälitystä. Mitä siitäkin tulisi.
Ainoa kanava jolta tulee kunnon ohjelmaa on YLE.
etrade5/23
Niin, Yle lähettää vasemmisto propagandaa verovaroin ja sehän teitä viherkommunistia kauhistuttaa jos vapaat tiedotusvälineet pääsevät valtaan Suomessa.
Yleisradio pyytäköön rahat toimintaansa teiltä jotka siihen uskovat ja jokapäiväistä valehtelua kannattavat.
sithal6/23
Mikä viherkommunisti? Itse taidat olla. Mainosuutiset eivät ole vapaita. Etkö edes sitä tiedä. Sitä sitoo raha.
rellupa7/23
No esim. työmarkkinatuella olevat ei taita maksaa mitään eikä se 143€ verokaan ole läheskään sitä mitä lupamaksu oli.
Zeitsei8/23
En juuri katso YLEn kanavia. BBC:n dokumentitkin näkee verkosta muualla.
Mutta ehkä pidemmän päälle on hyvä, että maassa on jokin kanava, joka näyttää ilman mainoksia Linnan juhlat, Presidentin uuden vuoden puheen, EBU:n ohjelmat (Euroviisut), olympialaiset (mutta ei enää 2018?) sekä lastenohjelmia (vanhoja klassikkoita ja uusia). Ei ole väliä, vaikka loput tv-tunneista käytettäisiin Paavo Väyrysen korvakarvojen zoomaamiseen.
Lisäksi Ylen paikallisuutisten toimitukset tekevät elintärkeää työtä dokumentoidessaan valtion tapahtumia päivittäin ympäri maata. Sen sijaan HBO-ohjelmat ynnä muu ei-yhteiskunnallisesti tärkeä ohjelmisto jätettäköön kaupallisten toimijoiden lähetettäväksi.
Tomppa129/23
Missäs voisi kirjoittaa vasta-aloitteen? ;)
Itse pidän tätä veroa parempana kuin vanhaa systeemiä. Tosin kuulun niihin, jotka käyttävät suhteellisen paljon Ylen palveluita.
TV:n kanssa maksukortti ei toimisi, sillä varsinkin tietokoneeseen kytkettävistä DVB-T-virittimistä iso osa ei sisällä lukijaa ja niitä pitäisi olla joka laitteeseen oma.
Mainoksia en myöskään halua, koska se on yksi syy käyttää Ylen palveluja. Toinen syy on parempi sisältö, mutta se riippuu ihan siitä keneltä kysytään. (Eivätkä mainoksetkaan häiritse kaikkia.) Minusta Ylen kanavilta on kuitenkin tullut hyviä sarjoja ja uutisten laatukin tuntuu enimmäkseen olevan aika hyvä.
jartar10/23
Ei tuota kansalaisaloitetta voi oikein tukea. Ensinnäkin YLE:n suurimpia virheitä on, että he toimivat tällä hetkellä markkinaehtoisesti ja järjettömällä budjetilla saavat liian hyvän aseman itselleen automaattisesti.
Lisäksi en maksukortin taakse sitä laittaisi koska YLE:n toiminta olisi hyväksyttävää jos heidän toiminnalleen pistettäisiin rajat ja varmistettaisiin että pysyisivät lestissään. Tärkeää olisi myös antaa heille käyttöön kohtuullinen budjetti nykyisen mallin sijaan, missä rahaa heitetään surutta kaivoon, sillä sitä saa aina lisää.
Toisaalta jos tuo olisi ainoana vaihtoehtona YLE:n puolen miljardin budjetille, vääristyneelle kilpailuasetelmalle ja puolueellisuudelle mitä harrastavat niin ei oikeasti tule ikävä jos YLE maksukortin taakse laitettaisiin.
krdelius11/23
Eli nyt kaikki haluaa TV-luvan takaisin? Niin kauan kun yle on mainokseton niin se maksatetaan jollain konstilla ja ne konstit on vero tai tv-lupa
umrej12/23
Maksukortti.. Ite en ylen palveluita käytä, niin kieltämättä vituttaa maksaa kyseiseen lafkaan rahaa. Sama kuin maksaisit maikkarin kanavapaketista, mutta et sitä katso. Mut toki maksukorttiin liittyy riskinsä, meinaan kuinakahan monta miljoonaa laskis Ylen budjetti jos kortteihin siirryttäisiin? Jep, aikas monta jos multa kysytään
Tomppa1213/23
Korvaisitkos sinä minulle ne kaikki laitteet, joilla ei voi enää katsoa Ylen ohjelmia, koska ne laitteet eivät tue maksukortteja?
Maksukortti ei kuulosta ratkaisulta, koska kaikki laitteet eivät voi niitä käyttää ja ihmisillä on sellaisia laitteita paljon. Lisäksi niitä kortteja pitäisi sitten olla joka laitteeseen, jolla halutaan katsoa.
Tietokoneeseen (jossa MythTV tai VDR) on jopa hieman hankala saada sopivia virittimiä maksukorttipaikoilla varsinkin, jos ne kortit pitää sitoa siihen laitteeseen (tähän kun eivät tahdo suostua liikkeessä). Jo nyt esimerkiksi MTV3 HD jää katsomatta sen takia, että vaativat maksukortin, jota ei saa linkittää tietokoneen kanssa.
umrej14/23
Korvaatko sinä minulle tuon veron takaisin jota joudun maksamaan vaikka en ylen palveluita käytä?
Ehkä maksukortti ei ole paras mahollinen, mutta ainut jolla maksu kohdistuisi vain niille henkilöille/talouksille joissa yleä katsotaan.
Quantum15/23
Nykyisen kaltainen yle-vero on ihan ok juttu jos sillä saadaan vastineeksi monipuolista puolueetonta katsottavaa ja palveluita. Mutta sitä en hyväksy missään tilanteessa jota yle harjoittaa eli propagandan syöttämistä maahanmuuttoasioissa. Suorastaan törkeää vääristelyä ja pakkosyöttöä josta en halua maksaa lanttiakaan.
3rd_party16/23
Tämän takia yleveroon siirryttiin: Ylen palveluista suuri(n?) osa on nykyään muuta kuin tv:tä. Areena, nettisivut, radio jne. En minäkään juuri tv:stä Yleä katsele, mutta Areenaa kyllä käytän.
FS8817/23
Oli Ylen uutiset minkälaista tahansa, niin emme pääsisi koskaan eroon tosta "propaganda" väitteestä, koska ihmiset tuppaa elämään niissä omissa haavemaailmoissa, jossa he luulevat tietävänsä asiat paremmin. Jotenka tuon propaganda lässytyksen vois kyllä jättää vähemmälle.
jartar18/23
Pelkkä ahneus siinä on taustalla. Nettisisältö olisi kyllä helppo tuoda käytettäväksi vain maksaville asiakkaille. TV-lupamaksun maksamisen yhteydessä saisi netti tunnukset. Erittäin oikeudenmukainen systeemi.
YLE halusi tv-maksusta eroon koska maksavien asiakkaiden määrä väheni. Pelkäsivät, että rahaa ei olisikaan joku päivä mielin määrin tuhlattavaksi. Keksivät sitten, että koska jokaisella ihmisellä on mahdollisuus katsoa areenan kautta YLE:n sisältöä, niin kaikkien pitää maksaa.
jartar19/23
Kun itse fanittaa yleä yli kaiken niin tottakai sitä pitää keksiä mitä kummallisempia syitä miksi nykyinen toiminta pitää hyväksyä.
Kerro minulle mihin YLE tarvitsee yli puolen miljardin budjetin johon se kaiken lisäksi haluaa joka vuosi indeksikorotuksen jotta rahaa saisi tuhlata surutta?
Tätä olen kysynyt monelta YLE:n kannattajalta ja jokainen on ollut sujuvasti hiljaa aina tämän kysyttyäni.
jartar20/23
YLE:n järkyttävälle rahankäytölle ei ole perusteita. Se, että YLE:n olemassa ololle on perusteet on täysin eri asia, että onko perusteita sen rahankäytölle.
Se mihin YLE käyttää tällä hetkellä rahansa ei oikeuta pitkään vallalla ollutta tuhlaa niin paljon kun pystyt mentaliteettia. Mielestäni yksinkertaisempaa asiaa ei ole.
Rivien välistä saa lukea, että sää haluat nähdä kalliilla tuotettua ohjelmaa ja siitä syystä YLE:n budjetti pitää hyväksyä. Eihän suomessa muita ole kuin YLE ja sinä. Huoh...
Kyllä jokaista yhteiskunnan tehtävää ja olemassa oloa pitää miettiä uudestaan jos ne vie suhteettoman paljon rahaa.
Lumikki21/23
Kaikkien kannattaa sisäistää tuolla mainittu asia, myös minun.
http://yle.fi/uutiset/ole_parempi_netti...virheet/8669205
jartar22/23
Edelleenkin YLE:n budjetti on yli puoli miljardia. Se on aivan järjetön summa rahaa siihen nähden monellekko ihmisille ohjelmaa tehdään. Lisäksi se asia menee toisinpäin. Kun rahaa palaa mielettömästi niin kyllä sillä puolustajalla pitää olla perusteet siihen, miksi budjetti on niin kova. Jotain muuta kuin, että itse tykkää katsoa kalliisti tuotettua ohjelmaa.
YLE:lle on turha antaa mitään palautetta mitä pitää karsia. Eurokin kun heiltä otetaan pois niin ensimmäisenä uhataan, että jääkiekon MM-kisoja ei ole enää varaa näyttää. Se kun on aina se ensimmäinen juttu mistä "joudutaan" karsimaan. Kaikki muu kun on "pakko" pitää...
Oikeasti kuitenkin YLE:n toiminnasta voisi karsia valtavasti. YLE on rakentanut toimintansa sen varaan, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista, eikä rahaa tarvitse säästää. Henkilökuntaa on aivan liikaa. Henkilökunta määrällisesti sillä mallilla, millä tehdään kaupallisesti kannattavaa ohjelmaa. Poistetaan kaikki suojatyöpaikat ja päällekkäisyydet. Lopetaan kilpailu mainoskanavia vastaan ja keskitytään vain YLE:n tehtävään. Esim. laadukkaat lastenohjelmat, pieni määrä ruotsinkielistä ohjelmaa, ajankohtais ja opetusohjelmat sekä merkityksellinen tuotanto mikä ei ole mainosrahoitteisesti kannattavaa. Siirrytään takaisin kahteen kanavaan. Pienennetään ruotsinkielisen ohjelmiston budjettia vastaamaan ruotsalaisten määrää Suomessa. Siinä vain muutamia säästökohteita. Näitä löytyisi valtavasti lisää jos oikeasti pääsisi sen ytimeen mihin YLE hukkaa rahansa.
Lisäksi mielestäni on hyvin yksinkertainen kysymys, että onko YLE puolenmiljardin ja lukuisten suojatyöpaikkojen arvoinen laitos? YLE:lle toki on paikkansa, muttei tässä mittakaavassa.
Lumikki23/23
500M€ budjetti on kyllä jo pikkasen iso ja Yleä voisi karsia. Mutta toisaalta se mistä karsitaan on sitten se suurin ongelma. Koska se on riippuvainen kansalaisten tarpeista ja mielipiteistä.
Ensinnäkin MM-kisat eivät kuulu karsittaviin, ne on lailla velvoitettu Ylelle ja erittäin tärkeä asia. Suomen kansalaisten tulisi saada maailmanlaajuiset tärkeät tapahtumat Ylen kautta.
Toiseksi Yle ei minusta kilpaile kenenkään kanssa, sillä on aina ollut vahva asema Suomalaisten keskuudessa. Ongelma ei ole siinä suhteessa minun mielestä Ylessä vaan niissä muissa kaupallisissa TV-kanavissa. Jotka luulee että suorastaan "paskalla" ohjelmistolla pärjää. Eikä se että kaupallinen puoli ei pysty parempaan ole mikään syy tehdä Ylestä samanlaista paskaa.
Kannattaa kuitenkin huomata että Ylellä on vain pieni osa media markkinoista vaikka se olisikin suosittu osa. Esimerkiksi TV-kanavia vain 4 kun kaupallisia on yli 30. Monilla muillakin kuin Ylellä on suoramediaa internetissä jne..
Lisäksi voisi tarkastella mikä on sen Ylen rooli mutta siten että sen tulisi olla silti itsenäinen, eikä jonkun hallituksen sylikoira. Varmistaa että kaikille Suomalaisille tulee riittävän monipuolista kotimaista laadukasta ohjelmaa suhteessa kansalaisten määrää joka sitä haluaa. Pitäisi myös miettiä kuuluuko jotkut paikalliset kulttuuri asiat Ylen alaisuuteen vain jollekin muulle, esimerkiksi RSO.
Perustetun työryhmän tehtävä (Yleisradio)
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT