AfterDawn logo

Yle Areena nyt iPhonen ilona

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Kerroimme aiemmin tänään, kuinka BBC ja Nokia tuovat iPlayer-sovelluksen Nokian N96-puhelimille. Vastaavia uutisia on nyt tarjolla myös Suomesta, jossa Yle on avannut iPhone- ja iPod touch -yhteensopivan version suositusta Areena-nettipalvelusta. Mobiili Areenan ohella myös muu osa yle.mobi-palvelua on räätälöity toimimaan iPhonella.

"Haluamme todistaa sen, että avaamme sisältöjämme mahdollisimman monipuolisesti eri käyttäjäryhmille" kommentoi Ylen uusien palvelujen päällikkö Jari Lahti Tietoviikolle. Lahti lupasi myös, että Areenan H.264-videota käyttävä versio on tulossa tietokoneille vielä tämän vuoden aikana, joten esim. Linux- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmien omistajat pääsevät nauttimaan Areenasta tulevaisuudessa omilla mediasoittimillaan.


Applen laitteille sisältöä tarjotaan jo MP4-tiedostoina, jotka sisältävät H.264-videota ja AAC-audiota, joten teknisesti kaikki näyttää olevan valmiina uutta aluevaltausta varten. Applen laitteille tarkoitetun videon laadun voi tarkistaa esim. tämän uutislähetyksen avulla.

Areenan Apple-yhteensopivuus ei kuitenkaan ole täydellinen, vaan Yle varoittaa, että yli 10 minuuttisten videoiden kanssa saattaa esiintyä ongelmia iPhone-puhelimilla.

Yle on tuomassa Areenaan myös muita luvattuja ominaisuuksia, kuten TV-maksun suorittamista vaativa rekisteröity erillisosio, joka on tarkoitus avata ensi maanantaina. Rekisteröityneet asiakkaat pääsevät jatkossa seuraamaan mm. BBC:n Fixer-sarjaa. Lahden mukaan kaikkea sisältöä ei ole kuitenkaan tarkoitus laittaa rekisteröitymisen taakse. "Rekisteröitymisellä oikeutetaan lähinnä Areena varten tehtävää uusien ohjelmaoikeuksien hankintaa" sanoi Lahti Tietoviikolle.




1 KOMMENTTI

Ketola1/1

Lainaus:

Areenan Apple-yhteensopivuus ei kuitenkaan ole täydellinen, vaan Yle varoittaa, että yli 10 minuuttisten videoiden kanssa saattaa esiintyä ongelmia iPhone-puhelimilla.

Testasin muutamaa Ajankohtaisen kakkosen videopätkää (n. 50min/kpl). Kaksi uusinta videota toimi ongelmitta, mutta kolmannesta (19.8.2008) iPhonen videotoistin antoi vain virheilmoituksen "This movie format is not supported.". Pikaisella tarkastelulla kyseisissä videotiedostoissa ei vaikuttaisi kuitenkaan olevan mitään teknistä eroa.

Varsin mukava palvelu joka tapauksessa! Nyt aikaa voi tappaa muutoinkin kuin podcasteja katselemalla, jos vain WLAN on saatavilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki