-
Androidi pyörittää ODROID-pelikonsolia
Googlen työstämä Android-alusta on pääasiassa tarkoitettu matkapuhelimiin, mutta tämän vuoden puolella Android on laajentanut jalansijaansa PC-puolelle ja mediasoittimiin. Aluevaltaukset eivät kuitenkaan lopu tähän, vaan nyt markkinoille on ...
-
CD-hyvitysmaksut palautukseen Espanjassa
Espanjalainen kauppaoikeus on määrännyt myyjää palauttamaan cd-levyjen hintoihin sisällytetyn hyvitysmaksun, sillä levyille oli todistettavasti tallennettu muuta kuin tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Alioikeuden tekemä päätös koskee ...
-
Warner Music ja YouTube leipoivat monivuotisen sopimuksen
Kuten eilen jo ennakoitiin, ovat Warner Music Group (WMG)ja YouTube saaneet erimielisyytensä sovittua ja allekirjoittaneet uuden lisensointisopimuksen, joka palauttaa Warnerin tallin artistien musiikkivideot YouTubeen. Monivuotinen sopimus ...
-
Wiin 4.2-päivitys tappaa Homebrew-tuen
Nintendon taistelu luvattomien pelikopioiden pelaamista vastaan on jälleen jatkunut, ja tällä kertaa kohteena ovat Wii-pelikonsolin omistajat. Konsolille julkaistu 4.2-versionumerolla varustettu firmware-päivitys nimittäin poistaa kaikki kuluttajien ...
-
Lily Allenilla uusi linja piratismin suhteen
Brittimuusikoiden omaksi äänitorveksi muodostettu Featured Artists Coalition (FAC) kokoontui viime torstaina sadan artistin voimin miettimään artistien ja järjestön yhteistä linjausta Iso-Britannian piraattilainsäädäntöasiaan. Aiemmasta ilmoituksestaan ...
-
Työttömyys ei auttanut P2P-piraattia hovioikeudessa
Kauhajoen käräjäoikeuden tekijänoikeusrikoksesta tuomitseman miehen rangaistus ei muuttunut Vaasan hovioikeuden käsittelyssä. Tuomittu haki hovioikeudelta muutosta tuomioonsa vedoten siihen, että oli työtön eikä olisi ostanut lataamaansa musiikkia ...
-
BPI: operaattoreilla vastuunsa piratismin karsinnassa
Laittomat musiikki-, elokuva- ja pelilataukset puhuttavat edelleen Iso-Britanniassa, kun maassa mietitään keinoja piratismin karsimiseen ja miten aiheeseen pitäisi ylipäätään suhtautua. Kerroimme viime viikolla maan levyteollisuutta edustavan ...
-
Warner Music ja YouTube lähellä sopua
Warner Music Group ja YouTube ovat viimeistelemässä sopimusta, joka palauttaisi Madonnan ja Green Dayn sekä muiden Warnerin nimekkäiden artistien musiikkivideot suosittuun videopalveluun. Asiasta uutisoinut Reuters kertoo tietojen olevan peräisin ...
-
Suomen nettiliikenteen takkuamisen takana laitevika
Suomen nettiliikennettä maanantaina häirinnyt vika on saatu paikannettua ja korjattua. Vian syyksi paljastui laitevika TeliaSoneran verkossa. Useita verkkopalveluja jumittanut häiriö saatiin korjattua illansuussa.
Viallisesta laitteesta ...
-
EU tahtoo suojata musiikinkuuntelijoita rajoituksilla ja informoinnilla
Euroopan komissio teki tänään päätöksen, jolla pyritään suojaamaan kuluttajia musiikinkuuntelun aiheuttamilta kuulovaurioilta. Päätöksen mukaan kannettavissa musiikkisoittimissa on jatkossa oltava oletusasetuksena turvallinen äänenvoimakkuus ...
-
Applen App Storesta jo yli 2 miljardia sovelluslatausta
Apple ilmoitti tänään, että yhtiön iPhone-puhelimille ja iPod touch -medialaitteille tarkoitetusta App Store -sovelluskaupasta on ladattu jo yli 2 miljardia sovellusta. Apple tituleeraa sovelluskauppansa vallankumoukselliseksi, mikä ei ole ...
-
Digitan huoltotyöt aiheuttavat katkoksia langattomassa laajakaistassa sekä tv-, radio- ja mobiili-tv-lähetyksissä
Digita on aloittanut tänään tietoliikenneyhteyksien uusimisen Pasilassa sijaitsevassa verkonhallintakeskuksessa. Mittavat uudistukset kohdentuvat kaikkiin palveluihin, joiden tietoliikenneyhteys kulkee keskuksen kautta. Uudistustöiden aikana ...
-
Nettiliikenne takkuaa Suomessa
Suomen sisäinen internetliikenne on paikoin ollut takkuista maanantain aikana. Liikennettä ovat ilmeisesti hidastaneet ongelmat eri reititinpalveluissa. Ongelmat ovat estäneet osalta pääsyn esimerkiksi Itellan palveluihin ja verkkohuutokauppa ...
-
Miehelle sakot vaimon Facebook-tilin vakoilusta
Liian uteliaaksi heittäytynyt oululaismies murtautui vaimonsa Facebook-tilille ja luki vaimonsa viestinvaihtoa. Juttu vietiin käräjille, jossa mies tuomittiin maksamaan 1 280 euron edestä sakkoja, kertoo Kaleva.
Vuonna 1977 syntynyt mies ...
-
Tanskankin piraattipuolue tähyää nyt parlamenttiin
Tanskan piraattipuolue on liittynyt vaalikelpoisten piraattipuolueiden rintamaan. Puolue, viralliselta nimeltään Piratpartiet, ilmoitti sunnuntaina verkkosivuillaan saaneensa maan vaaliviranomaisten hyväksynnän ja olevansa nyt parlamenttivaalikelpoinen ...
-
Pandeyan omaisuus jäihin - TPB-kauppa tapahtuu keskiviikkona?
The Pirate Bay -sivuston (TPB) siirtyminen Global Gaming Factory X -yrityksen (GGF) haltuun näyttää jälleen entistä epätodennäköisemmältä, sillä GGF:n toimintaa johtavan Hans Pandeyan omaisuus jäädytettiin viime viikolla Ruotsin oikeuslaitoksen toimesta.
...
-
Twitterille 100 miljoonan rahoituspotti
Netin sosiaaliset yhteisöt nauttivat myös sijoittajien luottamusta, vaikka tuottoja on lähinnä vasta lupailtu. Tuoreimman rahoituspotin on saanut yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitter, jonka uskotaan saaneen 100 miljoonaa dollaria joukolta ...
-
Piraattien potkiminen verkosta kalliimpaa kuin piratismi?
Ranskassa hyväksyttiin tällä viikolla ns. 'kolmen hudin laki', jonka mukaan kolmannen kerran piratismista kiinnijääviltä katkaistaan nettiyhteys korkeintaan vuodeksi. Vastaavaa lakia ollaan ajamassa läpi muissakin maissa, ja lain mielekkyys ...
-
EU haluaa suojella kansalaisten kuuloa
Euroopan unioni valmistelee kannettavien mediasoittimien valmistajille toimeksiantoa, jonka takana on huoli kannettavien musiikkilaitteiden himokäyttäjien kuulosta. The Registerin mukaan kuluttaja-asioista vastaava EU-komissaari Meglena Kuneva ...
-
HTML5-videota tuottava Theora päivittyi
Vaikka HTML5-standardin videokoodekista ei päästy yksimielisyyteen, tukevat mm. Mozillan Firefox- ja Googlen Chrome -selaimet Theora-videoiden toistamista suoraan selaimessa.
Selaimien parantuneen videotuen myötä Theoran kehittäjät ovat ...