AfterDawn logo

OnePlus Pad arvostelu - Erinomainen tabletti viihdekäyttöön

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Google jätti tablettimarkkinat käytännössä täysin Applen iPadien hallittavaksi jo kymmenisen vuotta sitten, kun hakujätti yksinkertaisesti vain lopetti Androidin tablettiversioon panostamisen.

Tuon jälkeen maailman tablettimarkkina on jakautunut käytännössä kolmeen leiriin: iPadit, halvat ja parhaimmillaankin keskiverrot Android-tabletit - ja Samsungin aivan kalleimmat Tab S -tabletit.

Tilanne on johtanut ajan saatossa siihen, että jopa vannoutunut Android-mieskin suosittelee useimmille tutuilleen nimenomaan iPadin ostamista, jos harkitsee tabletin ostamista - ja budjettia on käytössä vähänkään reilummin.

Koominen tilanne on johtanut myös siihen, että tablettien markkinaan on syntynyt ammottava aukko, noin 300 - 600 euron hintaluokkaan, jossa ei ole juurikaan järkeviä vaihtoehtoja tarjolla.

Tähän saumaan on päättänyt iskeä OnePlus yhtiön ensimmäisellä tabletilla. OnePlus Pad saapui myyntiin toukokuussa 2023 ja Suomessa laite hinnoiteltiin julkaisuhetkellä 499 euroon. Se on siis edullisempi kuin halvin uusi iPad, mutta samalla merkittävästi kalliimpi kuin alelaarissa pölyä keräävät tyypilliset Android-tabletit.

Mutta vastaako OnePlus Pad huutoon? Pystyykö yhtiön ensimmäinen tabletti todellakin tarjoamaan jotain merkittävää uutta Android-tablettien surullisessa maailmassa?

Otimme laitteen useamman kuukauden testiin ja päätimme ottaa selvää asiasta.

  1. Muotoilu ja rakenne
  2. Tekniset tiedot
  3. Näyttö
  4. Päivityslupaus
  5. Suorituskyky
  6. OnePlussan Android
  7. Lisälaitteet
  8. Akkukesto ja latausnopeus
  9. Muita havaintoja
  10. Yhteenveto
  11. Tähdet
  12. Plussat
  13. Miinukset


OnePlus Pad - Muotoilu ja rakenne

OnePlus Pad, kuva näytöllä, kuvassa Garminin älykello

OnePlus Pad kiskaisee hatusta hieman erikoisen kuvasuhteen näytölleen, joka linjaa samalla koko tabletin ulkonäköä - näytön kuvasuhteena on siis harvinainen 7:5 kuvasuhde, eli jotain perinteisen laajakulmanäytön (16:9) ja putkitelevisioaikakauden (4:3) välimaastosta. Suomeksi: tabletti on hieman enemmän neliömäinen kuin suurin osa muista Android-tableteista.

Näyttöä kiertää miellyttävän ohut reunus, joka on kuitenkin juuri sopivan leveä, että siitä voi pitää järkevästi kiinni - tableteissa ei oikein voidakaan tavoitella äärimmäisen ohuita reunoja niiden käytettävyyden vuoksi.

Reunukseen on saatu myös upotettua OnePlus Padin 8 megapikselin etukamera, joten tabletin näyttöön ei ole tarvinnut tehdä punch hole -tekniikalla reikää etukameraa varten.

OnePlus Padin virtapainike

Virtapainike löytyy laitteen vasemmalta kyljeltä, jossa sijaitsee myös kaksi Padin kaiuttimista.

OnePlus Padin oikea kylki, jossa USB-C -portti

Oikeasta reunasta löytyy puolestaan USB-C -portti ja toiset kaksi kaiutinta.

Magneetit, joihin näppäimistön saa kytkettyä kiinni

OnePlus Padin alareunasta löytyy ainoastaan magneettiset kiinnikkeet, joihin saa napsautettua kiinni lisävarusteena ostettavan näppäimistön (tai magneettisen suojakotelon).

OnePlus Padin äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet

Siinä missä muut sivut ovat pyöristettyjä, on laitteen yläreuna tasainen. Tasaiselta yläreunalta löytyvät äänenvoimakkuuden säätöön tarkoitetut painikkeet sekä latauskohta lisävarusteena myytävälle kosketusnäyttökynälle.

OnePlus Pad takaa

Takaa OnePlus Pad on metallinhohtoinen ja varsin pelkistetyn tyylikäs. Keskellä sijaitsee ainoastaan laitteen takakamera. Takakameran sijainti kertookin tabletista yhden erittäin tärkeän seikan: OnePlus Pad on tarkoitettu vaakatasossa käytettäväksi. Eli siinä missä vaikkapa iPadin tyypillinen käyttö on usein tablettia pystyssä pitävää, OnePlus on ajatellut tabletin käyttökohteet nimenomaan vaakakäyttöä varten.

OnePlus Pad on tabletiksi miellyttävän ohut: ainoastaan 6,5 mm. Ohut tabletti, sopivan siroilla reunuksilla tekee tabletista erittäin miellyttävästi käteen solahtavan. Myös laatuvaikutelma on todella hyvä - alumiininen runkorakenne ei nitise eikä natise ja tabletista tulee ehdottomasti laadukas olo heti käteen otettaessa.

Virallista IP-sertifikaattia joka kertoisi kosteuden ja pölyn kestävyydestä, tabletilla ei ole, mutta se ei sinänsä ole hirveä yllätys: tableteille sellaisia harvemmin haetaankaan, koska niiden käyttökohteet ajatellaan olevan useimmiten sisätiloissa.

OnePlus Padin tekniset tiedot

Näyttö11,61 tuumaa; 2800 x 2000 pikseliä; LCD; 144 Hz
Paino552 grammaa
Ulkoiset mitat258 x 189,4 x 6,5 mm
Rakennealumiinirunko
JärjestelmäpiiriMediaTek Dimensity 9000
YhteydetWiFi 6; ei mobiilidataa; Bluetooth 5.3
Muisti8 gigatavua
Tallennustila128 gigatavua;
ei muistikorttipaikkaa
VäriVihreä
Akku9510 mAh
Lataus67W SuperVOOC; ei laturia mukana
Hinta499 euroa (tarkista päivän hinta)


Näyttö

Kuva OnePlus Padin näytöllä

Kuten mainittua, tabletin näytön kuvasuhde on hieman erikoinen 7:5 - ja resoluutiona vastaavasti yhtä erikoinen 2800 x 2000 tarkkuus. Näyttö pohjautuu LCD-tekniikkaan, joka yltää jopa 144 Hz virkistystaajuteen. Mutta OLED-näyttöä ei siis ole tarjolla, mutta toisaalta tabletti asettuukin tukevasti keskihintaisten laitteiden kategoriaan.

Valitettavasti näytön virkistystaajuus noudattelee OnePlussan kännyköiden villiä maailmaa, eli mainostettuun 144 Hz virkistystaajuuteen eivät kykene kuin harvat sovellukset. Valtaosa peleistä ja muista korkeaa virkistystaajuutta tukevista sovelluksista rajoittuu käyttämään korkeintaan 120 Hz virkistystaajuutta.

OnePlus Padin virkistystaajuuden valinta
virkistystaajuuden valinnassa ei ole valtavasti vaihtoehtoja omille säädöille

Taustalla on OnePlussan tapa määritellä ja valikoida "käsin" ne sovellukset, jotka saavat yhtiön laitteissa toimia korkeilla virkistystaajuuksilla.

Näyttö itsessään on tabletiksi kohtuullisen hyvä ja kirkas. Näytön kirkkaus on noin 500 nittiä, joka riittää mainiosti sisätiloissa tabletin käyttöön lähes kaikissa valaistusolosuhteissa. Ulkona 500 nittiä olisi tietysti aivan liian vähän, mutta kuten sanottua, tabletti on selkeästi suunniteltu kotona käytettäväksi.

Väritoisto on aavistuksen verran pielessä ja LCD-tekniikan takia musta ei ole puhdasta mustaa. Todellisen mustan puuttumisen huomaa parhaiten pimeässä elokuvia katsottaessa, jolloin mustatkin alueet päästävät hieman valoa läpi. Omassa hintaluokassaan näyttö on mielestämme kuitenkin varsin laadukas ja sillä katselee mielellään elokuvat ja sarjat.


OnePlus Padin päivityslupaus

OnePlus Padin mielenkiintoisin ja tärkein anti on kenties täysin jotain muuta kuin tabletti itsessään. Nimittäin sen päivityslupaus.

OnePlus lupaa uutuudelleen kolme suurta Android-päivitystä, eli laite tulee saamaan vielä Android 14, Android 15 ja Android 16 -päivitykset.

Asia voi kuulostaa pieneltä, mutta sillä on valtava merkitys. Tablettien elinkaari on yleensä merkittävästi pidempi kuin kännyköiden - tiedän useita kotitalouksia, joissa on päivittäisessä käytössä puolen vuosikymmenen iän ylittäneitä tabletteja.

Ja tässä on ollut yksi Android-maailman ongelmista: Apple puskee iPadeilleen päivityksiä vuosien ajan, mutta suurin osa Android-tableteista saa hädintuskin yhden päivityksen - joskus ei sitäkään. Ja käypä monesti niinkin, että kaupassa myydään tabletteja, joissa on esiasennettuna pari vuotta vanha Android ja yhtään päivitystä ei ole tulossa.

Ainoastaan Samsung on taklannut tätä trendiä vastaan pidemmillä päivityslupauksilla kalliimpien malliensa osalta, mutta nyt joukkoon liittyi siis myös keskihintainen OnePlus Pad.

Suorituskyky

OnePlus Pad luottaa suorituskyvyssään MediaTek Dimensity 9000 -järjestelmäpiiriin, joka löytyy myös useista ylemmän keskiluokan Android-kännyköistä. Lisäksi käyttömuistia on paketoitu Suomessa myytävään malliin kohtuullisen reippaasti eli 8 gigatavua.

OnePlus Padin ilmoittamat järjestelmän tiedot

Käytännön suorituskyvyn osalta OnePlus Pad on erikoinen tapaus ja kuvastaa jälleen Android-maailman sekamelskaa. Se vastaa raskaiden pelien osalta suurin piirtein modernin 300-500 euron Android-kännykän suorituskykyä, häviten reippaasti kalliimmille huippukännyköille.

Mutta jos tablettia vertaa puolestaan tyypilliseen Android-tablettiin, pyyhkii OnePlus Pad suorituskyvyllään lattiaa lähes kaikilla muilla alle 500 euroa maksavilla Android-tableteilla. Tässä on jälleen taustalla se, että äärimmäisen harva laitevalmistaja viitsii panostaa tabletteihinsa juuri mitään - ja sisuskaluiksi tunnutaan heittävän sitä, mitä varaston hyllyltä sattuu milloinkin löytymään.


Aivan raskaimpia pelejä lukuun ottamatta OnePlus Pad on itse asiassa oikein mukavan tehokas ja sukkela laite - ja omassa Android-tablettien hintaluokassaan kenties parasta mitä rahalla on tarjolla.

OnePlussan Android tabletissa

OnePlus Pad käyttää samaa OnePlussan omaa Androidia kuin yhtiön kännykätkin, eli OxygenOS:ää. Päälle on ripoteltu nippu pieniä ja isompia uudistuksia, joilla pyritään ottamaan haltuun tablettien isompi näyttö.

Valitettavasti yritys jää pahasti puolitiehen, vaikka syy ei olekaan sinänsä OnePlussan. Android-tabletit kärsivät edelleen pahasti siitä, että Google hylkäsi tablettimaailman 2010-luvun alkupuolella ja sen jälkeen koko markkina on ollut enemmän tai vähemmän valmistajien oman aktiivisuuden varassa.

Sovelluksista vain suurimmat ja tunnetuimmat osaavat käyttää tabletin tuomaa isompaa ruutupinta-alaa hyväkseen. Ja OnePlussan omat räätälöinnit yrittävät paikata tilannetta jossain määrin, mutta eivät silti riitä aivan paikkaamaan ongelmia.

Läppärin korvaajaksi OnePlus Padista ei tästä syystä oikein ole, jos tarkoitus on tehdä muutakin kuin käyttää täyden ruudun kokoista selainta hyötykäyttöön. Android-valmistajista Samsungilla on tässä suhteessa valtava etumatka OnePlussaan nähden, kun yhtiö on parantanut tabletin käyttökokemusta jo vuosien ajan omilla räätälöinneillään.

OnePlus Padin näytöllä kaksi sovellusta auki yhtäaikaa, jaetulla näytöllä
kuvassa kaksi sovellusta rinnakkain auki: vasemmalla puolella HIGH.FI Uutisvahti sekä oikealla Chrome, jossa AfterDawnin etusivu

Mutta on OnePlus onnistunut toki jotkut asiat hoitamaan mallikkaasti: jaetun näytön kokemus on kohtuullisen hyvin toteutettu ja tietyt eleet pelaavat kuten pitääkin. Mutta vaikkapa ulkoisen, OnePlussan oman näppäimistön käyttäminen on joiltain osin pahasti sekavaa.

Malliesimerkkinä siitä, miten softakehittäjät eivät ole jaksaneet panostaa Android-tabletteihin voidaan nostaa vaikkapa OnePlus Padin tukema dual apps -toiminto, jossa saman sovelluksen voi avata kahteen eri ikkunaan - eli toisessa ikkunassa teet samalla sovelluksella toista asiaa, toisessa ikkunassa toista asiaa. Toiminto sinänsä toimii mallikkaasti ja tukee kahtia jaettua näyttöäkin - mutta vain kourallinen sovelluksista tukee kyseistä tilaa.

Mainittakoon vielä yksi Androidin ongelma, jota iPadeissa ei ole käytännössä lainkaan: useat Android-sovellukset eivät ymmärrä lainkaan vaakasuunnassa toimimista, vaan pakottavat näytön pystysuuntaan. Tästä seuraa usein varsin outoja tilanteita, kun OnePlussan tabletti on muotoilunsa osalta suunniteltu nimenomaan vaakatasossa käytettäväksi - kunnes sitten sattumanvaraisesti joku sovellus pakottaakin kääntämään näytön pystyasentoon.

Toivoa ongelmian korjaantumiselle toki on: Google hyppäsi itse hiljattain mukaan tablettien valmistukseen, joten voidaan olettaa, että ongelmia aletaan ratkomaan viimeistään Android 14 myötä isommalla kädellä.


Lisälaitteet

OnePlus toi tablettinsa myötä myyntiin myös kaksi sille suunniteltua lisälaitetta: kosketusnäyttökynän sekä tabletin suojakantenakin toimivan fyysisen näppäimistön.

Saimme molemmat lisälaitteet testiin, mutta emme testanneet niiden toimintaa laajalti. Kynä tuntui kuitenkin toimivan kuten pitääkin, jos sormella ison näytön käyttäminen tuntuu tylsältä. OnePlussan kynällä on hintaa 99 euroa.

OnePlus Pad kytkettynä yhtiön omaan näppäimistöön

Näppäimistö sinänsä oli fiksun oloinen lisälaite. Se toimii samalla myös laitteen suojakotelona ja sisältää myös läppäreistä tutun touchpadin, eli tuo näytölle hiiren kursorin, jota voi siirrellä suoraan näppäimistön osoitinlevyltä.

Valitettavasti näppäimistöä ei ole saatavilla suomalaisella näppäinasettelulla. Lisäksi myös näppäimistön osalta Android-tablettien ongelmat ovat tuskallisen hyvin havaittavissa: näppäinoikotiet, kuten vaikkapa CTRL+C / CTRL+V (kopioi, liimaa) toimivat osassa sovelluksista - ja osassa eivät. Samoin on tilanne hiiren osoittimen kanssa: osa sovelluksista ymmärtää sen päälle jotain, osa toimii hiiren kanssa varsin mallikkaasti - ja osa ei toimi sen kanssa lainkaan.

Näppäimistö maksaa tällä hetkellä Suomessa 149 euroa - ja on mielestäni ylihintainen sen käyttöarvoon nähden.

Akkukesto ja latausnopeus

OnePlus Padin 9510 mAh akku on tablettimaailmassa kohtuullisen iso - ja akkukesto onkin mielestämme erittäin hyvällä tasolla. Tabletin akku kesti kolmen vuorokauden ajan siten, että tablettia käytettiin 3-4 tuntia joka päivä testijakson aikana. Luonnollisesti raskaammat pelit syövät akkua nopeammin ja näytön kirkkaudella on iso vaikutus akun kulutukseen. Testissämme pidimme näytön kirkkauden manuaalisesti säädettynä kirkkaimmalle tasolleen.


Ehdottomasti paras puoli tabletissa oli kuitenkin sen erittäin pieni akun kulutus silloin, kun laitetta ei käytetty. Tabletin odottaessa viikon ajan pöydällä allekirjoittaneen lomaillessa muualla, oli akkua kulunut vain noin 10-15% vaikka tabletti ei varsinaisesti ollut sammutettuna, ainoastaan lukittuna ja pois aktiivisesta käytöstä.

Omassa käytössäni tabletti saattaa useinkin "unohtua" käyttämättömäksi usein viikkojen ajaksi, joten ajatus siitä, että tablettia ei tarvitse heti alkaa lataamaan, kun sitä sattuukin pitkän ajan jälkeen tarvitsemaan, on varsin ilahduttava ajatus.

OnePlus Padin arvio sen virrankulutuksesta

Ja latauksesta... OnePlus Pad jatkaa OnePlussan tavaramerkiksi tutulla pikalatauksen tiellä. Tabletti tukee yhtiön omaa SuperVOOC -pikalatausta 67 watin nopeudella, joten mikä tahansa 67 wattia tarjoava tai sitä nopeampi OnePlussan oma laturi osaa ladata tablettia täydellä nopeudella.

Valitettavasti OnePlussan tabletin mukana ei toimiteta lainkaan laturia, joten tabletin lataukseen täytyy käyttää kännykän laturia - tai ostaa laturi erikseen.

Pikalaturilla akku täyttyy täysin tyhjästä aivan täyteen noin tunnissa ja 15 minuutissa, joka on tabletin isohkoon akkuun nähden varsin kunnioitettava saavutus.

Muut havainnot

Kenties ärsyttävimmäksi puutteeksi OnePlus Padissa muodostui yllättäen se, että laitteessa ei ole lainkaan sormenjälkilukijaa. Kasvojentunnistus paikkaa puutetta osittain, mutta vain osittain. Etenkin tiukennettua tietoturvaa painottavissa sovelluksissa, kuten pankkisovelluksissa, sormenjälkilukijan puute ärsytti pahemman kerran.

Toinen opettelua vaatinut asia oli se, että OnePlus Pad on todellakin suunniteltu toimimaan vaakatasossa, eikä pystyssä. Etenkin iPad-maailmasta hypättäessä muutos on varsin isoa aivojumppaa vaativa operaatio. Tokihan OnePlus Pad toimii myös pystysuunnassa, mutta kameroiden sijoittelusta alkaen kaikki on rakennettu siten, että tablettia "pitäisi" käyttää vaakatasossa.

Tallennustilan kannalta OnePlus Pad on tavallaan hyvässä asemassa - ja tavallaan ei. Tabletista on Suomessa saatavilla ainoastaan 128 gigatavun tallennustilan versio. Vaikka 128 gigatavua sinänsä onkin tablettiin kohtuullisen paljon, täytyy muistaa myös jo aiemmin mainitsemani tosiasia siitä, että tablettien käyttöikä on usein kännyköitä reippaasti suurempi. Isoja pelejä asentelemalla 128 gigatavua täyttyy ajan kanssa kohtuullisen helposti - ja muistikorttipaikkaa ei ole tarjolla lainkaan.


Yhteenveto

OnePlussan ensimmäinen tabletti on kuin kauan kaivattu virkistävä tuulahdus Android-tablettien maailmaan. Se on käytännössä Samsungin Tab S -sarjan lisäksi ainoa Android-tabletti, joka edes yrittää tosissaan tuoda haastetta iPadien hallitsemaan markkinaan.

OnePlus Pad kädessä

Erityisen tärkeää on se, että OnePlus Pad tuo vihdoin myös pitkän päivityslupauksen hieman halvemmille Android-tableteille: kolme suurta Android-päivitystä eli päivitystukea aina Android 16 asti on kenties laitteen tärkein lupaus. Edullisissa Android-tableteissa tilanne on niin surkea, että osaan niistä ei saavu yhtään päivitystä - ja jo ostettaessa uutta laitetta, saattaa laitteen Android olla parikin vuotta vanha ja ilman päivitystukea.

Myös raudan osalta OnePlus Pad tuntuu löytäneen oikean tasapainon, juuri siinä kohderyhmässä, johon tuote osuu kenties parhaiten. Sen näyttö on LCD-näytöksi varsin mainio, sen akkukesto on erittäin hyvä, suorituskyky hintaluokassaan kohdallaan - ja OnePlussan tavaramerkkinä tunnettu pikalataus on kuin kirsikka kakun päällä.

Yksi ostohaluja hillitsevä piirre OnePlus Padissa voi olla se, että siitä ei ole tarjolla lainkaan mobiiliverkkoa tukevaa versiota, eli laitteelle pitää aina jakaa WiFiä - joko kodin reitittimestä tai kännykän hotspotin kautta. Lisäksi laturin puuttuminen myyntipakkauksesta on ärsyttävä asia, vaikkakin vanhoja latureita löytynee nurkista jokaisesta kotitaloudesta.


Valitettavasti OnePlus Pad kärsii siitä, että Google hylkäsi aikanaan tabletit. Samsung on kehittänyt päättäväisesti omia ratkaisujaan Androidin päälle, jotta Android-tablettia voisi käyttää myös muuhunkin kuin viihteeseen - ja OnePlussan tabletti ei tähän pysty.

OnePlus Padia voikin vilpittömästi suositella heille, ketkä kaipaavat erinomaista tablettia videoiden katseluun, pelailuun ja satunnaiseen selailuun. Läppärin korvikkeeksi siitä ei tehokäytössä ole - siinä se häviää armotta kisan Samsungille ja Applelle.

Viihdetablettina OnePlus Pad on kuitenkin hintaluokassaan (noin 500 euroa) erinomainen.

Tähdet

AfterDawn: 4/5 tähteä

Muutamista heikkouksista huolimatta OnePlus Pad on omassa hintaluokassaan yksi ehdottomasti parhaista tableteista ja ansaitsee mielestämme neljä tähteä.

Plussat

  • Tukeva ja laadukas fyysinen rakenne
  • Ohuet näytön reunat
  • Nopea 67 watin pikalataus
  • Erittäin hyvä akkukesto, etenkin stand-by -tilassa
  • Nopeasti ja tarkasti toimiva kasvojentunnistus


Miinukset

  • LCD-näyttö OLEDin sijaan on pieni pettymys, joskin ymmärrettävä hinnan puolesta
  • Hyötykäyttöön Android-tabletista ei oikein ole
  • Ei sormenjälkilukijaa
  • OnePlus rajoittaa 144 Hz virkistystaajuuden käyttöä
  • Ei muistikorttipaikkaa

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki