AfterDawn logo

Hollantilainen ASML on kenties maailman tärkein yhtiö

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
4 kommenttia

Kauppasodat riehuvat ja kiihtyvät eri kauppaliittoumien välillä ja toisinaan uutisten raoista löytyy mielenkiintoisia yllätyksiä. Yksi näistä on kenties maailman tärkein yhtiö ja sen rooli globaalissa maailmassa.

Jokainen meistä tietää nipun elektroniikkayhtiöitä, Samsungista Appleen ja niin edelleen. Moni tuntee myös suorittimien valmistajia nimeltä: Intel, AMD ja Qualcomm kuuluvat ainakin nörttien perustietämykseen.

Syvemmin digitaalisen maailman saloja penkovat tuntevat myös taustalla toimivat yritykset, kuten ARM:n joka ei itse valmista suorittimia tai siruja, mutta jonka teknologiaa käyttävät kaikki kännykkävalmistajat - myös Apple.

Vieläkin syvemmälle kun tongitaan, tulee vastaan TSMC, joka on maailman tärkein sirujen valmistaja - eli firma, joka omistaa tehtaita, joissa piirejä ja suorittimia valmistetaan.

Mutta kaikilla edellä mainituilla aloilla on useita yrityksiä, jotka kilpailevat keskenään - joten yhden yhtiön tekemiset eivät ole lopulta kriittisiä koko maailman mittakaavassa.


Mutta sitten on olemassa pieni, lähes tuntematon alankomaalainen yhtiö nimeltä Advanced Semiconductor Materials Lithography eli tuttavallisemmin ASML.

Ja miksi ASML on niin tärkeä?

ASML on ainoa yritys maailmassa, joka tekee laitteita, joilla nykyaikaisia suorittimia valmistetaan.

Sen tekniikka pohjautuu Extreme Ultraviolet -teknologiaan, joka voitaneen suomentaa "äärimmäiseksi ultraviolettivaloksi". Teknologiasta käytetään lyhennettä EUV ja sitä käytetään optisessa litografiassa kaikkein tehokkaimpien ja modernimpien suoritinten valmistukseen.

EUV on korvannut huippupiirien valmistuksessa aiemmin käytetyn Daeep Ultraviolet -tekniikan siksi, että sen tuottama valo, jolla piirilevyjä luodaan on aallonpituudeltaan vain 13,5 nanometriä - DUV:n valon aallonpituuden ollessa 15 kertaa "leveämpää".

Suomeksi: Jos haluat valmistaa nykyaikaisia suorittimia, firmasi on pakko ostaa ASML:lta siihen sopivat laitteet.

Eli kun vaikkapa OnePlus valmistaa puhelimen, siihen isketään QualCommin suoritin, jonka tekniikka on lisensoitu ARM:lta ja jonka valmistuksesta vastaa TSMC - ja joka on ostanut EUV-laitteiston ASML:lta.

Ilman ASML:n koneita yksikään yhtiö ei voi valmistaa nykyaikaisia 7 nanometrin tai sitä pienemmällä prosessilla valmistettuja suorittimia. Ei Intel, ei AMD, ei TSMC, ei Samsung eikä Apple.

Joidenkin arvioiden mukaan ASML:n tärkeimmiltä kilpailijoilta Nikonilta ja Canonilta kuluu vähintäänkin vuosia, ellei vuosikymmeniä, saavuttaa ASML:n teknologinen etumatka. Canon on jo käytännössä luovuttanut pelin ja ainoa ASML:n etumatkaa jahtaava toimija on enää Nikon.

ASML on ollut viime aikoina hieman myös otsikoissa, sillä Alankomaat liittyi Yhdysvaltain pakoterintamaan, jolla pyritään estämään huipputeknologian vienti Kiinaan. Tämä pakoterintama kattaa nykyisin siis myös ASML:n laitteet - joille ei ole olemassa korvaajaa, koko maailmassa.


ASML:n markkina-arvo on tällä hetkellä noin 250 miljardia euroa.

4 KOMMENTTIA

arivesa1/4

5:n nanon prosessorit on jo käytössä Sampalla ja TSMC:llä. Tähäimessä on nyt 3 nanoa. EUV- on Zeissin kehittämä menetelmä.

dRD2/4

Lainaus:

5:n nanon prosessorit on jo käytössä Sampalla ja TSMC:llä.

Jep, niin on. Nekin käyttävät ASML:n laitteita, kun 7nm pienempiä ei kukaan muu valmista.

Lainaus:

EUV- on Zeissin kehittämä menetelmä.

Itse asiassa oikea vastaus on "osittain". Tekniikan peruspatentit on Yhdysvaltain puolustusministeriöllä, joka antoi niihin yksinoikeudella lisenssit ASML:lle. ASML, Zeiss ja Fraunhofer on kehittäneet tekniikkaa sen jälkeen kolmistaan - Zeiss omistaa osan patenteista, ASML osan ja Fraunhofer osan. Ja koko paketin ainoa valmistaja on ASML - Zeissinkin patentit ja EUV-tuotteet on yksinoikeudella ASML:n käytössä.

terve13/4

"Last summer, Chinese state media reported that SMIC, China’s leading semiconductor manufacturer, had begun volume production of 14nm chips and had successfully started making 7nm silicon without access to foreign chip-making equipment."

dRD4/4

Lainaus:

"Last summer, Chinese state media reported that SMIC, China’s leading semiconductor manufacturer, had begun volume production of 14nm chips and had successfully started making 7nm silicon without access to foreign chip-making equipment."

Taino, käyttämällä vanhaa länsimaisilla patenteilla varustettua DUV-tekniikkaa, joka ei ollut vielä kauppasaarron alaista.

...ja jonka yield oli käsittämättömän huono 15%:

https://www.edn.com/the-truth-about-smi...ication-ordeal/

Eli vähän kuin pyörittäisi autotehdasta, jossa ulostulevista autoista vain joka kuudes on toimiva, loput pitää paalata ;-)

Mutta kyllä, Kiina on onnistunut tekemään 7nm siruja virittelemällä DUV-tekniikkaa. Mutta aika kovalla hinnalla. Ja samalla länsimaisissa huippupiireissä on siirrytty jo 5nm tasolle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki