AfterDawn logo

Japanin hallitus haluaa lopettaa 3,5 tuuman levykkeiden käytön

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Korppu eli 3,5 tuuman levyke. Fyysinen objekti, jota nuorimmat tietokoneen käyttäjät luulevat 3D-printatuiksi tallennusikoneiksi. Rakastettu, vihattu - ja kuollut. Vai onko sittenkään?

Kolmekymmentä vuotta elänyt tallennusmuoto haudattiin virallisesti vuonna 2011, kun Sony valmisti maailman viimeiset 3,5 tuuman levykkeet. Sen jälkeen formaatti on käytännössä kadonnut retrotietokoneita harrastavien ulkopuolisesta maailmasta.

Mutta Japani, tuo omituisen ja erikoisen teknologian ikuinen lähde, on tässä ihan omilla poluillaan.

Maan valtionhallinnossa käytetään korppuja hyvinkin ahkerasti. Itse asiassa maan julkishallinnossa on listattuna lähes 2000 eri toimintoa, joihin Japanissa on pakko käyttää korppuja, poltettavia CDR-levyjä - tai vieläkin eksoottisempia MiniDisc-levyjä. Monia kaavakkeita ei esimerkiksi voi toimittaa valtion virastoihin muutoin kuin fyysisellä medialla. Lisäksi virastojen välistä dataa siirretään useissa tapauksissa ainoastaan korppuja tai CD-levyjä käyttäen.

Japanin digitalisaatiosta vastaava ministeri Taro Kono uhkasi Twitterissä julkaisemassaan twiitissä aloittaa "sodan" korppuja vastaan ja haluaa siirtää Japanin julkishallinnon tälle vuosikymmenelle - tai edes tälle vuosituhannelle.


Japanissa on muitakin lievästi sanoen erikoisia piirteitä maan suhteessa antiikkiseen teknologiaan. Japanissa ovat myös faksit edelleen erittäin yleisiä ja toimistotyöntekijät rakastavat niitä niin paljon, että yritykset eivät pääse niistä eroon vaikka haluaisivatkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki