Suomalainen koulu yritti sysätä tablettien korjauskulut vanhemmille – Opetushallitus eri mieltä
Digitalisaatio suomalaisessa koulujärjestelmässä aiheuttaa taas vaihteeksi harmaita hiuksia vanhemmille. Tällä kertaa on kyse hämeenlinnalaisen Nummen yhtenäiskoulun vaatimus korjauttaa hajonneet tablettitietokoneet oppilaiden tai heidän vanhempien rahoilla.
Yle Uutisten mukaan Nummen yhtenäiskoulu on lähettänyt yläluokan oppilaiden vanhemmille Wilma-viestin, jossa heitä kehotetaan korjauttamaan rikkoutuneet tabletit ennen koulujen päättymistä. Koulun tarjoamat tabletit pitää palauttaa siis toimintakunnossa ja mikäli näin ei ole, on korjaamisesta aiheutuvat kustannukset koulun mukaan oppilaalla tai hänen vanhemmilla.
Wilma-viestissä todetaan, että kyse on Hämeenlinnan kaupungin linjauksesta ja vanhempia kehotetaan toimivan ripeästi, koska huoltoliikkeissä voi olla ruuhkaa. Korjauskustannukset voivat olla hyvinkin korkeita, esimerkiksi seitsemäsluokkalaisen tytön äiti Matleena Eriksson maksoi tabletin korjaamisesta lähes 200 euroa.
Pienituloisille vanhemmille tablettien korjauskustannukset rasittavat paljon kuukausibudjettia, minkä takia asiasta on käyty paljon keskustelua Facebookissa suljetussa Hämeenlinna-ryhmässä. Nummen yhtenäiskoulun viestistä tekee erikoisen myös se, että opetushallituksen antama ohjeistus on täysin päinvastainen: lähtökohta on, että koulu vastaa omien opetusvälineiden korjauksista, mutta jos laite on rikkoutunut tahallisen toiminnan seurauksena, voidaan korjauskustannukset osoittaa oppilaalle.
9 KOMMENTTIA
FRL1/9
Mitä järkeä on maksaa miltei 200e korjauksesta, kun uuden saa 179 eurolla...
karijaloviina2/9
Mistään et saa iPadia 179 eurolla.
toope3/9
Kouluissa käytetään opiskeluun soveltuvia tabletteja ei 179€ tabletteja.
FRL4/9
179e tablettikin soveltuu kouluun erinomaisesti.
mcmopo5/9
Eikös tämä ole hieman väärin? Jos tabletit joutuu palauttamaan koululle niin silloinhan ne menee todennäköisesti uudelleen jakoon. Eli seuraava voi saada tabletin joka on melkein rikki. Useimmat älypuhelimet eivät kestä kahtavuotta pidempään kovassa käytössä vaikka ulkoisesti ei olisikaan mitään vikaa.
lettas6/9
Suurin osa edu-softista tehdään ios-alustalle ja laitteita pystyy ylläpitämään. Chromebookit tulevat perässä, mutta toistaiseksi markkina on Applen.
etrade7/9
Aika säälittävää jos pitää käyttää tablettia, missä vain apsit toimii, eli Android ja iOS. Noh, nykyajan jonnet haluaa miljoonia apseja.
karijaloviina8/9
Suosittelet varmaan 300e läppäriäkin työntekoon?
Noihin halpistabeihin ei tule edes kunnolla päivityksiä, puhumattakaan siitä, että noi paremmat softat pääsääntöisesti tehty iOS:ille.
Itse aiheeseen niin en ymmärrä äidin ulinaa. Jos rikkoo, maksaa. Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
karijaloviina9/9
Oppilas tiputtanut laitteen ja näyttö mennyt rikki. Toisaalla oli laajempi juttu aiheesta. Äiti puolusteli, että todella tunnollisesti aina käytetty.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT