OLED-paneelien suosio kasvaa, uusi haastaja korealaisvalmistajille
Älypuhelimissa OLED-paneelien suosio on ollut selvää jo pidemmän aikaa, ainakin Android-laitteissa, ja todennäköisesti parin kuukauden kuluttua myös Apple on hyväksynyt sen.
Televisioissa kyseinen teknologia on hintansa puolesta kuitenkin pysynyt varsin pienenä vähemmistönä, mutta OLEDin kysyntä kasvaa kehittymisen myötä ja sen ovat ottaneet huomioon yhä useammat näyttövalmistajat.
Nykyisistä OLED-paneelivalmistajista tietysti Samsung nousee esiin, sillä se on erityisesti älypuhelimissa tuonut jo vuosia OLED-teknologiaa esiin. Yhtiö kehittää luonnollisesti myös OLED-televisioita, joihin panostaa kovasti myös toinen korelaisvalmistaja LG.
Nyt Sharp on tietojen mukaan liittymässä joukkoon. Ilmeisesti Foxconnin omistama näyttövalmistaja on huomannut valtaisan potentiaalin tulevina vuosina OLED-televisiossa ja haluaa osan kasvavasta kakusta itselleen.
Japan Timesin mukaan Sharp sijoittaa noin 500 miljoonaa euroa kahteen OLED-tuotantolaitokseen, joiden tuotannon odotetaan alkavan ensi vuoden keväällä tai alkukesästä. Huhujen mukaan toinen tuotantolaitoksista on tarkoitettu pienempien, esimerkiksi läppäreiden ja älypuhelinten OLED-näyttöjen kehittämiseen ja toinen puolestaan täysin OLED-televisioihin.
AfterDawnin Nopeat
"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.
8 KOMMENTTIA
ThePekkis1/8
Yhdyn edelliseen kommentoijaan ja haluan nähdä sen sampan oled-tehtaan josta toimittaja puhuu.
Toki en yhdy aiemman kommentoijan mielipiteeseen sampan nykyisten led-panelien paremmuudesta, varsinkin kun niminkin on pitänyt varastaa kilpailijalta.
pentsu2/8
Erikoinen väite. Haluaisitko perustella vähän?
-Mustan toisto on OLED:lla huomattavasti parempi.
-Vasteaika on OLED:lla parempi.
-OLED mahdollistaa suuremman katselukulman.
Toki monissa asioissa vastaavasti QLED hakkaa OLED:n mutta "kaikin puolin parempi" on aivan täyttä paskaa.
pentsu3/8
Hohhoijaa. Miksi?
jartar4/8
Ensimmäinen OLED tv julkaistiin vuonna 2008 ja sen jälkeen on puhuttu, miten kyseinen tekniikka on niin täydellinen, että se syrjäyttää nopeasti muut tekniikat. Ainoastaan muutama pieni ongelma piti ratkaista ennen todellista läpimurtoa. Jokainen tietää missä pisteessä olemme vuonna 2017.
Luin tuon jutun, missä puhuttiin tulevasta QLED tekniikasta, mutta ei siinä missään luvattu tekniikan olevan valmista tai ylivertaista. Jutussa puhuttiin siitä mitä tekniikka TEORIATASOLLA on. Todellisessa maailmassa vain sillä on merkitystä miten tekniikka oikeasti toimii ja mitä se maksaa.
jartar5/8
Ihan samalla tavalla OLED:in piti olla täysin ylivertainen ja halpa toteuttaa sekä sen piti vallata markkinat ennätysnopeasti. Sinä jaat pelkkää markkinamiesten propagandaa. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen maailman kanssa ennenkuin todisteet on isketty pöytään...
Miksi olisi? Samsung voi jatkaa rauhassa "feikki" QLED telkkareiden valmistamista siihen asti kun saa sen onnistumaan, tai vaihto ehtoisesti luovuttaa.
pentsu6/8
Osaan kyllä itse käyttää googlea oikein hyvin mutta tässä asiassa mä en sitä tarvitse. Sulle se kuitenkin vaikuttaa olevan ongelma joten jeesaan vähän:
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=qled+black+level
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=qled+viewing+angle
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=qled+response+time
jartar7/8
Miten ihmeessä niitä tieteellisiä artikkeleita voi olla kun tuotetta ei ole edes olemassa?
Samsung pärjää tälläkin hetkellä hyvin tv-markkinoilla. Ei Samsung ota mitään riskiä siinä, että jättää vähäksi aikaa OLED tekniikan väliin. Siinä olisi riski, jos Samsung ilmoittaisi ettei se koskaan julkaise OLED tuotteita.
Vuodesta 1959 on ollut tiedossa, että kvanttitietokone on täysin ylivoimainen. Lähes kuudenkymmenen vuoden jälkeen sellaista ei voi vieläkään ostaa. Keulia voi millä tahansa, mutta ilman todisteita oikeasta hyvyydestä ja toimivuudesta se on vain pelkkää hypeä...
arivesa8/8
Apple näyttää haluavan uusimpaansa (vihdoin) OLED-näytöt,vain saatavuus tuntuu tökkivän. QDLED tullee aikanaan,mutta hyöty pienissä ei ehkä ylitä OLED-näytön ominaisuuksia piankaan?
OLED säästää luurien akkua,kun ei tarvitse ensin tuottaa valoa ja sitten pimentää sitä LCD nestekiteillä.
Telkuissa tuo ei liene järin tärkeä ominaisuus,virtaa riittää.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT