AfterDawn logo

EFF aikoo jatkaa taistelua MPAA:n kanssa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

EFF, Electronic Frontier Foundation, ilmoitti jatkavansa oikeusprosessia, jossa MPAA (Yhdysvaltain elokuvatuottajien järjestö) on haastanut 2600 -nimisen verkkosivun oikeuteen DeCSS -koodin levittämisen vuoksi.

DeCSS on ohjelma, jonka avulla käyttäjät voivat halutessaan purkaa DVD-elokuvien CSS-kopiointisuojauksen. Näin DeCSS siis mahdollistaa myös DVD-elokuvien piratismin.

EFF kuitenkin muistuttaa, että alempi oikeusaste, joka elokuussa 2000 tuomitsi 2600:n syylliseksi, ei ottanut huomioon päätöksessään sitä, että DeCSS-ohjelmaa voidaan käyttää myös laillisiin tarkoituksiin, kuten varmuuskopioiden tekoon, tutkimukseen, DVD-elokuvien katsomiseen tietokoneilla, joille ei ole DVD-soitto-ohjelmia, jne..

EFF vie jutun Yhdysvaltain valitustuomioistuimeen ja odottaa useiden ihmisoikeusjärjestöjen liittyvän sen taakse puolustamaan 2600:sta. Vastaan ja puolesta esitettävien ulkopuolisilta tahoilta tulevien dokumenttien tulee olla oikeusasteella viimeistään tämän viikon perjantaina.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki