AfterDawn logo

Firefoxin käyttöliittymä menee uusiksi syksyllä - näin uusi eroaa nykyisestä

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Mozilla aikoo laittaa Firefoxin ulkoasun uusiksi selaimen versiossa 25, joka on tarkoitus julkaista lokakuussa.

Lokakuuhun on vielä aikaa, mutta työ on jo aloitettu ja kehitystä voi seurata uuden tarkoitusta varten avatun julkaisukanavan kautta.

Uudelleensuunnittelussa on tarkoitus keskittyä "yhtenäisyyteen, tarkkuuteen ja hienosäätöön". Käytännössä ulkoasussa tulee tapahtumaan useita merkittäviä muutoksia. Visuaalisista muutoksista merkittävin on välilehtien muodon pyöristyminen Chromen tapaan kaareviksi. Käytön kannalta suuri muutos taas on perinteisesti vasemmassa yläkulmassa sijaitsevan päävalikon siirtyminen oikeaa reunaan. Valikon ikoni muuttuu kolmeksi päällekkäiseksi viivaksi, joka sekin on Chromesta tuttu elementti.


Klikkaa isommaksi. Yllä uusi versio, alla nykyinen.

Itse valikossa on luovuttu perinteisestä päällekkäisestä asettelusta ja siirrytty ruudukkoihin järjestettyihin isoihin kuvakkeisiin.


Kaikki muutokset on tarkoitus saada toteutettua lokakuussa julkaistavaan Firefox 25 -versioon mennessä, mutta osa käyttöliittymän uudistuksista tullaan näkemään jo sitä edeltävässä versiossa.

Osviittaa tulevasta ulkoasusta eri käyttöjärjestelmillä:

8 KOMMENTTIA

J-lalli1/8

No voe helevettiläene...

Mysticiza2/8

Nyt on kyllä uskollisen Firefox-faninkin esitettävä pettymyksensä. Minneköhän tästä voi lähettää palautetta?
Chromen ruma ulkoasu on yksi syy, miksi olen pysynyt Firefoxissa, tähänkö sekin nyt kaatuu.

Boheemia3/8

Heh, mun mielestä taas Chromen ulkoasu on parempi, mutta Firefox käyttökelpoisempi. Eli ihan jees uudistuksilta näyttää, vaikkei nyt hirvittävän mullistavia olekaan.

tikte764/8

Mutta Tiedosto, näytä valikot on näkyvissä kun ne laittaa. ne ei näy noista 3 viivasta. mikä ei selity uutisessa.

friis5/8

Lainaus:

Itse valikossa on luovuttu perinteisestä päällekkäisestä asettelusta ja siirrytty ruudukkoihin järjestettyihin isoihin kuvakkeisiin.


Vaikuttaa vähän kosketusnäyttökäyttäjien kosiskelulta.

Lumikki6/8

Taas tuota kosketusnäyttö pohjaista ruutu ajattelua. Ei kyllä minua mielytä eli vanha on minusta parempi.

TauDewa7/8

Firefox on ollut aina kohtuullisen helposti muokattavissa myös ulkoasun puolesta, toivottavasti tämä säilyy myös tulevissa versioissa. Itse haluan pitää mm. valikkopalkin ja tärkeimmät kirjanmerkit näkyvillä jatkuvasti. Toivon myös että tulevat valikkoruudukot saa palautettua nykyisenkaltaiseksi ruudukoinnin sijaan.

Labratoria8/8

Nuo ne jaksavat kilpailla suurilla versionumeroilla (siis Firefox ja Chrome).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki