-
Temun tuotteet eivät läpäisisi eurooppalaisia vaatimuksia
Kaupan liiton tekemissä koeostoissa Temun tuotteista paljastui paljon puutteita. Lisäksi liitto kertoo, miksi kiinalaiskaupalla on suhteeton kilpailuetu eurooppalaisiin toimijoihin nähden.
-
Amazon pakottaa työntekijänsä toimistolle, kieltää etätyöt kokonaan
Verkkokauppajätti Amazon kieltää työntekijöiltään etätyöt ja ns. hybridityönkin. Tammikuusta 2025 lähtien kaikki työ tehdään jatkossa Amazonin toimistoilla.
-
Huipputason kameroiden myynti kasvussa
Siinä missä tavallisten kameroiden myynti romahti kännyköiden kameroiden parantuessa, on nyt nousussa uusi trendi: todella kalliit, huippuluokan kamerat.
-
S-pankin tietoturvamokaa hyväksikäyttäneet nuoret veivät tileiltä yli miljoonan
S-pankin verkkopankissa oli valtava tietoturva-aukko, jonka 16-vuotias teini huomasi vuonna 2022. Hän ilmoitti asiasta pankille, joka ei reagoinut asiaan mitenkään. Tämän jälkeen teini alkoi hyväksikäyttämään haavoittuvuutta.
-
Huijaukset kasvussa - Suomalaisilta viety tänä vuonna jo 27,5 miljoonaa euroa
Estettyjen ja menetettyjen yhteenlaskettu rahasumma on tämän vuoden osalta jo 45,7 miljoonaa euroa.
-
Tampereella sijaitseva automatisoitu Sale suljetaan
Vuosi sitten Tampereen Puutarhakadulle avattu Salen itsepalvelukauppa suljetaan 30. syyskuuta
-
Väärennettyjä vanhoja pelikonsoleita takavarikoitiin rikollisilta
Italialaisen rikollisliigan hallusta takavarikoitiin 12 000 väärennettyä 1980- ja 1990-luvun pelikonsolia sekä valtava määrä väärennettyjä retropelejä.
-
Microsoft pakkopäivittää Windows 11 22H2 -tietokoneet lähiviikkoina
Microsoft ryhtyy päivittämään väkisin kaikki vanhaa Windows 11 -versiota käyttävät tietokoneet uudempaan Windows 11 23H2 -versioon.
-
EU:lta 2,4 miljardin sakot Googlelle - tuomio pysyi voimassa
Euroopan Unionin tuomioistuin on vahvistanut Googlelle määrätyt 2,4 miljardin sakot. Tuomioistuin katsoo Googlen käyttäneen määräävää markkina-asemaansa väärin suosimalla omaa hintavertailupalveluaan kilpailijoiden sijaan.
-
-
Facebook otti käyttäjien kuvat ja julkaisut ja koulutti niillä tekoälyään - muttei EU:ssa
Facebook on myöntänyt suoraan, että se käyttää kaikkia sen palvelusta löytyviä kuvia ja julkaisuja tekoälynsä koulutukseen, elleivät julkaisut ole yksityisiä. Ainoan poikkeuksen muodostaa Euroopan Unioni, jossa käyttäjä voi kieltäytyä tästä.
-
Google yhdisti voimansa Internet Archiven kanssa
Google tarjoaa nyt hakutuloksistaan pääsyn Internet Archivesta löytyviin aiempiin versioihin hakutuloksissa näkyvistä sivuista.
-
ABC-asemilla testataan uusia pikakassoja - yhdistävät asioinnin ravintolassa ja marketissa
S-ryhmän ABC-asemille testataan syksyn aikana uudenlaisia pikakassoja, joiden toteutus on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
-
Kolme Gigantin myymälää lopettivat toimintansa franchise-yrityksen konkurssin takia
Gigantin Forssan, Hyvinkään ja Riihimäen myymälät lopettavat toimintansa ja ovat viimeistä päivää auki 12.9.2024.
-
Fordin patentti: Kuuntelee automatkustajien keskusteluja ja kohdentaa mainoksia niiden mukaan
Ford on hakenut patenttia tekniikalle, jossa auto kuuntelee matkustajiaan jatkuvasti ja kohdentaa auton sisälle mainontaa sen perusteella mitä autossa on puhuttu ja mihin autolla ollaan ajamassa.
-
Googlen hakukoneen tekoälykoosteet senaattorien hampaissa
Yhdysvaltain senaatin jäsenet haluavat avata tutkinnan siitä, käyttääkö Google väärin hallitsevaa markkina-asemaansa hakukoneissa. Tutkinnan kohteena ovat Googlen tekoälyn tekemät koosteet, jotka ovat korvanneet perinteiset hakutulokset.
-
Nevada siirtää työttömyyspäivärahojen päätökset tekoälyn tehtäväksi
Nevadan osavaltio ulkoistaa osan työttömyyskorvauksiin liittyvistä käsittelyistä Googlen tekoälyn tehtäväksi. Lopullisia päätöksiä tekoäly ei kuitenkaan tee, mutta sen toivotaan nopeuttavan prosesseja merkittävästi.
-
Australia kieltää sosiaalisen median nuorilta
Australia on asettamassa tiukan ikärajan kaikille sosiaalisen median palveluille. Maassa vallitsee poliittinen yksimielisyys lain asettamisen tarpeesta, enää kysymys on siitä, mikä ikärajaksi tulee.
-
PlayStation 5 Pro julkaistiin - 800 eurolla enemmän tehoa
Noin neljä vuotta sitten Sony julkisti PlayStation 5 -mallin. Alle vuosi sitten konsolista julkaistiin niin sanottu PS5 Slim -versio ja nyt malliston jatkeeksi julkaistiin Pro -versio.
-
Elisalla uusi etuohjelma - mitä pidempään olet Elisan asiakkaan, sitä parempia etuja saat
Elisan mukaan etuohjelma on kehitetty asiakkaiden toiveesta, ja sellaista ei muilta operaattoreilta löydy Suomessa.