--->
Pelaaja.fi on myyty Pop Medialle, joka julkaisee ennestään pelialan toista verkkopalvelua Tilt.fi:tä.
Oululainen Aava Mobile on myyty Saksaan. Ostajana on saksalainen perheyritys Pepperl+Fuchs.
Suomessa kaapelitelevisiossa muutetaan Tv-kanavien numerointia elokuussa 2021, kun HD-kanavista tulee oletusarvoisia kanavia ja SD-kanavat siirtyvät kanavapaikoille 21 ja ylöspäin.
Voi Technology rikkoi aiemmat ennätyksensä Suomessa heinäkuussa, kun yhtiön sähköpotkulaudoilla tehtiin miljoona matkaa.
Uusi palvelu tulee tarjoamaan sisältöä Sky:lta, NBCUniversalilta, Universal Picturesilta, Peacockilta, Paramount+:lta, SHOWTIME:lta, Paramount Picturesilta ja Nickelodeonilta.
Twitchin paikallinen tilaushinta tuli käyttöön nyt myös Euroopassa. Suomessa edullisin tilaus maksaa nyt 3,99 euroa, kun aiemmin se maksoi 4,99 euroa.
Vuodesta 1995 toiminut suomalainen pelitalo Housemarque siirtyy Sonyn PlayStation Studios -ryhmään.
Suomi haluaa passien ja henkilökorttien sormenjäljet poliisin käyttöön rikostutkintaa varten.
Ruotsalainen verkkokaupan kotiinkuljetusten markkinajohtaja Budbee kertoo laajentavansa toimintaansa verkkokauppapakettien kotiinkuljetusten osalta Kuopioon, sekä Etelä-Suomessa Järvenpäähän ja Tuusulaan.
Drone tipahti rehukoneeseen ja lehmät söivät sen osia - ja kuolivat tapauksen seurauksena.
ABC-latausasemia putkahtaa hurjalla vauhdilla ympäri Suomea.
Microsoft Flight Simulator -lentosimulaattoripelissä pääsee nyt ihailemaan taivaalta Suomen yksityiskohtaisia maisemia.
Uuno Turhapuro muuttaa maalle -peli vuodelta 1986 myytiin hurjalla hinnalla Huuto.net -palvelussa.
Lounea on kertonut tuovansa erittäin nopeat 10G:n yhteydet ensimmäisenä operaattorina kuluttajien saataville Suomessa.
Budbeen pakettiautomaatteja löytyy Suomessa yli sadasta toimipisteestä. Erikoisuutena asiakas voi vuorokautta aiemmin vaihtaa toimituksen kotiovelle tai päinvastoin.
Suomen suosituin teknologiabrändi vuonna 2021 on Samsung. Perässä tulevat Google ja Sony.
Samsung TV Plus -palvelu laajentuu Suomeen. Palvelu on ilmainen ja tarjoaa katseltavaksi sisältö 20 kanavalta.
Microsoft Exchange -sähköpostipalvelinten haavoittuvuus on ollut hyökkääjien kohteena ympäri maailmaa. Suomessakin useat yritykset ovat nyt vailla sähköpostipalveluita.
Nokia-brändätyt televisiot saapuvat myyntiin Suomessa - hinnat alkavat 369 eurosta ja kokoa löytyy 32 tuumasta aina 75 tuumaan asti.
Amazon Prime Video tarjoaa jatkossa parempaa paikallista palvelua mm. suomenkielisellä käyttöliittymällä ja tekstityksillä. Lisäksi suomalaiset alkavat nähdä paikallisesti kuvattua ja toteutettua mainostamista.