--->
Jyväskylässä toimii kesällä 2025 kolme sähköpotkulautoja vuokraavaa yhtiötä: Dott, Voi ja Ryde. Keräsimme vuokralautojen hinnat ylös ja vertailimme mikä firmoista tulee käyttäjälle halvimmaksi.
Jyväskylän yliopistossa kehitettiin parin vuoden ajan uutta monivaiheisen tunnistautumisen menetelmä ja tiimi onnistui rakentamaan toimivaksi osoittautuneen konseptin nimeltään SalaLogin.
Posti on tuonut Keski-Suomeen ensimmäisen ulkoautomaatin. Sellainen on otettu käyttöön 28. elokuuta alkaen Jyväskylän S-market Savelan pihassa.
Garmin, joka hankki suomalaisen Firstbeatin kolmisen vuotta sitten, on ilmoittanut avanneensa Firstbeat Analytics Labin Jyväskylään.
S-ryhmän ruoan verkkokauppa S-kaupat aloittaa pikatoimitukset sähköllä toimivilla kuljetusroboteilla vaiheittain kevään ja kesän aikana.
Täyskuitu on avannut valokuituliittymien myynnin nyt Jyväskylään. Nopeimmat tilaajat voivat saada yhteyden jopa ilmaiseksi.