-
Chromeen olennainen muutos – Ota tämä huomioon kun kirjaudut Gmailiin
Syyskuun alussa Google juhlisti verkkoselaimensa vuosikymmenen mittaista taivalta julkaisemalla Chrome 69:n. Selain sisälsi huomattavan ulkoasu-uudistuksen, mutta konepellin alla on tehty oleellisia muutoksia.
Chrome 69 muutti tapaa, jolla ...
-
Applen suoratoistopalvelu myöhästelee pahasti – Syynä yhtiön konservatiivisuus
Apple on PR-kuvaltaan varsin liberaali yhtiö, mutta yhtiön sisäinen ohjenuora on kuitenkin melko konservatiivinen ja varovainen. Teknologiajätti esimerkiksi kieltäytyy levittämästä App Storessa K-18-sisältöä, minkä takia monet sovellukset ovat ...
-
Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa?
Laadukkaista audiotuotteista tunnettu Sennheiser aloittaa yhteistyön vasta ensimmäisen kaupallisen tuotteensa julkaisseen Magic Leapin kanssa. Magic Leapin tuotekehitys on painottunut laajennettua todellisuutta hyödyntävien lasien kehitykseen, ...
-
Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia
Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden etujärjestö RIAA on julkaissut tilastotietoa millaisessa jamassa ala nykyisin on. Ala on ollut suurten muutosten kourissa, mutta se on kuitenkin päässyt kiinni kasvu-urasta.
Yhdysvaltalaisen musiikkiteollisuuden ...
-
PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä voi pelata perinteiseen tyyliin. Näin pelaajat ...
-
Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron
Amazon teki eilen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ainakin sen selväksi, että yhtiö haluaa levittää Alexa-puheavustajan aivan kaikkialle – koteihin, autoihin, työpaikoille ja kaikkiin mahdollisiin laitteisiin. Yhtiön omien laskelmien mukaan ...
-
Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin
Spotify on päättänyt avata muusikoille mahdollisuuden ladata musiikkiaan suoraan suoratoistopalveluun, minkä lisäksi koko prosessi on artiseille täysin ilmaista. Tällä hetkellä työkalu on beta-asteella ja siihen pääsee käsiksi vain kutsua vastaan. ...
-
Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa
Presidenttikautensa alussa Donald Trump haali ympärilleen ystäviä ja lupasi teollisuudelle hyvää verohelpotusten muodossa, mutta viimeisen vuoden aikana hänen politiikkansa on perustunut uhittelulle. Se on karkottanut osan yhteistyökumppaneista, ...
-
PUBG ilmestymässä vihdoin myös PS4:lle
Jo tovin käyttäjäkadosta kärsinyt Battle royale-pelien veteraani PlayerUnknown's Battlegroundsin huhutaan olevan saapumassa vihdoin myös Sonyn PS4-konsolille.
Korean videopelien ikärajoista vastaava Game Rating Board listasi pelin "PLAYERUNKNOWN'S ...
-
Amazonilla hurjat suunnitelmat – Perustaa jopa 3000 kassatonta kauppa
Verkkokauppayhtiö Amazonin suunnitelmissa on avata vuoteen 2021 mennessä yli 3000 kassatonta Amazon Go -kauppaa. Käytännössä uuden ketjun ylösajo tapahtuisi siis kolmessa vuodessa. Esimerkiksi 7-Eleven-ketjulla on Yhdysvalloissa reilu 8000 myymälää.
...
-
Arvostelu: Turtle Beach Stealth 300 - konsolipelaamiseen suunnitellut pelikuulokkeet
Turtle Beach tunnetaan eritoten konsoliäänentoistostaan, vaikka yhtiöllä on kyllä tuotteita nykyisin liki alustalle kuin alustalle. Me saimme testiin erityisesti Playstation 4:ää (ja sen Pro-versiota) varten rakennetun Stealth 300 -headsetin, ...
-
Vahvoja viitteitä ilmi – iPad uudistuu täysin tänä vuonna
iOS 12 -mobiilikäyttöjärjestelmän esiversiot tarjosivat paljon aineksia spekulaatioille Applen tämän syksyn tuotemallistosta. Käyttöjärjestelmästä löytyy uutta ammennettavaa edelleen vaikka sen ensimmäinen vakaa versio julkaistiinkin jo tällä viikolla.
...
-
Tämä fontti saa esseesi näyttämään pidemmältä
Monille opiskelijoille on varmasti tuttu tilanne, kun raportin tai esseen vähimmäispituus ilmoitetaan sivuina ja sanottava alkaa uhkaavasti loppua kesken.
Usein ratkaisua etsitään marginaaleista, isommista väleistä tai ohjeiden vastaisesta fonttikoosta.
...
-
Sony yllätti – Julkaisee alkuperäisestä PlayStationista mini-version!
Nintendo on tarttunut kiitettävällä tavalla kiinni nykyisestä minikonsolitrendistä ja julkaissut uusia versioita sen legendaarisista konsoleista. Mukana tulee joukko klassikkopelejä, joita hakattiin ahkerasti originaaleilla konsoleilla.
...
-
Firefox hyppäsi virtuaaliseen todellisuuteen – Lataa Firefox Reality
Jos tykkäät käyttää Firefoxia tietokoneella ja puhelimessa, niin enää ei ole syytä olla käyttämättä sitä myös virtuaalilaseilla. Mozilla on nimittäin julkaissut Firefox Reality -nimisen verkkoselaimen, joka on varta vasten suunniteltu virtuaalilaseilla ...
-
Amazon aikoo tuoda ääniavustajansa mikroaaltouuniin ja autoon
Amazonia ei tunneta teknologiayhtiönä, mutta se silti toimi ääniavustajien ja älykaiuttimien pioneerina. Nyt biljoonan dollarin verkkokauppajätti työstää ainakin kahdeksaa Alexalla varustettua laitetta.
Ja kyseessä olevat laitteet eivät ...
-
Fortniten uusin päivitys toi uuden kranaatin
Fortniten uusin päivitys tuo pelaajille parannellun version rakennuskranaatti Port-a-Fortista.
Fortniten viides kausi lähenee loppuaan, joten ennen seuraavaa isoa päivitystä eli kuudennen kauden alkua Fortniten viikoittaiset päivitykset ...
-
Twitteriltä iloisia uutisia – Aikajanan saa ihan oikeasti aikajärjestykseen
Aktiivisia Twitterin lukijoita saattaa ärsyttää vuonna 2016 laajaan käyttöön otettu algoritminen fiidi, jossa yhteisöpalvelu yrittää parantaa potentiaalisesti kiinnostavien viestien näkyvyyttä. Twitterin perusluonteeseen kuitenkin kuuluu reaaliaikaisuus, ...
-
Televisio mullistuu – Suoratoistopalvelut rohmusivat Emmy-palkintoja
Emmy-palkinnot on jaettu parhaimmille yhdysvaltalaisille TV-sarjoille. Tänä vuonna uutta oli suoratoistopalveluiden erinomainen menestys, joka kielii koko TV-bisneksen muutoksesta: perinteiset jakelukanavat joutuvat kilpailemaan laadukkaimmista ...
-
OnePlus ryhtyy valmistamaan televisioita
Parhaiten älypuhelimistaan tunnettu kiinalainen OnePlus on ilmoittanut ryhtyvänsä valmistamaan älytelevisioita.
OnePlus TV toimii projektinimenä TV:lle, jonka yhtiö näkee tulevaisuudessa olevan älykotien keskiössä. OnePlus:n tavoitteena ...