Väärennettyjä vanhoja pelikonsoleita takavarikoitiin rikollisilta
Retropelaamisesta on tullut merkittävä osa tietotekniikkakulttuuria viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ilmiön taustalla on paljon tekijöitä, mutta yksi selittävistä tekijöistä on ikä: 1970-luvulla syntyneet viettivät lapsuuttaan ensimmäisen suuren kotimikrojen vallankumouksen aikana. Nyt tuo sukupolvi on keski-ikäystynyt, siirtynyt työelämässä kovempipalkkaisiin töihin ja useilla myös pikkulapsiarki on jo takana.
Nyt siis ensimmäisellä tietokoneiden ja pelikonsolien kanssa koko elämänsä viettäneellä sukupolvella on sekä rahaa että aikaa - jotka voi investoida vanhojen muisteluun retropelaamisen muodossa. Samalla vanhojen, hyväkuntoisten tietokoneiden, pelikonsolien ja pelien hinnat ovat nousseet vauhdilla (joskus jopa järjettömiin mittasuhteisiin). Jo viisi vuotta sitten Nintendo 64 kiilasi itsensä 2. myydyimmäksi käytetyksi konsoliksi, ohi Xboxien ja Playstation -konsoleiden.
Ja tämän ilmiön ovat huomanneet nyt rikollisetkin.
Italian viranomaiset saivat hiljattain kiinni rikollisliigan, joka oli keskittynyt tekemään uskottavia, alkuperäiseltä vaikuttavia kopioita tunnetuimmista retrokonsoleista ja -peleistä.
Rikollisten hallusta saatiin pelastettua 12 000 väärennettyä pelikonsolia ja hurjat 47 miljoonaa kyseisille konsoleille tarkoitettua piraattipeliä. Kyseessä eivät siis olleet "uusiotuotantona" tehdyt viralliset retrokonsoleiden kloonit, kuten SNES Classic, vaan rikolliset olivat valmistaneet alkuperäisen NESsin ja SNESsin kopioita.
Väärennetyt konsolit eivät olleet sähköturvallisia - ja luonnollisesti loukkasivat alkuperäisten valmistajien tekijänoikeuksia, joten sekä takavarikoidut pelit että pelikonsolit määrättiin tuhottaviksi.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.