AfterDawn logo

Hitachi opettaa tekoälyään eläköityvillä työntekijöillään

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Japanissa ollaan tunnetusti reippaasti Suomea edellä matalan syntyvyyden ja ikääntymisen polulla. Kuten meilläkin, myös Japanissa eläköityy hurjaa vauhtia kokeneita työntekijöitä, joiden mukana katoaa myös valtava määrä ns. hiljaista tietoa.

Japanilainen jättiyhtiö Hitachi on päättänyt kaapata kokeneiden työntekijöidensä hiljaisen tiedon talteen, tekoälyn avulla.

Suomalaisille Hitachi on useimmiten tuttu kulutuselektroniikasta tai muista fyysisistä tuotteista, mutta yhtiö on japanislaistyyppinen valtava monialayritys, jolla on myös hurja määrä eri tyyppisiä työntekijöitä työvoimassaan ja yhtiö valmistaakin mm. luotijunia. Ja nimenomaan näiden kokemuksen luomaa osaamista yhtiö koettaa saada talteen.

Yhtiön kehittämä tekoäly tuottaa virtuaalisesti erilaisia voimalaitosten, rautateiden ja muiden laitosten vikatilanteita ja seuraa, miten kokeneimmat työntekijät ratkovat ongelmia ja havaitsevat ne. Usein kyseessä voi olla vaikkapa pienen äänen tai vaikkapa erikoisen tuoksun havaitseminen, joita työntekijä on uransa aikana oppinut yhdistämään tiettyihin ongelmatilanteisiin.


Tekoäly tallentaa havainnot ja niitä käytetään myöhemmin kouluttamaan uusia työntekijöitä - toivoen, että vuosikymmenten aikana syntyneet taidot saataisiin siirrettyä helpommin eteenpäin.

Hitachin mukaan useat taidot, joita tekoälyllä kerätään, olisi mahdoton kuvata tarpeeksi tarkasti koulutusoppaissa. Virtuaalisilla tilannekuvilla ja niiden toistamisella yhtiö toivoo oppien siirtämisen helpottuvan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki