AfterDawn logo

Xiaomi esitteli CyberDog 2 -robotin - muistuttaa aiempaa enemmän oikeaa koiraa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Xiaomi esitteli tänään julkaisutilaisuudessa uuden taittuvanäyttöisen puhelimen. Sen ohella julkaistiin myös muita laitteita, kuten CyberDog 2 -robotti.

Ensimmäinen CyberDog -robotti esiteltiin pari vuotta sitten. Ensimmäinen malli muistuttaa vain etäisesti koiraa neljän jalan ansiosta, mutta kakkosmalli muistuttaa oikeaa koiraa selvästi enemmän esimerkiksi pään osalta.

Xiaomi kertoo, että robotti painaa 8,9 kiloa. Xiaomin mukaan on kooltaan dobermannin kokoinen ja edeltäjään verratessa pienempi.

CyberDog 2 robotin tiedot painosta, mallista ja koosta

CyberDog 2 on edeltäjään verratessa älykkäämpi ja todenmukaisempi. Robotissa on 19 sensoria näkemiseen, kosketukseen ja kuuloon. Uusi malli kykenee liikkumaan aiempaa sulavammin ja se osaa tehdä vaikeampi liikkeitä.


Xiaomi CyberDog 2 robotti istuu maassa yksi jalka kohti ihmisen kättä

Xiaomin viestintäjohtaja Daniel Desjarlais on julkaisut X:ssä pari videota CyberDog 2 -robotista. Videolla kyberkoira kulkee skeittilaudalla ja tekee sen päältä takaperinvoltin. Toisessa videossa koira potkaistaan kumoon, mutta koira nousee nopeasti jaloilleen.

CyberDog 2:ssa hyödynnetään avointa lähdekoodia, joten kehittäjät voivat hyödyntää robottia paremmin ja osallistua robotin toimintojen kehittämiseen.


Robotti maksaa Kiinassa 12 999 juania eli noin 1 640 euroa.

Vuosi sitten Xiaomi esitteli myös CyberOne -humanoidirobotin eli robotin, joka muistuttaa muodoltaan ihmistä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki