Osa 2000-luvun tärkeimmistä uutisista on jo menetetty: Syynä Adobe Flash, esimerkkinä 9/11 -uutisointi

Osa 2000-luvun tärkeimmistä uutisista on jo menetetty: Syynä Adobe Flash, esimerkkinä 9/11 -uutisointi
Yksi tämän vuosituhannen, länsimaisen historian tärkeimmistä tapahtumista lienee 9/11 -isku, eli New Yorkin World Trade Centeriin syyskuussa 2001 kohdistunut terrori-isku. Se oli oman aikansa isoin uutinen - joka samalla toi netin uutisvälineenä aivan eri tavalla uutisoinnin keskiöön.

Tapahtumat olivat tuolloin, 20 vuotta sitten, nopeatempoisia ja täynnä epätietoisuutta. Perinteinen media ei pysynyt uutisoinnin perässä oikeastaan mitenkään ja tyhjiön täytti tuolloin netin nopeatempoinen uutisvirta. Tuona päivänä monet globaalit uutissivustot kyykkäsivät ensimmäistä kertaa isosti, kun miljoonat ihmiset rynnistivät tiedonmurusten perässä suurille uutissivustoille, kuten BBC:n ja CNN:n sivuille.




Nyt CNN on itse nostanut esiin yhden mielenkiintoisen kulman 20 vuoden takaisesta uutisoinnista:

Osa tuolloin julkaistusta uutismateriaalista on tavallaan tuhoutunut

Syppää eivät ole huolimattomasti säilytetyt arkistot tai tulipalot. Suurimmat verkkosivustot löytyvät kaikki Internet Archiven varastoista, vaikka sivut jostain syystä katoaisivatkin. Syypää on sen sijaan teknologia. Tarkemmin sanottuna Adobe Flash.

Vielä 20 vuotta sitten tärkein tapa tuottaa videosisältöä ja erilaisia interaktiivisia elementtejä nettiin oli Adobe Flash -tekniikka. Myös YouTube toimi Flashin päällä vielä 2010-luvun alussakin. Mutta Adobe Flash lakkautettiin lopullisesti tammikuussa 2021.

Nyt käytännössä kukaan ei pysty katsomaan enää Flashilla tuotettua sisältöä, vaikka se teoriassa olisi edelleen saatavillakin: Flash-lisäosat eivät enää toimi.

Tietysti nyt voisi osoittaa sormella ja naureskella Flashin käytölle, mutta taustalla on myös kulttuurinen ja historiallinen merkitys: kun isoa osaa interaktiivisesta sisällöstä verkon alkuajoilta ei voida enää toistaa, tuo sisältö on periaatteessa menetetty historian näkökulmasta.

Asialle ollaan tietysti tekemässä jotain: Internet Archive on pyrkinyt kääntämään Flashilla tehtyjä sisältöjä nykyaikaisille tekniikoille, mutta tehtävä on isossa mittakaavassa valtava - ja siksi pienempien sivustojen sisällöt uhkaavat jäädä pölyttyneeksi osaksi historiaa, johon ei ole enää pääsyä. Myös erilaisia Flashin toimintaa emuloivia ratkaisuja on käytössä, joilla osa Flash-sisällöistä onkin saatu tuotua takaisin näkyville: mm. New York Times on kokeillut vanhojen Flash-sisältöjensä emulointia.

Jos ongelmaan ei löydetä jotain kunnollista ratkaisua, voi käydä hyvinkin niin, että vanhojen, vaikutusvaltaisten sanomalehtien vaikkapa 150 vuoden historiasta tallessa on kaikki muu 150 vuoden ajalta, mutta siivu historiaa puuttuu vuosien 1995 ja 2015 väliltä.



Samalla tietysti tarina on hyvä muistutus siitä, miksi avoimet standardit ovat ylivoimaisia suljettuihin tekniikoihin nähden: mikäli Flash olisi avoin standardi, sille voitaisiin kehittää avoimen lähdekoodin toisto-ohjelmia, jotka toimivat sataprosenttisesti oikein.

Kirjoittaja: Petteri Pyyny @ 13. syyskuuta, 2021 19:40
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä
Toimittajan Petteri Pyyny bio
Tägit
Adobe Flash
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 1 kommentti
  • Falseplayer (vahvistamaton)

    Adobe voisi vetää ässän hihasta ja julkaista tiedostoformaatin määrittelyn jotta tällainen toisto-ohjelma voitaisiin tehdä.

    15.9.2021 09:24 #1

© 2021 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud