DuckDuckGolla tehdään 40 miljoonaa hakua päivässä

DuckDuckGolla tehdään 40 miljoonaa hakua päivässä
DuckDuckGo jatkaa kasvuaan, sillä hakukoneella tehdään jo 40 miljoonaa hakua päivässä. DuckDuckGo:n käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana mukavasti. Vuonna 2014 uutisoitiin, että DuckDuckGo:lla tehtiin 4,5 miljoonaa hakua joka päivä. Tammikuussa 2019 hakukoneella tehtiin 34 miljoonaa hakua joka päivä.

DuckDuckGo keskittyy yksityisyyden suojaamiseen. Hakukone ei kerää yksityisiä tietoja, ei myy dataa mainostajille tai jäljitä hakukoneella tehtyjä hakuja. Nämä ominaisuudet ovat alkaneet kiinnostaa käyttäjiä, joka pitkälti selittää DuckDuckGo:n käytön kasvua.



Koska DuckDuckGo ei seuraa käyttäjän käyttäytymistä, se ei osaa näyttää yhtä hyvin tarkkoja tuloksia kuin Google. Esimerkkinä vaikkapa Googlella tehty haku 'sää' antaa tarkan sijaintiin perustuvan tuloksen suoraan hakukoneessa, mutta DuckDuckGo antaa vain linkkejä eri palveluihin.

Vaikka DuckDuckGo ei seuraa käyttäjiä tai anna tietoa mainostajille, hakukoneen tuloksissa näkyy mainoksia. Mainoksien näyttäminen perustuu annettuun hakusanaan. DuckDuckGo:n toiminta on ollut tuottoisaa jo viiden vuoden ajan.

Kirjoittaja: Janne Yli-Korhonen @ 19. heinäkuuta, 2019 12:43
Tägit
hakukoneoptimointi hakukone Google DuckDuckGo yksityisyys
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy