Sony on myynyt 70 miljoonaa PS5-konsolia
Maailman pelikonsoleiden myyntilukuja seuraava VGChartz on julkaissut arvionsa vuoden 2024 pelikonsoleiden myyntiluvuista. Ja niiden perusteella Sony on murskannut Microsoftin lähes täydellisesti.
VGChartzin mukaan viime vuonna Playstation 5:ta myytiin maailmalla 18,65 miljoonaa kappaletta, kun taas Xbox Series X|S -konsoleita myyntiin vain 4,97 miljoonaa kappaletta.
Tilastojen mukaan Sonyn PS5:a on myyty nyt sen elinkaaren aikana jo yli 70 miljoonaa kappaletta ja Xboxin uusinta sukupolvea puolestaan 32 miljoonaa kappaletta.
Jopa Pohjois-Amerikassa, jossa Xbox yleensä myy selkeästi muita alueita paremmin, PS5 on ollut selkeä voittaja konsolimyynnissä. Sekä Euroopassa että Japanissa PS5 on ollut täysin suvereeni Xboxiin nähden.
Molemmat konsolit kärsivät alkuaikoinaan valtavasti globaalista komponenttipulasta koronapandemian aikoihin ja konsoleita joutui välillä metsästämään ympäri verkkokauppoja, jos sellaisen mieli itselleen ostaa. Nyttemmin saatavuus on molempien konsoleiden kanssa ollut jo hyvällä tasolla vuosien ajan.
Kumpikaan, PS5 tai Xbox X|S, ei ole kuitenkaan lähelläkään kaikkien aikojen suosituimpien pelikonsoleiden kärkeä. Nykyisistä pelikonsoleista Nintendo Switch on aivan ylivoimainen, sillä sitä on myyty lähes 150 miljoonaa kappaletta. Myös edellisen sukupolven Playstation 4 on edelleen reilusti nykysukupolvea edellä, sillä sitä myytiin elinkaarensa aikana yli 117 miljoonaa kappaletta.
Pakka tulee tänä vuonna todennäköisesti menemään täysin uusiksi, kun Nintendo Switch 2 saapuu myyntiin, todennäköisesti syksyllä 2025.
1 KOMMENTTI
Onzu1/1
Xbox-pojat huomio! Hätäkokous puumajassa huomenna klo 18:00. Omat nenäliinat ja halinallet mukaan.
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.