YouTube hidastaa tahallaan sivujensa toimintaa mainosestoja käyttäville
Redditissä kuohui alkuviikosta, kun vaikutti siltä, että Googlen omistama, maailman suurin videopalvelu YouTube hidastaisi tahallaan YouTuben käyttöä niille käyttäjille, joilla on käytössä avoimen lähdekoodin Firefox-selain.
Ennen jokaisen videon latautumista selaimeen syötettiin YouTuben toimesta koodia, joka yksinkertaisesti pysäytti sisällön latautumisen muutamaksi sekunniksi. Eli haiskahti siltä, että Google suosisi omaa Chrome-selaintaan tekemällä Firefoxilla YouTuben käytöstä ärsyttävämpää kuin Chromella. Etenkin, kun ensimmäisten käyttäjäraporttien pohjalta vaikutti siltä, että ongelman saa ohitettu vaihdettua Firefoxin tunnisteen siten, että selain esittäytyy Chromena verkkosivuille.
Sittemmin teoria kuitenkin kumottiin ja sen taustalta löytyi loogisempi selitys. Google yksinkertaisesti on lisännyt YouTubeen koodia, jonka tarkoitus on tehdä sivujen käytöstä kertaluokkaa ärsyttävämpää, mikäli käyttäjällä on mainostenesto-ohjelma asennettuna koneellaan.
Kyseinen koodi oli vain mitä ilmeisimmin heikosti testattua ja selaimen tunnistetiedon vaihtaminen ei oikeasti vaikuttanut koodiin mitenkään - se vain näytti siltä, koska YouTuben sivut eivät oikeasti lataa itseään täysin nollista jokaisella sivulatauksella.
Sittemmin Google itse vahvisti havainnon 9to5google -sivustolle, kertomalla asiasta seuraavaa:
Pyrimme tukemaan sisällöntuottajien monipuolista globaalia verkostoa ja mahdollistamme miljardien ihmisten pääsyn YuTuben sisältöjen pariin. Tuemme tätä tahtotilaa myös siten, että kannustamme mainosesto-ohjelmia käyttäviä YouTuben katsojia sallimaan mainokset YouTubessa - tai hankkimaan maksullisen, mainosvapaan YouTube Premiumin. Mainosesto-ohjelmia käyttävät käyttäjät saattavat kohdata muita heikompaa palvelutasoa YouTubea käyttäessään, riippumatta selaimesta, jota käyttävät.
YouTube alkoi estämään aktiivisesti mainosesto-ohjelmien käyttöä palvelussaan, Suomessakin, marraskuun alussa.
1 KOMMENTTI
robsku1/1
Ai tästäkö syystä kuunvaihteessa yhtenä päivänä oli ongelmia YT:n kanssa - muistan, että sivut valittivat adblockerista, mutta olivat myös muuten rikki (eikä korjaantunut vaikka latasi uudelleen µBlock Origin pois päältä), ja seuraavana päivänä kaikki toimi taas hyvin.
Tämänkin huomasin vain kaverin koneella - en muista koitinko samana iltana kotona käydä omallani YT:ssä, mutta enpä ole omillani huomannut koko asiaa, enkä ollut tietoinen mistään muutoksesta ennenkuin huomasin tämän uutisen :p
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT