Google ryhtyi sensuroimaan hakutuloksia – näin löydät tiedot, jotka halutaan piillottaa sinulta
Toukokuussa EU:n tuomioistuin totesi, että EU:n kansalaisilla on määräysvalta siihen, mitä tietoa heistä löytyy hakukoneiden kautta. Vaikka kiusallisen tiedon julkaiseminen onkin täysin hyväksyttävää esimerkiksi uutissivustolla, niin hakukoneita voi tuomioistuimen mukaan vaatia poistamaan linkit kiusallista tietoa levittäviin sivuihin.
Käsitellyn oikeusjutun osapuolena olleella Googlella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin totella oikeusistuimen tuomareita ja luoda lomake, jolla yhtiölle voi lähettää tietopoistopyynnön. Google arvioi itsenäisesti onko hakutulosten muokkaamiselle pätevät perusteet.
Lomakkeen avaamisen jälkeen Google sai nopeasti noin 12 000 poistopyyntöä. Esimerkiksi televisiojuontaja Axl Smith on pyytänyt Googlea piilottamaan kuvan, jossa hän mukana Haluatko miljonääriksi? -pelissä eikä osaa vastata ilman yleisön apua varsin helppoon kysymykseen. Googlelta on todennäköisesti pyydetty poistamaan myös paljon vakavampia tietoja, joiden löytyminen olisi journalistien työn kannalta tärkeää.
Google poistaa tietoja kuitenkin vain EU-maiden kohdennetuilta hakusivuilta, joten muokkaamattomiin hakutuloksiin pääsee käsiksi käyttämällä EU:n ulkopuolisia Google-sivuja.
Jos haluat kiertää Googlen maakohtaiset hakusivut (kuten Google.fi) ja päästä käsiksi Google.comin muokkaamattomiin hakutuloksiin, klikkaa itsesi osoitteeseen google.com/ncr (NCR = "No Country Redirect"). Tämä sivu toimii kuitenkin vain jos et ole kirjautunut Googlen palveluihin (Gmail, Chrome jne.). Jos olet kirjautunut Googlen palveluihin, niin silloin kielivalinta pitää muuttaa täältä englanniksi, jolloin hakutulokset esitetään Google.comissa eikä maakohtaisilla sivuilla.
Google.comia käyttämällä menetät samalla muut hakukoneyhtiön tarjoamat maakohtaiset räätälöinnit.
5 KOMMENTTIA
friis1/5
Jos olen oikein käsittänyt niin Axl yritti joskun aikoinaan saada googlea poistamaan kuvan, mutta ei ole nyt (ainakaan vielä) hyödyntänyt tätä EU:n määräämää poisto mahdollisuutta.
teppoI2/5
Olet täysin oikeassa, muisti teki temput. Yliviivasin väitteen.
OneMember3/5
Itsellä tuo Google (No country redirect) on suoraan selaimen hakukoneena.
Löytyy MyCroftProjectin sivuilta.
Huomasin myös, että kyseinen NCR hakukone on neljänneksi suosituin noista hakukoneista...
DonZQ4/5
Mites muuten muut hakukoneet, ovatko nekin joutuneet kehittelemään vastaavanlaisia lomakkeita joilla voi poistaa hakutuloksia? Jos jotain ei Googlesta enää löydykkään voi esim. löytyä Bingistä? Kaikissa uutisissa ollaan puhuttu yksin omaan Googlesta, mutta käsittääkseni tämähän koskee kaikkia hakukoneita.
Vai onko Googlesta tehty "syntipukki" vain suurimman markkinaosuuden takia? :D
Sove925/5
On, ei ole edes uusinta muotia. Jos yhtään uutisia seuraa, niin huomaa, että RIAA, MPAA, BREIN ja kumppanit ovat jatkuvasti Googlen kimpussa, mutta muista hakukoneista harvoin mainitaan sanallakaan.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT